keskiviikko 13. tammikuuta 2016

Papin tyttären pojantytär

Viime viikolla Kansallisarkistosta tilausta odotellessani silmäilin läpi SKS:n Suomi-sarjan 1900-luvun osia. Kielitieteen lomassa on historiaa, josta löytönä esittelyyn Anja Aallon Samuel Roos - Suomalainen sanaseppä. Suomi 108:2. 1959.

Nimi Samuel Roos kutitteli muistiani ja pian tekstistä palautuikin mieleeni, että meillä on yhteinen esi-isä Petrus Ercovius. Roosin elämänkertaa hyödyntävästä Y. S. Koskimiehen Genos-artikkelista olin poiminut talteen muistitietoa tästä papista.

Aalto käytti samaa peruslähdettä. Toisin kuin Koskimies hän mainitsee, että
"Samuel lähetettiin joulun edellä 1795 veljensä mukana "Faster Marian" luokse, joka siihen aikaan piti lastenkoulua Eurajoen Rikantilassa. Kun hänellä oli aivan erikoinen kyky käsitellä lapsia ja lisäksi harvinaisen kaunis lauluääni, hän sopi hyvin opettajaksi kouluunsa, jossa lukutyön ohella myös laululla ja leikillä oli runsas sijansa." (s. 14)
Samuel kävi Maria-tätinsä koulua viisi talvea. Opetussuunnitelmaan kuului ainakin suomenkielinen katekismus ja aapinen.

Kuka oli tämä opettajatar? Luntaten Iiro Karin sukutaulustosta Maria oli 4.8.1754 syntynyt Eurajoen Rikantilan Nurkin isännän Johannes Åkenpojan esikoinen, jonka yhdestä pikkuveljestä tuli talon seuraava isäntä sekä Samuelin isä ja toisesta pikkuveljestä Turun akatemian käynyt kirkkoherra.

Maria meni 4.2.1777 naimisiin räätälinpoika Johan Henrikssonin kanssa. He asuivat Rikantilan kylässä (Eurajoki RK 1777-82, 1783-88). Johan kuoli jo vuonna 1785 ja kahden lapsen kanssa jäänyt Maria lienee tämän jälkeen aloittanut koulunpidon elatuksekseen. Hän meni uudestaan naimisiin vasta 20.10.1801. (Eurajoki RK 1789-1794, 1795-1800, 1801-1806)

Mistä talonpojan tytär oli saanut tiedot ja taidot opetukseen? Aapinen ja katekismus eivät ehkä paljoa vaatineet, mutta kotoaan hän on voinut saada sekä tietotaitoa että mallia. Koskimiehen Roosin elämäkerrasta saamien tietojen mukaan Marian isän vanhemmat Åke Åkenpoika Tumulin (1700-1769) ja (kirkkoherra Petruksen tytär) Valborg Ercovius (1702-1742) nimittäin molemmat olivat toimineet Eurajoella opettajina. Isänisänsä kuollessa Maria oli 15-vuotias.

Ajan koulutuksen kuvitukseksi leike Kruunupyyn kirkkoherra Erik Juveliuksen vuonna 1781 julkaistun kirjasen En liten barna-bok. Yxi pieni lasten-kirja kannesta.

1 kommentti:

  1. Hauska tutustua, olen Samuel Roosin tyttären pojan tyttärentytär.
    Oli hauska lukea Ercoviuksesta...

    VastaaPoista