torstai 23. kesäkuuta 2016

Mitä väliä on historialla ja eläimillä?

Tampereella julkaistiin alkuvuodesta Marko Nenosen juhlakirjaksi artikkelikokoelma Mitä väliä historialla? Toimittajien Tiina Miettinen ja Raisa Maria Toivo samannimisestä aloitusartikkelista näkyy, että tapaus Lepola ei ole vieläkään unohtunut. Ei ole maltettu/haluttu kuitenkaan kierrättää Marko Tikan termiä elämäntapahistoritsija vaan nyt "muisteluhistorian kokemusasiantuntijat tietävät toisin ja mielestään paremmin kuin tieteellisen historian tutkijat."
Yhä useammin harrastajahistorioitsija päätyy mediassa vastakkain ammattihistorioitsijoiden kanssa. Sama tilanne on virallisten lääketieteen edustajien ja vaihtoehtohoitoja tarjoavien kanssa.
Auts. Olenko huono harrastajahistorioitsija, kun en ole päässyt mihinkään mediaan riitelemään ammattilaisten kanssa? Pitääkseni yllä skismoja edes blogissani ihmettelen ääneen, että pitkien Austen-sitaattien lähteeksi on merkitty englanninkielinen kirja eli että artikkelin kirjoittajat ovat katsoneet itsensä ammattilaisia pätevämmiksi kaunokirjallisuuden kääntäjiksi. Wikipedian mukaan kyseisestä romaanista olisi ollut käytettävissä kaksi suomennosta.

Kirjan artikkeleista minua kiinnosti eniten (eli luin ainoana alusta loppuun) Tiina Miettisen ja Hilja Toivion Jalorotuisuuden juurilla. Ihminen ja hevonen. Miettinen aloitti kuvaamalla eurooppalaisen aatelin sukukäsityksiä ja sukupuukirjauksia, jotka huipentuivat näkemään aatelin "omana ihmisrotunaan, joka oli osa Jumalan säätämää yhteiskuntajärjestystä, mutta samalla vuosisatoja kestäneen jalostuksen tulosta.".

Tämän jatkumoksi voidaan nähdä englantilaisen kotieläinjalostuksen uusi teoria ja käytäntö 1700- ja 1800-luvun vaihteesta eteenpäin. Lopettettiin "eri eläintyyppien risteytykset" ja aloitettiin kotieläinten jalostus erillisinä rotuina. (Tässä Toivion osuudessa terminologia hieman horjuu ja minulle jää epäselväksi oliko hänestä "rotuja" olemassa ennen tätä jalostusmallia.)

Ruotsalaisesta 1800-luvun sanomalehdestä leikkaamani vitsi
kertoo ajan kansanviisaudesta, mutta toisaalla rotujalostuksesta sikisi samoihin akoihin ajatus, että aiempaa tieteellisemmällä jalostuksella saataisiin aikaan parempi ihmis"rotu". Ja näin syntyi eugeniikka.


Ihmisten ja eläimien historia kietoutuu monin tavoin yhteen ja siitä(kin) on kai kyse Turun linnan äskettäin avautuneessa näyttelyssä Outo luonto – Ihmisen ja eläimen yhteinen polku. En ole vielä sitä nähnyt, toivottavasti saan tilaisuuden. Odotan innolla myös syyskuun näyttelyä Museum on nonhumanity –Epäihmisyyden museo.

Verkossa on auennut Suomen kennelliiton koiramuseo. Johanna Viitanen on perustanut verkkojulkaisun Eläinesseet, jossa käsittellään eläinten ja eläinsuhteen tutkimusta. Ensimmäisessä esseessä Jos luut puhuisivat Viitanen kirjoittaa hevosen historiasta Suomessa. Tähän ja Toivion tekstiin liittyen mainittakkoon vielä Anna Ettalan gradu Suomenhevosen geneettisen vaihtelun arviointi sukupuutiedoista.

Molemmat kuvat Teuvo Pakkalan kirjoittaman aapisen kuvituksesta. Ainakin alempi Venny Soldan-Brofeldtin kynän jälkeä.
klo

2 kommenttia:

  1. Ainur Elmgren23. kesäkuuta 2016 klo 11.03

    Paljon mielenkiintoista pohdittavaa taas! Tuntuu joskus että käännöskysymys ratkaistaan mielivaltaisesti. Kun olen kirjoittanut ruotsiksi, minun on käsketty viitata alkuperäisteokseen (esim. saksankieliseen), mutta kun olen kirjoittanut englanniksi, on joskus vaadittu että viittaan vakiintuneeseen englanninkieliseen käännökseen. Yleensä joku toimittajakollektiivi asettaa säännöt ja joko jaksaa vääntää heidän kanssaan tai sitten ei.

    Mielestäni vivahde-erot sekä tieteellisten että kaunokirjallisten teosten käännöksien ja alkuperäistekstien välillä saattavat olla niin huomattavia ettei välillä ollenkaan löydä käännöksestä sitä mikä jäi mieleen alkuperäisteoksessa - ja kuitenkin voi joku käännöksen lause alkaa elää omaa elämäänsä lentävänä lauseena vastaanottavassa kielessä ja saavuttaa suuremman kulttuurillisen merkityksen kuin muissa käännöskielissä (kuten varsinkin jotkut raamatulliset ja uskonnolliset lauseet ja ilmaisut - luulisi että kristinuskon käsitteistö on yleismaailmallinen, mutta suomen "kilvoittelu"-sanalle on vaikea löytää täsmällistä vastinetta ruotsista tai englannista).

    VastaaPoista
  2. Kaisa Kyläkoski23. kesäkuuta 2016 klo 20.30

    No, enpä arvannut antavani noin paljon ajateltavaa. Eikä siis tullut mieleenkään, että jossain olisi ohjeistettu viittaamaan originaaliin, jos käyttää käännöstä. Mieleeni oli jäänyt Tampereen yliopiston julkaisu PRAECEPTA historian opiskelun opas (pdf), jossa nyt tarkistettuna tosiaan sivulla 32 monografioiden kohdalla on ohjeistettu "Käännöstä käytettäessä kääntäjän nimi on mainittava" ja sivulla 46 "Koska käännös on tulkinta, tulkinnan tekijä eli kääntäjä on aina mainittava". Mutta ainahan voi tehdä toisin.

    VastaaPoista