Humalaa ja hunajavoita

Vielä pätkä viime viikon Tukholman käynnistä. Nordiska museetin vaihtuvista näyttelyistä toinen katsastamani oli Med smak av humle - odla och brygg. Seinätekstien mukaan toiveena oli inspiroida kävijät oluenpanoon. Tämä ei kohdallani onnistunut, mutta koska en humalasta kasvina juuri mitään tiennyt, niin jotain opin.

Humala tulee Kiinasta. Se päätyi Eurooppaan 700-luvulla ja Birkasta on ajoituksia vuosituhannen lopulta. Laeilla 1400-luvulla painostettiin jokaista tilallista humalan kasvatukseen, mutta seinällä pyörineen filmin asiantuntijan mukaan viljelemättömyydestä ei jaettu sakkorangaistuksia. Käytännössä humalanviljely keskittyi joillekin, jotka tuottivat muidenkin kiintiön.

Omavaraisuutta ei 1600- ja 1700-luvuilla(kaan) saavutettu ja ne, joilla oli varaa suosivat saksalaista. Toinen haastateltu asiantuntija oli sitä mieltä, että vika ei ollut kasvissa vaan sen vaatimassa hoidossa, jota viljakasveihin tottuneet talolliset eivät hallinneet. Vuosisatojenkaan jälkeen?

Haastatellut asiantuntijat (joiden nimiä en älynnyt lisätä muistiinpanoihini) olivat jossain vaiheessa toteuttaneet mielenkiintoisen projektin, jossa 1600-luvun maakirjakarttojen avulla oli haettu (hylätyiltä?) vanhoilta tonteilta villiintynyttä humalaa, joista muutamat ovat nyt perinnekasveina myynnissä.

Djurgårdenista satamaan kävellessäni poikkesin (ilmaiseen) Historiska museetiin, jossa vihdoin, kun sadekin lakkasi sopivasti, oli mahdollisuus nähdä kesäpiha toiminnassa. Esimerkiksi toukokuisella vierailulla se oli rakenteilla, mutta ei vielä käytössä.

Vain yhdessä katoksessa oli henkilökunnan puolesta toimintaa ja leivän paistopisteen mimmi houkutteli (kiitettävästi!) keski-ikäisetkin naiset kokeilemaan taikinapallojen pyörittelyä.

Ja taputtelua ohueksi levyksi, jonka paistaminen nuotiolla kesti yllättävän kauan. Mimmi kuvasi taikinaa hapanjuuriseksi jaluetteli niin monta viljaa, ettei muistissa pysynyt. Lisäksi pellavansiemeniä?

Ennivei, leipä itsessään ei maistunut juuri miltään. Ainakaan kun sen söi hunajavoin kera. Ja kaikkihan viikinkiaikaan söivät hunajaa ja voita, nukkuivat turkisten alla, pelasivat kaiket päivät myllyä ja

seilasivat knarrilla, joka oli niin laho, ettei siihen voinut astua. Elleivät ampuneet jousipyssyllä, vetäneet köyttä tai kiertäneet jatulintarhaa.