sunnuntai 17. syyskuuta 2017

Virtuaalisesti Raumalle

Keväällä 2015 kävin läpi Seinättömiä museoita (Virtuaalisesti Seinäjoella, Virtuaalisesti Mäntässä ja lelumuseossa, Virtuaalisesti Frithjof Tikanojan mukana, Alvar Aaltoa virtuaalisessa maastossa ja sarjakuvana). Vuonna 2016 ei ilmeisesti silmiini osunut uutuuksia, mutta nyt nitä on muistiinpanoissa taas niin paljon, että on syytä lähteä virtuaalisesti liikkeelle.

Aloitan Raumasta, jossa kävin oikeasti viime kesänä (Raumalla kaivausesittelyssä, Arkistonäyttelyssä Raumalla ja Merimuseossa Raumalla) ja ehdin pyrähtää tänäkin vuonna, mutta museon näyttelystä ei irronnut kirjoitettavaa. Mobiilioppaassansa voi lupauksien mukaan
valita kartalta kiinnostavan kohteen ja kuulla siitä rauman giälellä Tapio Koivukarin selostamana. Ulkopaikkakuntalaisten tueksi opastukset ovat myös tekstinä Suomen kielellä ja kuvitettuna museoiden kauniilla arkistokuvilla. Lisäksi oppaassa voi kokeilla Rauma-tietämystään Puuta, rautaa, rakkautta -tietovisassa.

Aloitin tietovisalla ja sain tuloksen 5/5. Hämmätyksekseni. Ehkä kierros kuitenkin löytää ja täytttää jotain tietoaukkoja...

Kartalla on 14 kohdetta, joille ei ole suositeltua kiertojärjestystä. Kullekin kohteelle on esittely, jossa Koivukari lupauksen mukaisesti puhuu, kuvat vaihtuvat ja alta voi lukea lyhennelmän normisuomella. Kohdekuvauksien välillä voi liikkua helposti nuolin, mutta silloin menettää maantieteellisen kuvan.

Vaikka Lönnströmin (edesmenneessä) taidemuseossa ja kotimuseossa on tullut käytyä ei muistiin ollut tarttunut, että rahat niihin oli ansaittu sotateollisuudella. En myöskään ollut tiennyt, että sotakelpoisia miehiä jäi tähän kriittiseen teollisuuteen töihin sodankin ajaksi.

Terveyslähteiden fanina oli ikävä kuulla, että Rauman lähteen paikka jäi nimenomaan tuon sotatarviketehtaan alle.

Blogissani pari kertaa vilahtaneen Eva Ljungbergin (Faktasta historiallisen fiktion materiaalina, Lahjoituksia Turun historialliseen museoon, osa V, Kun hyväntekeväisyyttä arvostellaan) Emmi-sisaren kirjallinen ura kuului äänioppaan yllätyksiin. Missähän määrin identtisillä nimikirjaimilla esiintyneiden sisarusten työt ovat sekoittuneet toisiinsa? Wikipedian mukaan Rauma : käsikirja matkustajille (1895) on Emmin työtä, julkaisuarkisto Doriassa Evan ja Kansalliskirjaston luettelossa molempien.

Kokonaisuus oli ihan mukava näin virtuaalisestikin koettuna. Valitettavasti Tarinasoitin ei tue virtuaalinäyttelyjensä linkitystä toisiinsa, vaikka vasemman yläkulman logo sopisi linkittämään saman organisaation kierrokset toisiinsa. Näin vasta myöhemmin huomasin, että tarjolla on myös Kierros Lönnströmin tehdasalueen (eli Kaivopuiston) jäljellä oleviin rakennuksiin sekä työntekijöiden asuintaloihin ja -alueisiin ja lapsille suunniteltu Kurkistus kotimuseoon sekä kotimuseon esittely aikuisille.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti