perjantai 29. joulukuuta 2017

Kansallismuseon Suomen tarina

Pääsin ennen joulua Ihan Oikean Historiantutkijan hyvässä seurassa kiertämään itsenäisyyspäivänä avautuneen Kansallismuseon pysyvän näyttelyn itsenäisyyden ajan osion. Ehkä seura tai helpotus siitä, että aiemmassa esittelyssä painopisteenä mainittu valtiollinen historia ei ollut hukuttanut arkea ja tavallisia ihmisiä, pelasti herneen nenään vedolta.

Heti alkuun olimme kyllä seuralaisen kanssa tuskastuneita ja harmistuneita. Äänioppaan kuunneltu ohje oli luvannut kolmen eri värin laattoja. Ensimmäisessä nurkkauksessa laattoja oli neljä, mutta hämärässä keltaista ja valkoista ei erottanut toisistaan. Sinistä emme koskaan löytäneet ja jostain syystä ääniopastusten määrä väheni huomattavasti pidemmällä näyttelyssä. Kauanko kaikkien kuuntelu olisi mahtanut kestää? Itse olisin mielelläni nähnyt laatoissa tiedon kestosta.

Seuraavassa tilassa kohtasin teknisiä haasteita. Jalustalla oleva Suomen synty oli joltain aukeamalta auki ja yritin vaihtaa sivua kosketusnäyttötyylillä. Mutta oikea ote olikin sivun fyysinen kääntö.
Takaseinän piirroksen teemoista sai lisätietoa viereisestä pömpelistä. Kaikkien pisteiden läpikäynti olisi vienyt ikuisuuden ja toiminut samalla muistipelinä. Tarkastimme joitakin ja opimme, että Pariisin maailmannäyttelystä 1900 oli olennaista tietää mesimarjaliköörin saama palkinto eikä mitään AGK:n freskoista tai L-G-S:n pavilijongista. Sillä kaikkihan tunsivat ne jo ennestään? Vai oli tarvetta nostaa esille alkoholi, jonka läsnäoloon näyttelyssä seuralaiseni kiinnitti sittemmin huomiota.

Osuimme myös pisteeseen, josta aukeavassa tekstissä mainittiin vähemmistöistämme tataarit ja juutalaiset. Saamelaiset olivat "päässeet" itse kuvaankin ja saaneet oman tekstinsä. Romaneita emme löytäneet missään kohdassa näyttelyä.

Kahden tilan jälkeen Suomi oli itsenäinen ja seuraava huone tiivisti (minut yllättäen) yhteen ajan sisällissodasta Moskovan rauhaan. En lukenut kaikkia tekstejä, mutta ainakaan otsikkotasolla Lapin sotaa ei näkynyt missään. Eikä aiemmista sodistakaan kerrttu tapahtumien vaiheita, vaan esillä olivat (muistinvaraisesti) sotalapset, sotaveteraanit, kolttasaamelaiset ja lotat. Taas on oletettu vierailijalla olevan huomattava määrä taustatietoa. Lisätietoa olisi voinut saada elokuvista, joita valittiin kryptisesti numeroiduilla eikä nimetyillä laatoilla. Tarkistimme vain aiheet, jotka tarjosivat kronologisesti katsauksia eri teemoihin, joten filmien pituus ja sisältö jäi mysteeriksi.

Presidentit katkaisivat kronologian, joka jatkui sitten huoneella, joka tiivisti kylmän sodan ajan.
   
Minusta kuva sosialistisesta tai kommunistisesta kulkueesta oli valittu hätkäyttämään, mutta seuralaiseni huomautti, että hätkähtymiseenkin tarvittiin aiempaa tietoa. Aiemman tietoni perusteella ihmettelin sitä, ettei Ruotsin muuton pariksi oltu otettu 1970-luvun ensimmäisiä Suomeen saapuneita pakolaisia.



Saunateemavälikön jälkeen viimeinen kronologiaosa käsitteli lamaa, jota edeltänyt nousukausi ei saanut mitään näkyvyyttä. Huoneen takaseinällä pyöri klippejä televisio-ohjelmista ilman mitään kontekstia. Tarkoitus luoda ahdistava tunnelma?

Näyttelyyn roudattavien koululaisryhmien elämän aika on kuitattu kuivimmalla mahdollisella tavalla eli tekstipohjaisella aikajanalla. Onko loppunut ideat, raha vai molemmat?
Näyttelyn lopussa on kuvakavalkaadi ja tila, jossa voi seisaaltaan kuunnella hevimusiikkia. Kuvissa on henkilö per itsenäisyytemme vuosi. Missään ei selitetä valintaperusteita eikä niitä tuntenut museossa töissä oleva tuttavakaan, joka tässä vaiheessa liittyi seuraamme.

Katsoimme kuvat kahteen kertaan ja ihmettelimme ääneen niiden (mahdollista) viestiä. Miehiä oli selvä enemmistö ja 80-90-lukujen vaihteessa 11 peräkkäin. Kuvaa miesten ylivaltaa suomalaisessa yhteiskunnassa?

Saamelaisoletettuja oli 4, 3 miestä ja 1 nainen ajallisesti melko lähekkäin. Tapahtuiko tuolloin jotain erityistä saamelaisten asemassa? Emme nähneet yhtään romanioletettua. Lopussa oli pari maahanmuuttajataustaisoletettua.

Minä tunnistin kaksi julkkista, mutta seuralaiseni eivät. Oliko niitä enemmän?

Lopussa oli listaus valokuvien ottajista ja kokoelmista, mutta ei mitään kontekstitietoa. Sama valinta oli tehty saunatilan valokuvien kohdalla. Sillä dokumentoijat ja dokumenttien säilyttäjät oikeuksineen ovat tärkeämpiä kuin dokumentoitavat?

P. S. Vertailun vuoksi voit lukea Mari Jalavan katsauksen samasta näyttelystä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti