Sitten siirryin Kansallismuseon auditorioon kuuntelemaan arkeologisten kenttätöiden esittelyjä, joiden ensimmäisen päivän teemana olivat arkeologian näkökulmat 1800- ja 1900-luvun kulttuuriperintöön.
Ensimmäisinä puhuivat Ulla Moilanen ja Ninni Närväinen Muistojen Kangasniemi -hankkeen terveyslähteestä ja peltolöydöistä. Hanke, joka sai SMMT:ltä vuoden arkeologinen teko 2016 -tunnustuksen, oli ennestään tuttu blogitiedotuksensa kautta.
Tästä esityksestä jäi mieleen, että muinaisjäännösrekisterissä on vain 7 terveyslähdettä ja niillä on kaksi erilaista tyyppiä - tarkoituksenmukaisesti? Peltopoiminnassa löytyi runsaasti sirpaleita, mutta metallipaljastimella vain muutamia esineitä. Mutta toisella pellolla metallinpaljastin löysi 29 1700- ja 1800-luvun kolikkoa, jotka olivat lähellä sitä kiveä, jota ei pellolta saanut perimätiedon mukaan siirtää. Aika jännää, varsinkin kuin monessa kolikossa oli reikä ripustamista varten.
Liisa Seppäsen esitys oli kauan kaipaamani katsaus Lahden torin eli vuonna 1877 palaneen Lahden kylän kaivauksiin. Löydöksistä 10% oli säilyttämisen arvoisia. Ne kertovat materiaalisesta kulttuurista, johon kuului hienouksiakin. Miesten vaatteista löytyi jäänteitä, sillä niiden osia oli viimeiseksi käytetty työpajan rätteinä ja ne olivat selvinneet tulipalosta. Saatu tieto ei sinänsä ollut tajunnan räjäyttävää, mutta on herättänyt monessa paikallisessa uutta ja erilaista kiinnostusta historiaan.
Päivi Maarasen ja Timo Kantosen esitys pieksämäkeläisen ruukin inventoinnista hymyilytti siinä kohtaa, kun Maaranen kertoi käyttäneensä taustamaterialina paikalta kuvattuja youtube-videoita ja ruukista kirjoitettuja blogitekstejä.
Jan Fast kertoi Hangon Tulliniemen saksalaisen kauttakulkuleirin tutkimuksista ja Jan Kaila tämän rinnalla tekemästään Poettinen arkeologia -taideprojektista. Jälkimmäisestä syntyvä näyttely aukeaa 17.8.2017 jossain päin Helsinkiä. Keskustelussa Fast korosti, ettei tutkimusta pidä nähdä saksalaisten glorifiointina.
Piritta Häkälä selosti Lahdessa tehtyä vuoden 1918 taistelupaikkojen inventointia. (Teki mieli kysyä oliko hanketta motivoinut latu-urien tuhoamat taistelukaivannot.) Käytettävissä on saksalaisten puolelta karttoja, mutta painanteiden tulkinnassa on haasteensa. Ammusten löytäminen voi toimia vahvistavana todisteena, mutta niitä kerättiin sodan jälkeen pois ja pian sodan jälkeen samoissa maastoissa harjoittelivat suojeluskuntalaiset. Työ jatkuu tänä vuonna.
Riikka Alvikin ja Päivi Jantusen aiheena olivat ensimmäisen maailmansodan aikana uponneet laivat. Ei lähtökohtaisesti kiinnostanut hiukkaakaan, mutta osoittautui erittäin mielenkiintoiseksi. Näitä metallirunkoisia hylkyjä suojaa muinaismuistolaki vasta kun uppoamisesta on tullut kuluneeksi 100 vuotta. Erittäin röyhkeältä kuullostava raumalaisten sukeltajien ryhmä on ottanut asiakseen tyhjentää hylkyjä juuri ennen ajan täyttymistä. Nostettuja esineitä, jotka olisivat tarvinneet konservointia, on ollut Raumalla esilläkin, mutta niiden myöhempi kohtalo on epäselvä.
Mutta on myös järkevämmin toimivia harrastajaryhmiä, joilla on tallennettuna hylyistä paremmat tiedot ja kuvat kuin Museovirastolla.
Viimeisenä puhui Laija Simponen-Robins Alavudella, Kuortaneella ja Ähtärissä vuonna 2016 toteutetusta Arkeologinen perintömme -hankkeesta, jossa oli aktivoitu paikallisia kertomaan mahdollisista aiemmin tuntemattomista muinaismuistoista. Lisäksi oli inventoitu asiakirjoista havaittuja kohteita. Näistä oli kiinnostava 1800-luvun puolivälissä asuttu Majuniemen torppa, jonka entinen tontti oli vuosisadan lopussa piirretyssä kartassa merkitty "kiviraunioksi". Eli näinkin voisi torpan paikan väärän ajan kartasta löytää.
(Kuvakollaasin ainekset on tapojeni vastaisesti revitty projektien Muistojen ja tarinoiden Kangasniemi, Lahden torikaivaus 2013 ja Arkeologinen perintömme -esiselvityshanke FB-sivuilta sekä sen kuulemma epäeettisesti toimivan raumalaisryhmän FB-sivulta. Saa reklamoida.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti