Munkkiniemen kartano vuonna 1742

Alex Snellman muistutti sunnuntaisella kommentillaan Anna Ripatin kanssa kirjoittamastaan kirjasta Munkkiniemen kartano. Maaseudun aristokraattiasunnosta Koneen kaupunkikonttoriksi, joka ilmestyi viime vuonna. Onnekkaasti se tuli vastaani Kaisan K4-kerroksessa jo ennen kuin ehdin sitä alkaa hakemaan.

Kirjan fokuksessa on kartano merkityksessä kartanon päärakennus, kuten kirjan nimestäkin on pääteltävissä. Sundit ja muu edeltävä aika on käsitelty lyhyesti ja perustuen kirjallisuuteen, jonka olen lukenut, joten siinä ei tullut mitään uutta. "Merkittävästä helsinkiläisestä Sundien porvarissuvusta" voitaaneen olla paria mieltä. Sitä noteerattiinko Petterin Isak-pojan Carl Magnus-pojan Ulrica Christina-tyttären Ulrika Charlotta-tyttären yhteys Sundeihin hänen päätyessään Gustaf Adolf Mattheizenin vaimona Munkkiniemen kartanon emännäksi, en tarkistanut.

Ote kartasta Maanmittaushallitus : Maanmittaushallituksen uudistusarkisto : Helsingin kaupunki : Munkkiniemi / Munksnäs; Kartta metsämaista ja kalavesistä 1732-1732 (B7Helsinki:19/3) 

Jos kirja olisi ollut toisen tyylinen, siihen olisi toki saanut pätkän Petterin Julius-pojan hallintakaudesta nojautuen Mari Rakkolaisen lisensiaattitutkielmaan Sallittu, siedetty ja sanktioitu. Sundin kauppiasveljesten oikeudellinen toiminta yhteisöllisten vuorovaikutussuhteiden kuvastajana vapaudenajan Helsingissä (2000).

Siinä kerrotaan, että Juliuksen appi Espoon kirkkoherra Abraham Collin "oli kerta toisensa jälkeen ja surullisin sydämin joutunut toteamaan kuinka kauppias J. Sund ulvotti hänen rakasta tytärtään, eikä pelkästään lyönneillään, vaan myös häpeällisillä lausumillaan" (s. 92). Tämä vuonna 1731 eli Petterin edelleen isännöidessä Munkkiniemeä. Hänen kuoltuaan "pariskunta asui suurimmaksi osaksi erillään: Julius Munkkiniemen rusthollilla ja Elisabet kaupunkitalossa, eivätkä he edes matkustaneet tapaamaan toisiaan" (s. 93).

Juliuksen talousongelmien vuoksi sekä hänen kaupunkitalonsa että Munkkiniemen säterirustholli kuvailtiin vuonna 1742 maistraatin pöytäkirjojen liitteisiin, joita ei ole vielä digitoitu. Jälkimmäisen "päärakennus oli punaiseksi ja siniseksi maalattu, hyvin rakennettu puutalo. Päärakennuksessa oli 16 lämmintä huonetta lukuunottamatta eteistä, useita kellareita ja ulkorakennuksia, joita ei ollut aikaa listata." Ilmeisesti listauksessa oli myös talouden arvokkaimmat tavarat, kuten "suuri kiinni muurattu paloviinapannu". (s. 45)

Alkukesästä 1742 Munkkiniemessä kävi varkaita, joiden kiinnisaamiseksi Julius listasi saaliin, jonka koruilla ja rahalla oli arvoa 2084 kuparitaalerin verran. "Hävinneiden korujen joukossa oli m.m. 500 kuparitaalerin arvoinen timanttisormus kolmella kivellä, 2 helmisormusta, joissa oli aviopuolisoiden nimikirjaimet, kaksi kultasormusta samoin kirjaimin, aito kolmirivinen helmikaulanauha ja Kaarle XII muotokuva kultakehyksissä." (s. 45)

Näin siis ennen aristokraatteja.

P. S. Sarjassa yhteensattumia. Juliuksen perhe-elämään puuttunut Helsingin kirkkoherra Johan Forskåhl päätti uransa Tukholman Maria Magdalenan seurakunnassa ja tapasi sekä mahdollisesti hautasi siellä Juliuksen velipuolen Erik Magnus Hielmanin.