Selviääkö lähteistä, onko automaattinen tarjoilu sitä, että itse noudetaan ruoat tiskiltä (eli nykymenoa) vai oikeita automaatteja, eli että pannaan raha sisälle ja ovi aukeaa?Kysyjä oli ollut Anna Kortelaisen opastuksella mainitsemassani Ateneumin näyttelyssä ja tuolloin kuullut, ettei "niistä ole jäänyt mitään kuvaa/lähdettä, mistä asia selviäisi".
Automaattiravintola Tukholmassa vuonna 1905. Spårvägsmuseet, SM 1-732 (Stockholmskällan), CC BY-NC |
Lindberg selittää, että asiakkaat tosiaan syöttivät kolikkonsa ja saivat luukun takaa ruokansa. Työntekijät olivat näkymättömissä automaatin takana. Dagens Nyheter kertoo 2012, että Malmön museossa on ennallistus automaattiravintolasta. Kultusarv Malmö -sivuilla on kuva sikäläisestä ravintolasta.
Ja kun sain tämän tiedon kokoon ilmestyi FB-sivulle toisen kommentoijan viesti, jossa on linkki Kyläkirjaston kuvalehteen 5/1907, jossa kuvan
kera selostetaan automaattiravintolan toimintaa.
Automaattiravintoloissa ei ole ensinkään tarjoilijoita, jotka ottavat vastaan tilauksia ja tilaajille tuovat pyydetyitä ruokia ja juomia. Tarjoilijain sijassa ovat itsetoimivat koneet, joita yleisö käyttää. Ravintolasalin peräseinässä on joukko hanoja ja niiden alla pöydällä kuppeja, lautasia j. n. e. Kirjoitus kunkin hanan kohdalla osottaa mitä ainetta siinä kohden on saatavissa. Tahdomme esim. juoda kupin kahvia ja syödä pari voileipää. Otamme pöydältä pienen kahvitarjottimen, johon on valmiiksi järjestetty kuppi, muutamia sokeripalasia, ja pienoinen annos kermaa. Menemme sitten sen hanan kohdalle, jonka päällä on kirjoitus "Kahvia" ja asetamme kupin torven alle. Torven vieressä on aukko, jonka päällä seisoo: "25 penniä"; haemme 25 pennisen ja pudotamme sen rakoon, jonne se soluu ja vaikuttaa painollaan automaatin koneistoon. Kohta virtaa torvesta kahvia, parakiksi sen verran, että kuppimme tulee täyteen. Toisessa paikassa näemme suuren lasikuupan alla ympyränmuotoisen laatan, jonka reunaan on ladottu voileipiä, mikä vasikanlihalla, mikä lohiviipaleella, mikä milläkin särpimellä päällystettynä. Valitsemme niistä mieluisan, käännämme levyä siksi, kunnes valitsemamme pala tulee määrätylle kohdalle ja panemme taas lanttimme rakoon, niin voileipä laskeutuu alla olevalle lautaselle, josta sen voimme ottaa pois. Sitten menemme eväinemme lähimmän vapaana olevan pikkupöydän ääreen ja nautimme ne siinä. Kaikki on jo valmiiksi maksettu eikä kukaan ole meiltä passauksesta juomarahoja kärkkymässä. Paraiten varustetuissa automaateissa on tarjona monenlaisia halpoja ruoka-annoksiakin, sekä liemi- että liharuokia, niin että niistä saa kokoon niin täydellisen ja monipuolisen aterian kuin vain haluaa ja kukkaro kannattaa.
Itsestään selvä on ettei automaattiravintolassakaan inhimilliset työvoimat ole käyneet kokonaan tarpeettomiksi. Seinän takana on tietysti ravintolan keittiö, jossa pidetään huolta siitä että säiliöissä on kahvia, teetä, maitoa, lihalientä j, n. e. Tuon tuostakin käy yleisön salissa myös palvelija korjaamassa pois käytetyt astiat. Vielä on salissa rahanvaihtaja, jolta saa sopivia lantteja.Mielenkiintoisesti (sillä perhelehti?) tässä ei mainita alkoholia ollenkaan.
Kesällä 1911 avatusta automaattiravintolasta Kaivokadulla on juttu kuvien kera Naisten ääni-
VastaaPoistaaikakauslehdessä n:o 14/1911, s. 8-9. Samasta tapauksesta on myöhempikin juttu (+kuvat), jossa kuvaillaan hieman henkilökunnankin toimia: Naisten ääni-lehden Juhlanumero n:o 41/1915,s. 40-41. Jutusta voi päätellä, että monien ruokaloiden tarina Helsingissä päättyi ensimmäisen maailmansodan elintarvikepulaan, ainakin välillisesti. Terv. Outi K.
Juu, nyt kun 1910-luvun lehdet ovat kotoa digitaalisina käytettävissä automaattiravintoloita on tullut minullekin lisää vastaan ja aiheeseen pitäisi varmaan palata. Kiitos viitteistä!
VastaaPoista