lauantai 13. elokuuta 2016

Viisi kuvaa Suomesta vuonna 1885

Gallica on digitoinut Georges de La Sablièren matkavalokuvat reissulta Pohjolaan vuonna 1885. Suurin osa kuvista on Norjasta, mutta viiden Suomen kuvan joukkoon mahtuu pari erikoisempaa otosta. Näistä ensimmäinen on vaivaisukko. Tunnistaako joku sen ulkonäön? [Lisäys 9:30. Sari Ahonen kertoi Facebookin puolella, että kyseessä on "Maarian vaivaisukko, Baerin hautakappelin edessä."]
Ukko lähikuvaan rajattuna

Kestikievareitakaan ei ole montaa (yhtään?) kuvastoissa näkynyt.
Suurennos edellisen keskeltä.
Ja alakulmasta
Turkulainen koira ei ollut linssilude.
Turun satamaksi valokuva-albumissa nimetty näkymä.
Ja lopuksi kaksi kulunutta aihetta eli Viipurin linna ja
Imatran koski

1 kommentti:

  1. Aivan upeita otoksia! Maarian alkuperäinen vaivaisukko on nykyään piilossa kirkon tornissa, mutta kopio seisoskelee Baerin hautakappelin kirkkomaan puolella. Kuvassa vasemmalla näkyy kivasti kadonnutta Räntämäen kylää.

    VastaaPoista