torstai 16. maaliskuuta 2017

AncestryAI-testausta

S'oli syksyä 2014 kun harmistuin Eric Malmen väitteestä, että hänellä oli käytettävissään "Suomen kirkonkirjat 1600-luvun alusta 1900-luvun alkuun digitaalisessa muodossa". Kehitys kehittyy ja tämänpäiväinen Aallon tiedote lupaa, että AncestryAI-algoritmi piirtää sukupuusi yli 300 vuoden päähän. Nyt aikamääre on realistisempi ja itse tekstissä rajavuodet ovat melko realistisesti ilmaistuja.

Huomasin tiedotteen sukututkimustuttavan FB-päivityksestä ja kommentoimassa oli lisää sukututkijoita, jotka raportoivat vaihtelevia tuloksia. Pitipä itsekin kokeilla, joten kävin Hiskistä valitsemassa lähimmän mahdollisen koekappaleen sukuhaarasta, jonka tunnen erityisen hyvin. Eli mummoni isoisän Oskari Forsbyn. Tulos näytti ensi askeleella tältä:

Sukupuu, joka näyttää vain toisen vanhemmista on outo otus. Malmin algoritmi on poiminut Gustavan ensimmäisen avioliiton kuudesta lapsesta yhden ja toisen avioliiton yhdeksästä lapsesta kaksi.
Aika kronkeli algoritmi, enkä perus-Hiski haun perusteella (5/6 & 5/9) esiintulleita tietueita katsoen ymmärrä, miksi juuri Loviisa, Seraphia ja Oskari olivat valittuja. Mutta ainakin olivat oikein. Ja ymmärrettävissä

Sen sijaan kun käsittääkseni olin yrittämässä Gustavasta taaksepäin, sain tämän näkymän:
Täh? Kokeilin muita näkymävaihtoehtoja ja kartta näytti pistettä Kuopiossa, mikä vastasi tunnelmaa paremmin kuin dataa. Sillä kaikki henkilöt ruudulla olivat syntyneet Kokemäellä.

Noh, unohdetaan Gustavan lapset ja katsotaan löytyvätkö hänen vanhempansa. Kyllä, "Tietoa"-näkymään on onnistuttu arpomaan oikea kastemerkintä eli myös oikeat vanhemmat. Myös sisarien nimet näyttävät tutuilta, mutta esi-isäni Gabrielin kakkosperhe on täysin outo.
Ihmisjärki tuski kuvittelisi Halikon kappalaista Gabriel Gottlebenia samaksi kuin Kokemäen rusthollari Gabriel Gottleben. Ilmeisesti titteleihin ei ole toteutettu mitään päättelylogiikkaa ja yhdistäminen perustuu lapsikatraiden syntymäaikojen sopivaan limitykseen.

Tämän jälkeen en odottanut algoritmin löytävän rusthollarille oikeaa kastetta, mutta erehdyin. Puu putoaa täysin raiteilta vasta ehdottaessaan (todennäköisyydellä 14.3881 %), että anna elisabetha saren voisi olla "anna scarin."

Eli tämän testin mukaan saa aikaiseksi osin todellisen ja osin virheellisen sukupuun. Ja valitsi kokeiluun sukunimellisen henkilön. En peru kirjoitukseni Ymmärrysvaikeuksia pointteja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti