maanantai 29. toukokuuta 2017

CSI Saarijärvi


Sanomalehdestä Satakunta 29.9.1877:
Kolme vuotta sitten kuoli Saarijärvellä kaksi veljestä samalla viikolla, toinen veteen ja toinen viinaan ja viluun. Kun viimeksimainittu oli kuolemansa edellisenä päivänä tapella natistellut toisten ryyppykumppaniensa kanssa, alkoivat sukulaiset luulla sitä murhatuksi. Tohtorin tarkastus pidettiin, oikeus tutki, vaan ei saatu toteen, että kuolemassa olisi ollut väkivalta vaikuttamassa. 
Vaan eivätpä sittekään sukulaiset voineet luulostaan luopua, sillä tänä suvena jätettiin Vaasan läänin kuvernöörille 62 värssyisessä runossa kertomus murhatapauksesta ja niistä sivusyistä, miksi ei se edellisessä tutkinnossa valkeuteen tullut. Murhatun ruumis oli muka tohtorin tutkinnossa vaihdettu veljen veteen tukehtuneen ruumiin kanssa ja pantu sen ylle murhatun vaatteetkin. Näin tavoin tohtori petettiin. 
Tänä suvena kaivettiin molemmat ruumiit haudoistansa ja yksi murhatuksi luulleen sukulaisista, uusien petosten estämiseksi, yöt päivät vartioi ruumista sillä aikaa, kun toiset etsivät kuvernöörin määräystä tohtorin tutkintoon uudestaan. Asia tulee toistamiseen oikeuden tutkittavaksi.
Käsitykset ruumiinavauksesta ovat aika alkeelliset, kun ajatellaan, ettei lääkäri huomaisi kahden eri tavalla kuolleen vaihtumista.

Silmäilin Saarijärven haudatut vuodelta 1874, mutta en löytänyt sopivaa paria. (Sen sijaan monia heikkouteen kuolleita ja erikoisen tavan alleviivata ja sanalla nedlades erottaa kastamattomien (?) lasten hautaukset.)

Runo tapahtumista olisi hauska lukea, mutta en taida sitä varten lähteä Vaasaan.

Kuva matkailuesitteestä Keski-Suomi kutsuu! (1937)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti