lauantai 11. marraskuuta 2017

Muistilista Tukholmaan

Tänä viikonloppuna ArkivDigital on avoinna ilmaiseksi. Kun tehtävälistallani roikkui yksittäinen tarkistus Tukholmasta käytin tilaisuutta tietenkin heti hyväkseni. Mikä ei sitten jäänyt yhden lähteen tarkistukseen ja johti jälleen kerran kiroiluun siitä, ettei missään (tuntemassani paikassa) ole selvää karttaa Tukholman seurakuntien rajoista ja niiden yhteyksistä henkikirjoitusalueisiin. Lienee jo turha toivo, että nämä tarttuisivat pysyvään muistiini, joten on aika kirjoittaa ne ylös paikkaan, josta ainakin itse ne löydän.

Paras tänään löytämäni kartta on vuodelta 1925.
Statistisk årsbok för Stockholms stad. 1925. Stockholmskällan 18632
Tarkoituksiini aivan liian myöhäinen, mutta kun uudemmat seurakunnat ovat osia vanhemmista niin on tästäkin iloa.

Tosin pitää muistaa, että kaupungissa on monia ei-alueellisia seurakuntia: Hovförsamlingen, Tyska församlingen, Finska församlingen sekä armeijan yksikköjen seurakunnat.

Osa henkikirjoitusalueista on nimetty seurakuntien mukaan, mutta ei kaikki eikä aina. Esimerkiksi 1780:

  • Staden inre, östra, södra och västra. [yhdessä vanhakaupunki, jossa Nikolain eli suurkirkon seurakunta]
  • Klara nedre och övre 
  • Kungsholmen 
  • Adolf Fredrik 
  • Jakob och Johannes
  • Ladugårdslandet nedre med Blasieholmen [~Hedvig Eleonora?]
  • Ladugårddslandet övre m Kungl. Djurgården.
  • Katarina norra och södra, 
  • Maria inre och västra.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti