keskiviikko 5. huhtikuuta 2017

Val(k)aistu esihistoria

Kävin eilen tutustumassa viime viikonloppuna avattuun Kansallismuseon uuteen esihistorian kokoelmanäyttelyyn.

Aloitetaan alkutilan sivuhuoneesta, jonka huomasin vasta kolmannella kierroksella. Ymmärrykseni mukaan se edusti arkeologisen tiedon muodostumista. Yhdellä seinällä kerrottiin perusteellisesti Euran miekasta ja kuulokkeesssa oli tarjolla Mikko Moilasen asiantuntevaa esitystä aiheesta.

Yhdessä vitriinissä esiteltiin esihistorian kausittelu ja siihen liittyvä näyttelyssä käytetty tiivistetty esinetieto: numero, karttapiste ja ajoitus aikajanalla. Paikan päällä ihmettelin, mitä iloa numerosta on tavalliselle kävijälle, mutta ulos päästyäni luin somessa jaetun ESS-artikkelin, jonka mukaan "kävijä voi hakea syvempää tietoa vaikkapa Finna-hakupalvelusta, jonne kaikkien esineiden pitäisi ehtiä huhtikuun aikana." (Vasta myöhemmin illalla huomasin, että tuossa alla olevassa kuvassakin lukee, että "Numeron avulla esineistä voi löytää lisätietoja osoitteesta finna.fi .") Onko Finnassa sitten linkitykset Kulttuuriympäristön palveluikkunan arkeologisiin kohteisiinkin? Erityisen täydelliset esinekuvaukset? Vain suomeksi luvataan, kuten kuvasta voi erottaa.
Kolmantena pienessä tilassa on vitriini Susiluolasta. Tämä oli näyttelyn ainoa kohta, jossa havaitsin etukäteen mainostettua arkeologisen tiedon epävarmuutta. Muuten asiat tiedettiin tarkalleen, alkuaulan ainoasta esineestä tiedettiin tekijän sukupuoli ja geneettinen yhteys nykypopulaatioon. Aikamoinen suoritus, kun kosketeltavaksi asettaminen toisaalla esitetyn mukaan tarkoittaa, ettei esineen löytökontekstia tunneta.
Hohtavan valkoisessa pääsalissakin kaikki oli varmaa tietoa, jopa kuppikiven käyttö. Temaattisen oloisissa saarekkeissa käsiteltiin asumukset, ruoka ja liikkuminen. Kunkin saarekkeen takana on iso videonäyttö, joissa näytti pyörivän vain ja ainoastaan talviluonnon kuvaa, jossa ei ollut yhtään ihmistä. Vaikka alkuaulassa oli jääkausi loppumassa, se tuntui vain jatkuvan.
Saarekeita vaikeammin hahmottui pitkä takaseinä, jossa näytti olevan "kaikenlaista tavaraa". Vasemmalla kivikautta ja oikealla metallikautta. Seinällä oli mustalla hahmoteltu esineitä, jotka ovat kadonneet. Tyylikästä, mutta kovin väritöntä.

Esinetekstit olivat lyhyitä, mutta en jaksanut montaa lukea, kun tuntui, ettei niistä mitään tietoa irronnut. Esimerkki: "Kesken jäänyt kirves kertoo esineen valmistustekniikasta"
Välitilassa esiteltiin Levänluhdan löytöjä ja kuvin itse paikkaa, kuten oli etukäteen mainostettu. Ainoa muu arkeologinen konteksti näyttelyssä oli seuraavan huoneen Luistarin hauta. Molemmat ovat erikoisuuksia Suomessa eikä mistään "tavallisemmasta", kuten röykkiöistä tai polttokalmistoista havaintojeni perusteella kerrottu mitään. Perusteltua?

Isossa huoneessa olin ehtinyt kaivata kulttuurikontakteja, joita ei näkynyt missään. No, ne olivat tässä seuraavan huoneen kartassa, vaikka en sitä vielä kuvaa ottaessani ymmärtänyt. Onneksi joku painoi reunassa olevaa nappia, joka käynnisti yhden karttavisualisoinneista. Niiden oikeellisuuksia ja tulkintoja voinee joku osaavampi arvioida. Ainakin "Viikingit" aiheuttaanee väärinkäsityksiä.
Samassa huoneessa oikealla oleva pitkä seinä on omistettu kalliomaalaukselle (tai kuten ryhmän kanssa ohi kulkenut opas sanoi: luolamaalaukselle) ja se veti porukkaa puoleensa huomattavasti enemmän kuin vastakkaisen puolen hyvin valkoinen aikajana, jossa 10 cm vastasi 100 vuotta. Sen paras osa meinasi jäädä itseltäni huomaamatta, eikä siihen moni muukaan näyttänyt tarttuvan. (Olisivatko sivukahvat tehneet liikutusmahdollisuuden selvemmäksi?) Kelkkaa liikuttamalla saa nimittäin esiin esineitä eri kohdilta aikajanaa. Jostain syystä näissä esinekuvissa ei ollut mukana muualla käytettyä infografiikkaa ja esinenumeroita.
Rautakaudelle omistetusta syvennyksestä en näköjään ottanut kuvaa. Sekä miesten aseet että naisten korut loivat varakasta vaikutelmaa. (Ellei ole saanut Historiska museetista vertailukohtaa.) Videonäytöllä pyöri Pukkisaaressa talvella kuvattua pätkää, jossa yksinäinen mies hutki kepillä ja hakkasi kirveellä. Missä talon muu väki oli?

Vihoviimeisen tilan teemana on uskomusmaailma. Rituaaliesineistä (tai niiksi tulkituista) on toki yli ajan löydettävissä jatkumoita/samankaltaisuuksia kuten eläinhahmot, mutta kun hyvin eri ajoilta peräisin olevat esineet ovat samassa vitriinissä on väärinkäsityksen vaara suuri. Suomalais-ugrilainen uskomusperinne on kai tullut vasta samaan aikaan kuin saamen ja suomen puhujat? Ja germaanisperäiset aatteet vielä myöhemmin?

Tässä tilassa tihrustelin tarkimmin esineiden infografiikkaa ja totesin jokseenkin mahdottomaksi hahmottaa ajoituseroa kahdesta rautakauden esineestä. Voin myös paljastaa, etten ajoitusgrafiikkaa heti vierailun alussa huomannut, ja illalla verkkokeskustelussa eräs näyttelyn kolunnut ei sitä ollut huomannut ollenkaan.
Jäin kaipaamaan
  • kronologiaa 
  • alueellisia eroja
  • löytökonteksteja
  • kansainvälisiä kontakteja ja vertailuja
  • elettyä elämää
  • tiedon epävarmuutta
  • arkeologian kuvausta metallinetsimen heiluttelua vaativampana toimintana

1 kommentti:

  1. Kiitos perusteellisesta näyttelyarviosta! En ole vielä itse nähnyt näyttelyä, mutta kertomasi perusteella se vaikuttaa puutteistaan huolimatta kiinnostavalta.

    Sellainen huomio tekstiisi, että uskomusperinne ei läheskään aina noudata kieli- tai kulttuurirajoja. Olet kuitenkin oikeassa siinä, että uskomuspiirteitä on varmasti omaksuttu Suomen alueelle eri aikoina.

    Näyttelyä näkemättä minun on tietysti mahdoton arvioida, mitä tarkoitat väärinkäsityksen vaaralla ja mitä näyttelyn tekijät ovat uskomusvitriinin asettelulla halunneet sanoa. Yleisesti ottaen uskomuksia voisi mielestäni verrata vaikka aterimiin. Nykyään länsimaissa katetaan usein pöytään haarukka ja veitsi, joita ruokaillessa käytetään luontevasti yhtä aikaa, vaikka ne on keksitty aivan eri aikakausilla.

    VastaaPoista