Toisinaan tulet sinä kylmänä, niin kalseana ja harmaana,...

Kuva yllä Fyrenistä 18/1899. Akseli Salokangas kirjassaan Kanervaisilta kankahilta 1. Kertomuksia ja kuvauksia.

Sinä olet jo vanha tuttavani Vappu.
Monet kerrat olet vastaani tullut ja ohikulkeissasi tupaani poikennut…
Hyvin sinut tunnen, näkemättäkin muotosi muistan, — vaikka erilaisena usein luokseni palajat.
Toisinaan tulet sinä kylmänä, niin kalseana ja harmaana, että ihan sydänvereni hyytyy ja paksuksi käy.
Likaiset hanget usein liepeissäsi makaavat, laine kahleissasi itkee ja puro ei piilostaan lähteä uskalla.
Toisinaan olet sinä märkä ja liejuinen, näytät niin alakuloiselta ja synkältä, etteivät uskalla linnutkaan laulaa.
Mutta taas toisinaan sinä ihanasti hymyillen luokseni palaat, otsaltasi päivä lämpimästi paistaa, ja on kuin suuri enkelien parvi mukanasi seuraisi.
Silloin ei sinua kukaan pelkää!… Kilvan, käyvät kaikki lempeitä kasvojasi näkemään, kilvan tahtovat läsnäolollaan tuloasi kunnioittaa, ja tuoksuville rinnoillesi kilvan nousevat…
Likaiset hanget eivät jaksa paikoillaan pysyä, pukua muuttavat ja kirkkaina, lorisevina puroina syleilyihisi juoksevat — sitte suurempiin alavesiin painuvat ja mennessään nuorta ruohoa suutelevat.
Silloin se laine kahleensa katkoo, ja vapaudestaan iloissaan, se voimakkaana, vastustamattomana yli rajojensa ryntäilee, pellon nuorta laihoa syleilemään käy — ja sen sitte mukanaan omille mailleen kantaa…
Kaikki sinua lähentelevät!
Metsän puissa riemu soi, laulu kaikuu ja salo helkkyy, leivo livertää ilmassa ja hyttysparvet tanssiksi pistävät… Lehtisilmutkin mieliänsä rohkaisevat… käyvät suuremmiksi, pitenevät, paksunevat, ja kuin salaa, kenenkään huomaamatta, pistäytyvät kirkkaat hiirenkorvalehdet ihanuuttasi katselemaan…
Keväistä tuoksua on ilma täynnä, se hiipii sinne, tänne, täyttää koko maani ja oven täydeltä tupaani tulvehtii.
Armas Vappu, sinä keväinen kulta, sinä suvisen mielen tuoja, sinä nuoren lemmen ja iloisen laulun luoja!
Tule millaisena tuletkin, yhtä uusi, yhtä kallis ja aina armaampi vieraani olet.
Entistä tervetulleempana sinut tupaani kutsun, peräpenkille istutan ja haarikat täyteen lasken.
Silloin ei tuvastani ilo lopu, ei laulu lakkaa eikä soitto sammu.
Kilvan silloin karkeloimme, kilvan kisailemme ja yhdessä maljojasi maistelemme…
Ja voi, jospa sinä sitte oikein kauvan, kauvan luonani viipyisit!…
Vaan ethän sinä viivy… jo iltahämärissä luotani lähdet ja hiljaa hiipien tupani takalistolle painut…
Sinne sitte ihana Vappu sinun saatan, ja vielä kauvan silmilläni menoasi seuraan, kunnes vihdoin taivaanrannalta mulle viimeisen suudelmasi, punertavilta huuliltasi heität… ja sitte hämärään kevätyöhön vaivut… hiljaa, mutta varmasti vaivut… toisaalta taas luokseni tullaksesi — —
Mutta onko se sanottu, että minua silloin tapaat?
Tupani saattaa olla tyhjä, akkunani laudoilla peitetty ja veräjäni seipäillä lukittu…
Tai on sinne vieras asuntonsa ottanut ja isännyyden itselleen hankkinut — mutta minua et sieltä tapaa…
Siksi armas Vappu, kevätystäväni, kun luotani jälleen lähdet, tupani takalistolle painut, siksi silmääni kyynel nousee, siksi kaihoten jälkeesi katson ja alakuloisia laulujani sinulle laulelen.