torstai 17. maaliskuuta 2016

Kuva-arkit ja -kulttuuri

003107234,m,1
Samassa ympäristössä kuin digitoimansa 1600-luvun sanomalehdet Kungliga Biblioteket tarjoaa kansion Kistebrev. Sen sisältöä ei pääse suoraan selaamaan ja tiedostot ovat suuria, joten askartelin niistä suurimman osan kuva-albumiksi Facebookiin. Rajasin ja jätin pois toistoa, uskonnollisia kuvia ja selvästi tuoreimmat.

Kistebrev43_2
Kyseiset painokuvat 1700-luvun lopulta ja 1800-luvun alusta ovat hauskoja, vaikka suurin osa esittääkin kuninkaallisia kaavamaisin asetelmin ja taustoin. Digitointi on tehty niin huolella, että monessa kuvassa on mukana värikalibrointiliuska. Mutta missään ei mittanauhaa eli jälleen kerran metatiedoista on unohtunut mitat. Elleivät sitten olleet kuvan mukana olleissa tiedoissa, joita unohdin huolella tarkistaa.

Fyysiset mitat ovat oleellisia, sillä kansion kuvauksen ja Wikipedia-artikkelin mukaan näitä kuva-arkkeja liimattiin säilytysarkkujen koristeiksi ja joskus seinillekin.

Kuvien ohessa on vaihteleva määrä ruotsinkielistä tekstiä ja KB rajaa levinneisyysalueen maantieteellisesti, mutta silti heräsi mieleen kysymys vastaavista Suomessa. FB-keskustelussa tuttavan tuttava mainitsi venäläisen sanan lubok ja Wikipedia-artikkelin mukaan Venäjällä on painettu ruotsalaisia muistuttavia kuva-arkkeja vielä pidemmän ajan.
Илья Муромец и Соловей Разбойник. Русский лубок, Wikimedia.
Suomessa levisi 1800-luvun aikana arkkirunous, mutta ei mikään kuvapainate ennen valokuvien myyntiä? Tuttavan tuttavan tiedon mukaan elämänkaari-aihetta on Suomessa painettu, mutta ei tiennyt mitään muuta. Keskustelussa päädyttiin "sanan ja laulun mahtiin", mikä toi minulle mieleen äskettäin lukemani Eliel Aspelin-Haapkylän kirjan Suomalaisen taiteen historia pääpiirteissään aloituksen
Maa ja ilmanala semmoiset kuin Suomelle suodut eivät ole kuvaamataiteelle edullisia. Täällä, missä talven hämärä ja pimeys vallitsee enimmän osan vuotta, ja lyhyellä kesäajallakin, jolloin päivä näyttää ijäksi karkottaneen yön, ilma harvoin on oikein selkeä, oikein läpikuultava, ei silmä samalla tavoin totu tarkkaamaan esineiden muotoa kuin etelämaissa. Kansan havaintokyky kääntyy semmoisessa maassa enemmän tutkimaan ilmiöiden sisällistä kuin ulkopuolta, ja jos sillä on luonnollinen taipumus taiteelliseen tuotantoon, niin on runous sille lähempänä kuin ne taiteet, joissa muoto, ääriviivain tarkkuus ja soinnukkaisuus ovat pääasiana.
Lisäksi palasi mieleen (taas) Pietarin kansatieteellisessä museossa tehty havainto suomalaissukuisten esineiden vähäisemmästä koristelusta. Pitkäaikainen kulttuuripiirre?

P. S. Huomenna aukeaa Ateneumissa peruskokoelmien uusi ripustus nimellä Suomen taiteen tarina.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti