Gramofoni on hauska kapine järkevän ihmisen käsissä.
Mutta varjelkoon meitä luoja joutumasta lähettyville, jos joku tomppeli on joutunut tällaisen soitto-, laulu- ja puhelukoneen omistajaksi.
Silloin voi kauniina kesäpäivänä kun loikoo riippuverkossa, tuuhean kuusen suojassa, lämpömittarin osottaessa neljättäkymmentä astetta varjossa, yhtäkkiä raukean miellyttävästä horrostilastaan herätä hosiannahymnin säveleihin.
Ensin sitä on jonkunaikaa kaihomielinen, eikä tiedä mistä on kysymys, mutta kun asia viimein selvenee, tuntuu siltä niinkuin olisi pudonnut kesähelteessä riippuverkkonsa läpi adventinaikuiseen jääavantoon.
Kyllä silloin katoaa pihkan tuoksut nenästä, ainakin vähäksi aikaa.
Eikä se yhtään paranna asiaa vaikka heti hosiannahymnin jälestä saakin kuulla Merikannon valssin: Kesäilta.
Päinvastoin!
Hosianna —Kesä-ilta. Hyvääpäivää—Kirvesvartta.
Kun sitten tämän jälkeen samaisesta Gramofonista saa kuulla jonkun kieltärääkkävän murrekertomuksen ja sen päälle Maammelaulun, jota heti seuraa Iloisen lesken kuluneet valssin sävelet, ja kun tätä riittää monta tuntia yhtäkyytiä, niin ei ole kumma että tällätavalla rääkättyyn lähimmäiseen lopulta menee pahansuopuuden perkele, ja hän toivoo että gramofonin omistajan kohtaisi äkillinen rahapula, josta tämä pääsisi ainoastaan siten, että olisi pakoitettu kulettamaan gramofoninsa lähimpään panttilaitokseen.
Eikä hänen silti tarvitse olla minkään erityisesti pahan ihmisen, jos hän edelleenkin toivoo että tätä naapurin rahapulaa kestäisi mahdollisimman kauan.Gramofonilevyjä, joilla oli murrekertomuksia!? Valitettavasti sanomalehdet eivät läytä julkaisseen levyarvosteluja ja mainoksissa mainitaan vain "suuri valikoima".
Mitään perusteellista katsausta aiheeseen en löytänyt, mutta Kansalliskirjaston Finna-liittymässä sain haettua aineistotyyppejä Äänilevy, puhe ja Äänitallenne, puhe. Ennen vuotta 1911 myynnissä oli ainakin lausuntaesitykset Oi jos oisi (1904), Koskenlaskijan morsiamet (1904) ja Kimmon kosto (1908), Korkeataiteellisuuden lisäksi levyn raitoihin tarttui Pasi Jääskeläisen lukemia tarinoita Varpunen (1909) ja Satu/Kettu ja jänis (1904), jotka kuunnellun näytteen perusteella sopisivat riippumatossa makaavan harmiksi.
Kaivattu "perusteellinen katsaus aiheeseen" on Rainer Strömmerin Suomalaisten 78-kierroksen äänilevyjen luettelo 1901–1961, jonka tuorein laitos (2012) on tullut vain painettuna, mutta sitä edellinen on webissä. Sieltä löytyy kaikkein todennäköisin ehdokas: Pasi Jääskeläisen syyskuussa 1905 levyttämä "Murrejuttu", jota Kansalliskirjasto ei tarjoa kuultavaksemme, mutta YouTubesta löytyy.
VastaaPoista