tiistai 16. toukokuuta 2017

Valokuvauskiellot silloin ennen

Savon sanomien verkkosivuilla sunnuntaina julkaistussa STT:n jutussa oli kysytty
selfiekuvaajiin suhtautumisesta Helsingin taidemuseolta, Kiasmalta, yhtätoista museokohdetta eri puolilla Suomea ylläpitävältä Kansallismuseolta, turkulaiselta Aboa Vetus & Ars Novalta ja oululaiselta yhdeksän kohteen museo- ja tiedekeskus Luupilta. Kaikki kertoivat asennoituvansa kuvaamiseen joko positiivisesti tai neutraalisti.
Ei siis enää huolenpitoa taiteen tekijänoikeuksista? Sillä selfiessä framilla on pärstä? Ymmärtääkö kävijä selfien ja teoskuvan eron? Onko museolla selfiet hyväksyessään visio siitä, että julkaisu rajoittuu sosiaalisen median palveluihin? Onko kävijällä sama ymmärrys?

Lisäys 7:49. Kari Hintsala huomautti FB:ssä, että jutussa on myös kohta
Aboa Vetus & Ars Novasta kerrotaan, että kuvaaminen on yleensä sallittua. Tiedottaja-amanuenssi Selina Kiiskinentäsmentää, että taiteilijoilta varmistetaan vaihtuvien näyttelyiden yhteydessä, saako heidän teoksistaan jakaa kuvia sosiaalisessa mediassa.
Kas, jakaminen sosiaalisessa mediassa julkaisemisen erityisosana. Lisäys päättyy

Ennen oli niin paljon yksinkertaisempaa. Lukiessani Tuulispäästä 44/1911 seuraavan pätkän huulilleni syntynyt vino hymy ei ollut se, jota kirjoittaja oli tavoitellut. 
Seurasaaren kokoelmat ne lisääntyvät päivä päivältä. On todellakin viehättävää käydä niitä katselemassa. Allekirjoittanut kiinnitti erittäinkin huomiotaan siihen, miten jo vanhaankin aikaan kansa osasi varjella itseään liialta ja tungettelevaiselta uteliaisuudelta kiinnittäen tupapahastensa oveen jonkun levyn jossa seisoo että "Valokuvaaminen kielletty". Muuten olen sitä mieltä, että Seurasaaren museossa pitäisi olla opas, joka osaisi paljon juttuja, jotka kaikki olisivat niin tosia kuin suinkin mahdollista. Silloin ihmiset kävisivät siellä kernaasti.

Vai mitä?
Museovirasto on siis osannut valokuvaamisen kieltämisen jo kauan. Eivätkä museokävijät lakkaa toivomasta opasta "joka osaisi paljon juttuja, jotka kaikki olisivat niin tosia kuin suinkin mahdollista."

Ilmeisesti kuvauslupia on hellinnyt tai ulkokuvien otto sallittua, sillä 1900-luvun alun aikakauslehdissä on runsaasti painettuja valokuvia Seurasaaresta, mutta ei kierrätykseen paremmin soveltuvia kauniita tai hupaisia piirroksia. Pysyvästä sisustuksesta yhtä pilapiirtäjää on innostanut Karunan kirkon alttaritaulu (Kurikka 24/1913)

Vitsiä on irronnut kesällä 1912 Helkanäyttämöstä. Muuten ruotsinkielinen Fyren jakoi numerossaan 24/1912 sananvaihdon
Tuulispää, joka muutenkin tapasi esittää piirroksia teatterikappaleiden puvustuksesta, esitteli Helkanäyttämön numerossaan 22/1912.


Mutta Tuulispää ei ollut Seurasaarivastainen vaan numerossaan 28/1918 julkaisi sanat lauluun, joka ainakin pintapuolisesti kannustaa tutustumaan museoalueeseen, jossa "tuoksu pergamenttien on tyystin poissa".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti