Muotihistoriaa

Luin eilisen aamun aluksi Reetta Eirasen konferenssiraportin, jossa huomioni kiinnittyi mainintaan ruotsalaisesta muotilehtitutkimuksesta. Tammikuussa krinoliiniesitystä tehdessäni nimittäin yllätyin näiden a) olemassaolosta ja b) varhaisesta kuvituksesta. (Oheinen lehdestä Veckoskrift för fruntimmer vuodelta 1824.)

Hypotisoin, että lehtiä varmaankin tilattiin Suomeen. Kuinka laajasti on mahdotonta sanoa, mutta kun nyt kokeilin sanomalehtihakua sanalla modejournal, huomasin, että lehtiin viitattiin hämmästyttävän usein jo/ainakin 1830-luvulla.

Esimerkiksi. Kirjakauppias kuullutti ulkomaisten muotilehtien tilaajia (Åbo Underrättelser 6.2.1833). Viimeksi tulleen ulkomaanpostin mukana oli tullut useita numeroita muotilehteä, joista referoidaan (ÅU 18.2.1837). Helsingfors Tidningar esittelee ulkomaisia lehtiä 20.1.1844 ja toteaa vanhanaikaiseksi lehden Magasin för konst nyheter och moder. Stockholms Modejournalin kuusiosainen vuosikertatilaus maksoi 2 ruplaa (HT 11.8.1847) . Vuotta myöhemmin 82 kopeekkaa enemmän (ÅU 12.12.1848). Helsingfors Tidningar paljastaa 28.12.1853, että Stockholms modejournalilla oli Suomessa 21 tilaajaa. Lukijoita varmaan moninkertaisesti.

Miettityäni hetken sitä, kuka tilastoi ulkomaisten lehtien tilaukset ja miten, sekä, sitä onko näistä tehty aikasarjoja, lähdin ulkoilmaan kohteenani Helsingin yliopiston tutkijakollegion tilaisuus, jonka aiheena oli muodin historiantutkimuksen uudet menetelmät.

Paula Hohti puhui sekä havainnoistaan Italian "tavallisten ihmisten" huomattavasti lisääntyneestä muodikkuudesta 1500-luvun lopulla että omasta tutkimushistoriastaan. Ensiksi mainitusta tuli mieleen edellisenä päivänä lukemani ruotsalainen kirja, jossa väitettiin sikäläisen talonpoikaiston alkaneen omaksua muotivaatteita 1700-luvun lopulla. (Voi pitääkin paikkansa, mutta perustelu ei ollut silmissäni pitävä.)

Hohti oli laajentanut taidehistoriallisia menetelmiään ensiksi taloushistorialliseen suuntaan ja sitten museoihin ja niiden esineisiin, joista oli syntynyt halu ymmärtää niiden tekemistä. Kokeellisista metodeistaan historiantutkimuksessa hän kertoi blogissaan, jota muistan lukeneeni. Viimeisenä ylitettävänä raja-aitana tuntui olevan harrastajat. Hohti oli jo lukenut historianelävöittäjien blogeja, mutta ei kysyttäessä vaikuttanut innostuneelta käyttämään itse ihmisiä tietolähteinä. Tavallista historiantutkijoille.

Kollegansa Jacqueline Spicer tutkii renessanssin kosmetiikkareseptejä ja aivan lopussa meillä oli mahdollisuus kokeilla tuloksia. Keskustelussa jäi epäselväksi miten kokeellisen toiminnan kokemukset saadaan ujutettua akateemiseen tutkimukseen.

@DrJackieSpicer making renaissance rouge @HCollegium pic.twitter.com/za9rD3pOQD

— Eva Johanna Holmberg (@EvaJohannaH) April 22, 2016