sunnuntai 3. tammikuuta 2016

Petter Sund -projektin alku/jatkotunnelmat

Pölymaski on edelleen ostamatta, mutta avasin tietokoneeni ja totesin, että
  1. Petter Sund -käsikirjoitusta olin editoinut viimeksi vuonna 2010,
  2. se on mitä suurimmassa määrin "vaiheessa" sekä
  3. sukutaulussa oli runsaasti unohtuneita nimiä ja elämänvaiheita
Hyvät uutiset 
  1. lähdeviitteitä on merkittynä
  2. viimeisen 5 vuoden aikana taitoni ovat kehittyneet ja
  3. uusia sekundäärisiä lähteitä on ilmestynyt.
Käsikirjoituksen lopusta löytyi joukko Hiskistä ja sanomalehdistä löytyneitä Sund/Sunn-yksilöitä, jotka joko kuuluvat sukutauluun tai eivät. Pehmeänä laskuna tekemiseen voisi selvittää näitä?

Christina Sunn kuoli 3.7.1776 Kärkölän Vävylässä 60-vuotiaana kamreerin vaimona. Digitoitujen kirkonkirjojen aikana... on npeasti todettu, ettei naista näy talon rippikirjasivuilla 1, 2 tai 3. Virkatalon isäntänä on vänrikki Gadding, joka ei kuullosta tutulta. Vaimonsa on Sophia Krook ja Krook-suvulla yhteyksiä Flacheseniuksiin, joilla puolestaan yhteydet Sund/Sunn-sukuun.

Hmmm. Pitäisikö muokata yllä olevaa väitettä lisääntyneistä taidoista?

Sund ja Sunn -googlaus ja sanomalehtihaut ovat aivan toivottomia nimien yleisyyden vuoksi, mutta onnistuin osumaan Petri Talvitien artikkeliin vuosikirjassa Sjuttonhundratal. Nordic Yearbook for Eighteenth-Century Studies, jossa on muutakin hyödyllistä luettavaa.

Olen edelleen kädetön myös Tallinnaan kadonneiden kanssa. Hans Sunnin tytär Anna Maria (s. ~1721) meni Helsingissä 24.8.1736 naimisiin Tallinan porvarin ja peruukkimestarin Johan Bouillon kanssa ja hävisi näkyvistä. Johan Sund/Sunnin perukirjoituksessa mainitaan tytär Tallinnassa. Mahdollisesti ainoa tuntemani tyttärensä Christina Sophia (s. 13.5.1764).

Mutta tämähän on vasta alkua. Tunnelmakuva talviaamun auringonnousua odotellessa kirjasta Eesti Looduseuurijate Seltsi aastaraamat" (1976) via Internet Archive ja Flickr Commons. Tekijänoikeudet ovat edelleen voimassa, mutta mennään riskillä.




2 kommenttia:

  1. Olethan saanut käsiisi Seppo Aallon uuden osan Helsingin kaupungin historiasta? Sunnista ei välttämättä uutta, mutta noista Helsingin koukeroisista verkostoista kaikenlaista kiinnostavaa :)

    VastaaPoista
  2. Tänään oli jo pari minuuttia käsissäni Kansallisarkiston kirjastossa. Kirjan ilmestyminenhän oli innoitteena projektin esilleottoon.

    VastaaPoista