sunnuntai 8. lokakuuta 2017

Suomen rippikirjojen indeksoinnit vapaasti saatavilla!

Touhotin eilen Ruotsin ripppikirjoista niin, ettei mieleen tullut katsoa mitä muuta uutta FamilySearchissa on saatavilla. Onneksi tuttavani oli fiksumpi ja huomasi, että sivustolla on indeksoituna myös "Finland, Church Census and Pre-Confirmation Books, 1657-1915". Vuosiluvuista ei kannattane innostua, mutta (Kansallisarkiston digitoimat?) rippi- ja lastenkirjat ovat siis nimillä ja ajoilla haettavissa. (Eivät kuitenkaan syntymäpaikoilla kuten ruotsalaiset.)

Onko indeksointi tehty toistamiseen vai onko kyse samasta kuin MyHeritagen maksumuurin takana? Jonkun virheellisen tietueen vertailu voisi antaa viitettä suuntaan tai toiseen.

Käyttökokemus FamilySearch:ssa on huomattavasti mukavampi kuin ketkuttelulla käyttämäni MyHeritage. Tein pikahaun ekalla mieleen juolahtaneella sukunimellä ja löysin yhdet esivanhempani kaupungista, jossa en (muistaakseni) tiennyt heidän olleen kirjoilla. Samalla esimerkki siitä, että indeksoinnissa on voitu lukea nimi Herkepaeus Herrepäng eli mitään aukotonta tutkimusta hauilla ei voi toivoa tekevänsä.

2 kommenttia:

  1. Olen maksanut MyHeritageen ja keräilen niitä sattumia. Nimien oikeinkirjoitus on tosi vaivaista ja samassakin perheessä samalta sivulta poimitut ovat epäidenttisiä. Pääsen kuitenkin helposti tarkistamaan mukana olevan kuvan ja näen missä asuivat kyseisellä aikavälillä.

    VastaaPoista
  2. Olipa onni, että satuin monen mutkan kautta törmäämään tähän blogikirjoitukseesi! Olen kaivannut jo monta vuotta henkilönimillä indeksoituja kirkonkirjoja, joten tämä ilahduttaa ja helpottaa tutkimukseni viimeistelyä suurenmoisesti / Riina T.

    VastaaPoista