Arkeologisia rääppiäisiä

Ilahduttavasti osa Tieteen päivien esityksistä tallennettiin ja niitä voi katsoa sekä Helsingin yliopiston portaalissa että YouTubessa.

Suomen esihistorian ja arkeologian kannalta näistä mielenkiintoisin on Santeri Vanhasen "Mitä jäänteitä ruuasta arkeologit sattuvat löytämään" sessiossa Sattuma sopassa. Minulle uutta ja mielenkiintoista oli kuula, että Ruotsissa on löytynyt varhaisempia puutarhoja kuin mitä luostarikulttuurista kertovat lähteet ovat antaneet ymmärtää.

Sessiossa Sattuman satoa ja vaikutusta tiedeinstituuteissa ensimmäisenä puhunut Jari Pakkanen todisti, että humanisti voi käyttää niin kehittyneitä tilastollisia malleja, että sovelletun matematiikan tutkinnon suorittanut DI ei pysy kärryillä. Idea antiikin Kreikan rakennusprojektien dekonstruointi mittaustuloksista oli kyllä kiinnostava.

Session toisena puhujana (alkaen ~40:00) Raija Mattila kysyi "Sattumako on sanellut, mitä tiedämme Assyyriasta" ja kertasi samoja arkeologisen tiedon muodostumiseen vaikuttavia seikkoja, joita kuulin livenä toisessa sessiossa.

Muuta en videoituna löytänyt, palaan Tieteen päivien historiallisiin rääppiäisiin kunhan olen ehtinyt lisää videoita käydä läpi. Jatkeeksi toisaalta verkosta arkeologiaa sekä kielihistoriaa niin esihistorialliselta kuin historialliseltakin ajalta.

• Heikkilä, Mikko: Bidrag till Fennoskandiens språkliga förhistoria i tid och rum
• Kuzmin, Denis: Vienan Karjalan asutushistoria nimistön valossa. 

• Latvakoski, Niko: Turve- ja laserkeilausaineistot umpeenkasvaneiden järvien rekonstruoimisessa ja arkeologisessa tutkimuksessa
• Koponen, Tuuli: Kuusamon Puutteenkylän Pyhälahden ympäristöhistoria : ihmistoimintaan liittyvä siitepölyanalyysi
• Lahelma, Antti: A Touch of Red : Archaeological and Ethnographic Approaches to Interpreting Finnish Rock Paintings
• Mökkönen, Teemu: Studies on Stone Age Housepits in Fennoscandia (4000 - 2000 cal BC) : Changes in ground plan, site location and degree of sedentism
• Kriiska, Aivar: Stone Age Settlement and Economic Processes in the Estonian Coastal Area and Islands
• Heikkinen, Mikko: Häivehautaus havaittu : tutkaluotaus Iin Illinsaaren Suutarinniemen kalmistossa
• Rantanen, Päivi: Pohjois-Pohjanmaan ja Lapin rannikon varhaismetallikautiset kivilajilöydöt ja -esineet
• Hyttinen, Marika: Jännitysnäytelmä keskellä kaupunkia : kaupunkiarkeologian tulkintakehykset Kalevan, Turun Sanomien sekä Helsingin Sanomien sanomalehtikirjoittelussa vuosina 2001-2010
• Luo, Wen; Hartonen, Vesa: Developing Archaeological Database in Finland : case: Lahti City Museum

• Seminaari Maaseudun asutus- ja elinkeinohistorialliset muinaisjäännökset 16.5.2014
• Pirkanmaan kulttuuriympäristöraportteja mukaanlukien Historiallisten kylätonttien sijainti Pirkanmaan taajama-alueilla.

Anolan vouti Anders Larsson ja Spihlbom-nimen käyttäjiä

Monien satakuntalaisten sukututkijoiden tauluissa - mukaanlukien omani - on Kiukaisten Jaakkolan emännän isänä Anolan vouti Anders Larsson Spilbohm. Minulla ei ole tiedossa mihin tämä perustuu eikä tietoa eräällä postituslistalla vuonna 2007 kuulutellut tutkija mielestäni ole saanut julkista vastausta.

Mitä Andersista sitten tiedetään? "Nakkilan Anolan kartanon vouti Antti Laurinpoika (Spilbom-sukua) ja Elsa Juhontytär" kirjoittaa Hugo Lagström Genos-artikkelissa Porilaisia Sticku-sukuja Alex Paltschikin aineistoon viitaten.

Sukututkijat ovat tehneet hänestä myös nimismiehen, eli esiintyykö jo Loimaan käräjillä 1634? Tai lampuotivoutina Kokemäen käräjillä 1651 ja Huittisten käräjillä 1652 (sama)? Kokemäen käräjillä 1652 on rälssivouti Anders Larsson. Ulvilan käräjillä on samana vuonna lampuotivouti Anders Larsson, joka on selvästi Anolasta. Samoin Ulvilan käräjillä 1654. Rälssivoudiksi Anders Larssonia kutsutaan Kokemäen käräjillä 1655.

Tähän mennessä Andersille oli jo kertynyt perhettä, sillä Ulvilan käräjillä 1657 mainitaan hänen hankkineen lapsilleen kotiopettajan. Tämä oli ylioppilas Johannes Jacobi, mikä ei riitä yksiselitteiseen yhdistämiseen Kotivuoren matrikkelin ylioppilaisiin. Ja kyseessä on voinut olla Uppsalankin ylioppilas, sillä pöytäkirjassa on myös maininta Andersin matkasta Ruotsiin. (Kuva ylioppilaasta kirjasta 'Kuvallinen Suomen historia vanhimmista ajoista nykyaikaan saakka'. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons)

Yhteys Anolaan on selvä Huittisten käräjillä 1657, jolloin Andersin tittelinä lampuotivouti. Läsnä Ulvilan käräjillä 1659 käräjävaltutettuna ja Anolan voutina (sama).

Anders Larssonin leski Elsa Johansdotter mainitaan Ulvilan käräjillä 1674, Kokemäen käräjillä 1675 (sama, sama) ja Ulvilan käräjillä 1678. Ulvilan käräjillä 1682 (sama, sama) Anders Larsson muistetaan nimismiehenä ja mainitaan leski Elsa Johansdotter sekä poika Lars Andersson. Poika yksinään Ulvilan käräjillä 1683. Leski mainitaan nimeltä vielä Ulvilan käräjillä 1684, Ulvilan käräjillä 1688 (sama) ja Ulvilan käräjillä 1690.

Missään Tuokon kortissa Andersilla ei ole sukunimeä, mutta Spihlbom ilmaantuu lähteisiin pian hänen kuolemansa jälkeen. Patronyymitön Lars vuonna 1700 voisi olla jo mainittu poika? Ilmoniemen luettelossa Porin kaupungin porvareita ja kauppiaita 1600-1880 hän on numero 466:

Spihlbom (Spillbom), Lauri (Henrikinpoika?). Main. 1699. eli 1710. Sedäksi mainitaan porv. Simo Pärttylinpoika Rotkerus. Sisaren kotipaikaksi ilmoitetaan 1679 Tukholma.
P:o Kaarina Henrikintytär, eli 1710.
Ei Henrikinpoika, vaan Antinpoika. Vhmt Anolan kartanon vouti Antti Laurinpoika ja Elsa Juhanantytär. "Sedäksi" mainittu Simo Rotkus olikin ilmeisesti vaimon setä.

Tosin SukuForumin keskustelussa on löydetty pääkatselmusluettelosta 1716-1720 Kokemäen Haistilan sotilas, Upsalassa vuosien 1651-1655 välillä syntynyt Lars Andersson Spijhlbom.

Toinen Tuokon Spihlbom on Johan, jolle mainitaan vuonna 1682 patronyymi Andersson ja selvästi sotauralla.

korpraali Ulvilan Vanhakylässä 1682 (jutussa mainitaan äiti, mutta ei tämän nimeä), korpraali 1686, 1686, korpraali 1693, qvartermästare 1695, 1696, 1698 , korpraali 1689, 1690, 1692

Kylän perusteella löytyy Ulvilan SAY:n 1674-1693 sivulta 21 Anders Larssonin leski Elsa Johansdotter, jolla on tytär Margareta, joka mainitaan naimattomana 1681-1684. Leski Elsa on kirjattu viimeisen kerran 1688.

Edellisestä SAY:stä 1654-73 (s. 47) näkyy, että Anders Larssonin perhe oli asettunut tilalle vuonna 1665 ja että perheeseen kuuluivat poika Johan (maininnat 1668-1670), tytär Karin (1668-1671) ja tytär Elsa (1670 ja 1673). Näistä Johan on käytänöllisesti katsoen varmasti edellä jo mainittu.

Yllä mainitussa SukuForumin keskustelussa on esitetty Kotivuoren ylioppilasmatrikkelista tuomiokirjaotteet

KA mf. ES 1925 (mm 12) Ulvilan käräjät 25.–26.6.1680 f. 46v (Länsman Erich Herpman); KA mf. ES 1927 (mm 16) Ulvilan käräjät 18.–20.9.1688 s. 352 (För detta Lensmannens härsammastädes Sahl: Anders Larssons änckia hustru Ellssa Johansdotter i Gammelby leet igenom sin Måg Ombodzmannen på Sonnääs gård Erich Harpman anmähla); [...]
KA mf. ES 1143 (a 5) Porin RO 4.4.1698 s. 24 (Befalningzman på Sonnäs Wälb:de Erich Harpman)

Sunniemen vouti on siis naimisissa Andersin ja Elsan jonkun tyttären kanssa vuonna 1688. Ericin sukunimellä on vaihtoehtoisena kirjoitusasuna Hartman (1674, 1679 (nimismies), 1681, 1682, 1682, 1684, 1688, 1689, 1689, 1689, 1690, 1690, 1692, 1692, 1693, 1694, 1694, 1695, 1699). Se esiintyy edelle linkitetyssä SAY:ssä Elsan kanssa samassa taloudessa 1677-80, kuten Forum-keskustelussa huomautettiin. Hyvin todennäköisesti yksi Elsan tytär oli siis SAY:ssä näkyvä Ericin vaimo Lisa.

Turkulainen kahviloitsijatar

Selatessani Turun ulkomaalaisten kortistoa huomasin kaksi korttia, joissa mainittiin "Amalia Eks kaffehus". Ruotsalainen Johanna Barbara Hjort oli kahvilassa töissä vuonna 1847 ja ruotsalainen mamselli Carolina Namnon asui vuonna 1852 kahviloitsijatar Ekin luona satulantekijä Lindströmin tontilla (Arsenii gatan). Kahvila oli siis olemassa ainakin näinä vuosina.

Kuva 1800-luvun alkupuolen kahvipannusta Johansson, Ridde / Nordiska museet (CC BY-NC-ND 2.5 SE).

Hjortin kortin mukaan Ek on myös ruotsalainen eli hänelläkin on korttinsa. Tai tarkemmin sanottuna kaksi: I ja II. Niiden mukaan Amalia Concordia Ek oli tullut Turkuun Tukholmasta 26.5.1841. Kuukautta myöhemmin hän oli töissä Moriabergissä (eli Kupittaalla) ja vuoden 1842 puolella kestikievarinpitäjätär Öhmanin palveluksessa. Omasta yritystoiminnasta ei näissä korteissa ole jälkeä.

Sen sijaan korteista ja Turun kirkonkirjoista selviää, että Amalia synnytti naimattomana ainakin 4 lasta: Johanna s. 1.6.1843, Berndt Albert s. 19.4.1845, Theodor Leopold s. 15.11.1849 ja Bertha s. 24.7.1860.

Nuorimman lapsen kasteen yhteydessä mainitun asuinpaikan (kaupunginosa.kortteli.tontti) avulla perhe löytyy Turun rippikirjan 1854-1860 sivulta 125. Merkinnän mukaan Amalia oli syntynyt Örebrossa 14.12.1817. Kaksi vanhinta lasta on muuttanut vuonna 1860 Uuteenkaupunkiin ja muut perheenjäset jääneet tuolloin Turkuun. Rippikirjassa 1860-67 he muuttavat vuonna 1861 Turun sisällä ja ovat yhdessä vielä 1867. 

Kurkkasin Yrjö Soinin kirjaa Vieraanvaraisuus ammattina. Kulttuurihistoriallinen katsaus Suomen majoitus- ja ravitsemiselinkeinon kehitykseen (1963), mutta Turun palon jälkeiset kahvilat eivät saaneet siinä isoa osaa eikä Amalia Ekiä mainittu.  

Tavaton keksintö?

Pilalehtien käyttämisessä historian ymmärtämiseen on haasteensa. Tikka : pilalehti, jonka tarkoituksena ei ole kenenkään loukkaaminen julkaisi numerossaan 1889 "uutisen" höyryllä kulkevista suksista, joka lienee silkkaa kuvitelmaa. Mistä voinee päätellä, että sama pätee myös allaan olevaan pätkään, jossa pidetään merkillisenä keksintönä kirjojen kopiointia valokuvauskoneella.

Tässähän ei ole nykyään enää mitään ihmettelemistä, minulla on nytkin kännykän valokuvakansiossa joukko kuvia kirjan sivuista. Mutta entisajan insinööri ei jättänyt kehitystä tähän, sillä

... ihmeellisintä tässä on se, että sopivia linssiä käyttämällä, kääntyy kirja samalla, jos niin haluttaa, toiseen kieleen, esim. saksasta suomeksi.

Visio on varmasti tuntunut 1889 tavattomuudessaan hauskalta ja konekäännökset naurattavat vieläkin useammin kuin ihastuttavat. Mutta jonain kauniina päivänä...

"@google: Never get lost again. Try the new Google Translate app, for Android and iOS → http://t.co/p6FNqVYJIb pic.twitter.com/m89YJUMnj7" WOW!
— Mikko Virtala (@MVirtala) January 14, 2015

Kolmen sukupolven lapsia

Pidin aikanaan Paula Moilasen kirjoista Herttuan hovissa. Elämää 1500-luvun Turussa ja Vallan varjoissa, mutta en ollut älynnyt lainata kirjastosta hänen läheisempään historiaan sijoittuvia kirjojaan Keinuhevonen ja Repun salaisuus. Virheen vihdoin korjattuani ne osoittautuivat oikein mukavaksi luettavaksi - aikuisellekin.

Kirjoissa on samat henkilöt ja ne ovat rakenteeltaan samanlaisia. Keinuhevosessa päähenkilöt elävät vuosia juuri ennen kouluunmenoa ja Repun salaisuudessa pari vuotta myöhemmin mennään kouluun.

Kielen ja kerronnan ohella minua viehätti valitut ajankohdat. Ensimmäinen lapsista elää 20-lukua, jossa sisällissota ei (muistaakseni) näy. Toinen on lapsi sodan jälkeen ja menettänyt sodassa isänsä, josta ei mitään varsinaisesti muista. Lasten ja viimeisen osuuden välillä on sukuyhteys, jota ei väännetä rautalangasta.

Moilanen on omilla verkkosivuillaan paljastanut, että ensimmäisen lapsen esikuvana on hänen isänsä ja pohjamateriaalina ainakin yksi sukulaisen haastattelu. Toinen lapsista on hän itse. Yhteys todellisuuteen on siis vahva ja välittyy kirjoissa lukijalle.

Kirjoittamisen motiivina Moilasella on halu herättää uteliaisuus oman kotiseudun ja Suomen historiaan. "Kun lapsi ja nuori tietää, mistä hän on kotoisin ja miksi hänen silmänsä ovat siniset, ollaan jo pitkällä historian ymmärtämisessä. Ja sellainen ihminen seilaa vakaammin elämän myrskyissä."

Lopuksi 1900-luvun lasten historiaa opinnäytteistä

• Ala-Kihniä, Terhi; Kauristie, Timjami: Anna Niirasen synnytyspäiväkirjojen kertomaa : kunnankätilön työ vuosina 1885-1912
• Ahmala, Carita; Lauronen, Nina; Ukkonen, Minna: Kiertokorista äitiyspakkaukseen : - poimintoja äitiyspakkauksen historiasta ja nykypäivästä
• Isokuortti, Nanne: Lastensuojelun käytäntöjä rakentamassa. Lastensuojelutoiminta vuosina 1922–1937 alan ammattilehden keskusteluissa.
• Vähäaho, Laura: Kertomuksia pikkuväelle vai kasvatusoppeja vanhemmille? Vanhoillislestadiolaisen lastenlehden Lasten Siionin synty ja varhainen kehitys vuosina 1930–1936
• Myyryläinen, Iina: En oo kuullu finnjäveliä ennen ku aikuisena : kerronnallinen tutkimus kuuden sotalapsen koulukokemuksista Suomessa ja Ruotsissa
• Kosola, Laura; Lauhikari, Aino: "Virkkaaminen on akkojen puuhaa" : Sukupuoliroolit 1940-1950-lukujen sekä 2000-luvun lastenkirjoissa
• Ketonen, Jasmiina; Muhonen, Riikka: Millainen perhe asuu sinun kotonasi? Muuttuneet perhekuvat alkuopetuksen uskonnon oppikirjoissa 1950-luvulta vuoteen 2013
• Aittokallio, Marjo: Lastenkotiarjen kokemusten merkitykset aikuisuuden toiminnoissa ja sosiaalisissa suhteissa. Narratiivinen tutkimus 1960 - 70-luvuilla huostaanotettuina olleista lapsista
• Onnismaa, Eeva-Leena: Lapsi, lapsuus ja perhe varhaiskasvatusasiakirjoissa 1967-1999 
• Timo, Minttu; Saarela, Sanna: ”Mummi mitä on jälkkärinä? Kerro jo.” : - Iäkkäiden muistoja perheen ruokailuhetkistä
• Paaso, Tiina: Aikamatka lapsuuteen : Muistojen kuvallistamisen keinoja

Suomalaiset St. Helenan vangit

Eilen mainitun Kreikan-Turkin sodan jälkeen alettiin Uudessa Kuvalehdessä käsitellä Buurisotaa. Ohitin kirjoitukset vauhdilla, kunnes vastaan tuli numerossa 10/1902 artikkeli Suomalaisia buerivankia St. Helenan saarella, joka oli kuvattu valokuvalla suomalaisista ja skandinaavisista sotavangeista.

 Teksti kertoi Suonen joen Halolanmäeltä kotoisin olevasta Kaapro Korhosesta. Hän oli jutun aikaan "alun viidennellä kymmenellä" oli lähtenyt "toistakymmentä vuotta sitte Ameriikkaan, josta purjehti Etelä-Afrikkaan, asettuen Johannesburgiin toista vuotta ennen sotaa". Sodan vaiheissa hän päätyi "skandinaaviseen ratsuväkeen, jota oli alussa 100 miestä, vaan 28 niistä kaatui ja useita haavottui. Jouluk. 11 p:nä 1899 oli ensimäinen kova tappelu, silloin kaatui tästä joukosta 22 miestä, joista 3 suomalaista.". Tästä Magersfonteinin taistelusta on tekstiä Jussi Jalosen vanhassa blogikirjoituksessa.

Korhonen joutui 27.2.1900 englantilaisten sotavangiksi ja lähetettiin St Helenan saarelle. (Kuva siitä yllä on otettu vuonna 1915. The National Archives, Flickr Commons) Hän oli edelleen vankina 3.2.1902, jolloin viimeinen äidilleen osoitettu kirje oli päivätty. St Helena National Trust on julkaissut verkossa Barbara B. Georgin kokoaman paketin saaren sotavangeista. Tähän sisältyy lista suomalaisista sotavangeista, jossa Korhosesta todetaan hänen saaneen palkinnon tekemästään kävelykepistä. Ei muuta.

Mahdollisesti Korhonen on palannut elämään Etelä-Afrikkaan. Suomeen asti sotavangeista palasi vuoden 1902 loppuun mennessä ainakin 26-vuotias Matias Gustafsson Uudesta Kaarlebystä (Sanomia Turusta 28.12.1902) ja Wiklund Munsalasta (Uusi Suometar 31.12.1902).

Lisää lukemista aiheesta verkon ulkopuolella on Jussi Jalosen artikkelissa Magersfonteinin miehet: Skandinaviska Kåren -komennuskunnan suomalaiset vapaaehtoiset buurisodassa 1899-1902. Historiallinen aikakauskirja 104 (1/2006).

Juho Niemelä, innokas sotija

Koska tietoni Euroopan historiasta ovat heikot selatessani Uuden Kuvalehden vuosikertaa 1897 yllätyin isoista kuvista Kreikan sodasta. En vieläkään perehtynyt sen vaiheisiin, mutta huomattuani myöhemmissä numeroissa Juho Niemelän sodasta kertovia tarinoita, kiinnostuin tästä vapaaehtoisesta.

Pikkulintujen laulun perusteella piakkoin on ilmestymässä Jussi Jalosen kirja Vapaaehtoiset, jossa käsittääkseni esitellään erinäisiin sotiin lähteneitä suomalaisia. Toivottavasti Niemeläkin, sillä verkkolähteistä löysin hänestä vain vähän tietoa omien tekstiensä lisäksi.

 Paikan päältä lähetettyjä Niemelän raportteja olivat ainakin

Kirjeitä Kreikan sodasta. Työmies no 23 5.6.1897
Ateena kesäk. lopulla. Päivälehti no 182 15.7.1897
Kreikan tila. Päivälehti no 187 21.7.1897
Kreikan kansa. Työmies no 31 31.7.1897

 Näiden jälkeen ilmestyi kerronnallisempia tekstejä

Suomalaisen seikkailuja Kreikan ja Turkin sodassa. Uusi Kuvalehti no 14 31.7.1897
Kun kreikkalainen kuoli. (Päivälehdelle). Päivälehti no 231 10.9.1897 ja no 232 11.9.1897
Kaksi pyhää. Uusi Kuvalehti no 18 1.10.1897
Legioonan lääkäri. (Viime Kreikan sodasta) Päivälehdelle. Päivälehti no 90 21.4.1898 ja no 92 23.4.1898
Ukkonen. Kuvaus Kreikasta, Tessaliasta. Uusi Kuvalehti no 11 15.6.1898
Kovan onnen lapsi. Armeenialainen viime Kreikan ja Turkin sodassa. Uusi Kuvalehti no 11 15.6.1899, no 12 30.6.1899 ja no 13 15.07.1899 (Ilmeisesti sama tarina kuin Armeenialainen vapaaehtoinen, joka ilmestyi Päivälehdessä alkaen no 248 30.9.1897)
Ateenatar. Kertomus Kreikan sodan ajoilta. Uusi Kuvalehti no 17 15.9.1899, no 18 30.9.1899 ja no 19 15.10.1899
Taistelu. Kuvaus viime Kreikan sodasta. Kyläkirjaston Kuvalehti no 8, 9 ja 10/1900

Kirjoitusaiheet ovat siis olleet lopun puolella keväällä 1898 ja ehkäpä tämän takia Päivälehdessä 29.4.1898 ilmestyi tämä ilmoitus

Mikään sanomalehdissä ei viittaa siihen, että Niemelä olisi Kuuban sotaan päässyt. Hän julkaisi seuraavina vuosina kirjoituksia kotimaan aiheista.

Asevelvollisuustarkastuksessa. Päivälehti no 121 9.5.1899
Yleisenarvostelun valta. (Ote tekeillä olevasta kirjoituksesta). Suupohjan Kaiku no 73 28.6.1900
Mitä on vapaus? (Hiukan teoriiaa.) Työmies no 154 5.7.1900
Poikain joukkoon. Kuvaus todellisuudesta. Pohjalaiselle. Pohjalainen no 110 17.7.1900, no 112 20.7.1900 ja no 113 21.07.1900 Pohjalainen

Ainoat löytämäni taustatiedot Niemelästä julkaisi Jyränkö 12.8.1897.

Viime sunnuntaina oli täällä Heinolassa kesämatkoilla Helsingissä asuva nuorukainen Juho Niemelä, joka viime kevännä vapaaehtoisena on taistellut tuossa nykyjään rauhan keskustelujen alla olevassa Kreikkalaisessa sodassa. Mies on vasta alle 20 vuoden ijässä, siivon, hiljaisen näköinen nuorukainen. Täytyy tunnustaa, että ei pojalla ollut pää paperista kun uskalsi antautua moiseen leikkiin. Erittäin vaatimattomasti hän kertoi tämän kirjoittajalle retkensä seikkailuista.
Sanoi pyydettynä matkatoverina antautuneensa retkelle. Hra Niemelä näytti Ateenassa viime kesäkuun 2 p:nä, Kreikan sotilashallituksen antamaa todistusta, jonka mukaan hän vapaaehtoisena sotilaana Tanskalaisessa legioona-osastossa on ottanut osaa sotaretkelle, m.m. Domokon taistelussa. Näytti Turkkilaisen kiväärin kuulaa, joka Niemelän ollessa etuvartioketjussa, lensi hänen jalkojensa lähelle ja sortui hietikkoon. Osastonsa päälikköjen sanoi kaatuneen mainitussa Domokon taistelussa. Ei sanonut unhoittavansa sitä hetkeä, kun muiden muassa eräs Itävaltalainen kapteeni Turkkilaisen kuulan lävistämänä keikahti aivan hänen rinnaltansa, jota eräs nuori luutnantti meni ylös nostamaan ja hän sai samassa kuulan läpi ruumiinsa, että molemmat kuolleina joutuivat toistensa päälle.
Kaikkien vapaaehtoisten joukkojen sanoi puhuja viimein kyllästyneen Kreikkalaisen armeijan ylijohtoon, harhaan laskettuihin sotasuunnitelmiin, ja ennen kaikkia siihen, että kreikkalaisten, joiden tuli taistella tosi-isänmaan urhoudella, rakkaudella omaan kotiinsa, olivat he kumminkin enempi pelkuria kun muukalaiset jotka olivat tulleet heitä auttamaan. 

Kuvat Kreikan ja Turkin välisestä sodasta Uusi Kuvalehti 10 ja 11/1897

Hirsien autuus?

Hesarin aamuotsikko oli Maailman suurin hirsikoulu nousee Pudasjärvelle – ja voi ratkaista homeongelmat. Historioitsijatuttavani FB:ssä totesi "Vanha konsti on parempi kuin pussillinen uusia." mutta Twitterin puolella oli kriittisempiä ääniä

@LKarppi Aivan. Ratkaisevaa on hyvä rakentaminen ja sen jälkeen asianmukainen ylläpito, ei se mistä materiaalista rakennetaan.
— Pekka Saarinen (@SaarinenPekka) January 19, 2015

@SaarinenPekka @LKarppi "Kaikki vanhat hirsitalot on hyvin rakennettuja". Jäljellä olevat kyllä, huonot purettu/lahonneet aikoja sitten.
— Markus Peuhkuri (@puhuri) January 19, 2015

Ja mitä kertovat lempilähteeni vanhoista konsteista? Suurpohjan Kaiku julkaisi 23.1.1900 artikkelin Maalaisasuntojen rakentamisesta, jossa todetaan

...Laitetaan multiaiset ja sen päälle permanto (silta) olkoon alusta sitten kuiva tahi märkä, siitä ei välitetä. Vieläpä tehdään luukku permantoon, joka avataan ja siitä laastaan tupaa siivotessa kaikki lika ja vesi sillan alle ja sitten ollaan täysin tyytyväisiä, että nyt on tupa taas siisti. Maa jo itsessään nostaa hikisiä kaasuja läpi sillan ja kun sinne vuosikauden lisätään likaa ja vettä, siitä se saa hyvää lisää pilaamaan ilmaa.

Jonkun vuoden kuluttua on pari hirsikerrosta alta aivan märkänä ja koko rakennus lahoamistilassa. Toiset rakentavat sillan välipohjan kanssa välittääkseen tuota vaaraa mitä edelläkerrottu rakennustapa mukanaan tuopi.

Yleensä meillä valmistetaan asunnot syksyisin viime sulalla ja useimmin tehdään välipohja tuoressta aineesta, sen päälle vesimärät sammaleet ja vielä märempi multa painoksi ja heti silta päälle. Tästä on seuraus vielä pahempi. Koko laitos makaa märkänä, ovet ja akkunat turpoavat tiloiltaan, kasvavat hometta ja sieniä.

Kuva kirjasta 'Bidrag till vår odlings häfder, utgifna af A. Hazelius. del. 1-10'. Digitointi British Library, jakelu Flickr Commons

Ja vielä muutama opinnäyte hirsitaloista ja asumisesta

• Rautjoki, Ville-Matti: Puurakenteet ja lustot kertovat : Soron talonpoikaistalon rakennusaikaa etsimässä [Loimaa]
• Mustonen, Jouni: Öjan saariston historialliset rakennukset
• Saartia, Jan: Uusrenessanssityyliset koristemaalaukset : Esiinotto ja restaurointi Tanelinkulmassa [Hamina]
• Rajala, Maija: Maaseudun työväestön asunto-olot 1800- ja 1900-lukujen taitteessa - todellisuus ja ihanteet
• Kokko, Marika: Pohjalaistalon julkisivu ennen ja nyt : Ulkoverhouksen ja pintakäsittelyjen muutokset [Lapuan Ruhankylä]
• Kortetjärvi, Timo: Räisäsen pirtti [Pudasjärvi] 
• Paavola, Minna: 1900-luvun alun hirsitalon restaurointi
• Pohjamo, Ulla: Esikaupunki moniäänisenä kulttuuriperintönä : Oulun Hietasaari
• Hiltunen, Maria: Paikan perinteitä kunnioittava pihasuunnitelma : Huvila Hietasaaressa
• Jauho, Johanna: TAITEILIJAKOTI ERKKOLAN TUVAN UUNIN RESTAUROINTI JA TUTKIMUS TAITEILIJAKOTIEN UUNEISTA
• Laakso, Tanja: Kotkan sokeritehtaan asuinalueen synty ja kehitys vuosina 1911-2014
• Turula, Mika: Häivähdys oululaisen rakentamisen historiasta - Koiton talot
• Sarkanen, Tinja: Sormipaneeli ja pinkopahvi : opas rintamamiestalon perinteistä rakennustapaa kunnioittavaan sisäremonttiin
• Mustonen, Aada: Sodanjälkeisen Suomen rakentamisesta : arkkitehti Raimo Halosen ura ja tuotanto Jyväskylän kantakaupunkialueella vuosina 1956-1997
• Pöllönen, Jenni: Villimiehen arkivaatteet : Lappeenrannan keskusta-alueen suunnittelu ja muutos vuosina 1956-1980
• Rousku, Joni: "Olen aina halunnut asua täällä." Suomalainen vanha puutalo asumisunelmien kohteena, lohduttajana ja minuuden peilinä 1967 - 2013
• Sihvonen, Krista: Kulttuurimatka Jokilaaksossa - puurakentamisen vuosisadat -reitin tuotteistaminen 
• Wetterstrand, Tanja: Multipenkkirakenteen muuttaminen rossipohjaksi
• Soisalo, Stepan: Historiallisten arvojen vaikutus korjausrakentamisessa  
• Kiuru, Milla-Riina: Arvorakennuksen peruskorjauksen prosessi
• Fors, Satu: Kalajoen vanhan apteekin uusi elämä : hirsirakennuksen siirtäminen ja uudelleenrakennussuunnitelma
• Tommila, Anni: Latorakennuksen käyttötarkoituksen muutos vapaa-ajan asunnoksi [Kullaa]
• Vihlman, Marko: PREIVIIKIN TYÖVÄENTALON LAAJENNUKSEN PÄÄSUUNNITTELU JA KORJAUSTYÖSUUNNITELMA

Ulkomaalaiset kuvat vaativat lähdekritiikkiä

Rijksmuseumin kokoelmissa tuli vastaan vuodelta 1726 tällainen esitys Tukholman muodista.

Varsinkin naisen asu näyttää eksoottiselta. Kysyin asiantuntijamielipidettä ruotsinkielisestä 1700-luvun tutkijoiden FB-ryhmästä, jossa suurin osa kommentoijista piti tyyliä Ruotsia itäisempänä. Sama tekijä oli piirtänyt asuja laajalta alueelta ja tuskin perusti niitä henkilökohtaisiin havaintoihinsa.

Taustalla näkyvä Tukholma vahvistaa näkemystä aiemman kuvamateriaalin kierrättämisestä, sillä ruotsalaisten tutkijoiden mukaan siinä on mukana vuonna 1697 palanut linna.

Lisäys 19.1.2015 7:52. Etsiessäni 1600-luvun kuvitusta huomasin, että sama pukukuva on Skoklosterin linnan kokoelmista digitoidun Euroopan kartan marginaalikuvituksessa vuonna 1672.

 Siinä on myös näkemys saamelaisista

Tiedonvälitys oli runsas sata vuotta myöhemmin kehittyneemmällä tolalla, mutta Englannissa onnistuttiin silti Krimin sodan aikaan tuottamaan melko mielikuvituksellinen näkymä Helsinkiin. (Tämän on digitoinut Arkistolaitos: Kaupunkikartat (kokoelma) - Kaupunkikartat (kokoelma) - Helsingin kartat - A Birds Eye View of the City of Helsingfors and the Fortress of Sveaborg. (Helsinki Ic* 59/- -))

Suurin osa nykysuomalaisista tietänee, että Viapori ei näytä tältä:

Kaivopuistossa on jotain tunnistettavaa ja muistelen nähneeni jossain muussakin 1800-luvun kuvassa siellä tuulimyllyn. Mutta mitä piirtäjä on ajatellut sijoittaessaan observatorion (11) tasaiselle maalle?

Muu kaupungin kuvaamisen olisi pitänyt kartan avulla olla melko yksinkertaista, mutta en onnistu hahmottamaan siitä muuta tunnistettavaa kuin rannat.

Kansallismuseon vaihtuvissa näyttelyissä

Poikkesin tänään Kansallismuseoon, sillä elättelin toivoa, että Kansallismuseossa vielä pari viikkoa esillä oleva näyttely Seikkailuja Siperiassa potkaisisi kirjaprojektini raiteilleen. Heh-heh, ei todellakaan.

Mutta minua kiinnostivat myös muut esillä olevat vaihtuvat näyttelyt. Uskontojen maailma ei kertonut mitään uutta, mutta pidin esitystavasta, jossa korostui uskontojen samankaltaisuudet. Hätkähdyttävimmin rukoushelminauhojen vitriinissä, jossa esillä oli ihan samanoloisia esineitä useista uskonnoista.

En lukenut jokaista esinekylttiä, mutta jäin käsitykseen, että aika harvassa oli ajoitustietoa. Siis edes kokoelmiin liittämispäivää. Mistä syntyy (tarkoituksella?) mielikuva uskonnollisten tapojen muuttumattomuudesta.

Vähän samaa vikaa koin metsäsuomalaisista kertovassa näyttelyssä, kunnes huomasin pidemmän seinätekstin, josta paljastui, että esineet oli vuonna kerännyt Astrid Reponen-Juvas. Hän oli tallettanut ainakin tiedot alkuperästä, sillä näyttelyssä esineistä kerrottiin paikkakunta. Joka tosin ei sanonut mitään ilman karttaa.

Eli esineitä ei voinut suhteuttaa maantieteellisesti eikä ajallisesti toisiinsa. Puhumattakaan niiden suhteuttamisesta ympäristönsä ruotsinkielisten esineistöön tai suomalaiseen (savolaiseen?) esineistöön. Eli mitä loppujen lopuksi tällä esinekokoelmalla kerrottiin tai haluttiin kertoa metsäsuomalaisista?

Esineiden lisäksi näyttelyyn kuului kapea käytävä, jossa oli tarkoitus kuunnella jotain tekstejä metsäsuomalaisista/ metsäsuomalaisilta. En valitettavasti osaa sanoa tarkemmin, sillä paikalle tuli lapsiperhe, jonka isä alkoi pitää taaperolleen pedagogista dialogia metsävalokuvasta. Voisiko sisäänkäynnissä olla kyltti, joka selventäisi myös sen, että vain suomenkieltä osaavien kannattaisi istua alas?

Kuvat Kyläkirjaston Kuvalehti 10/1898

Leipivaaran veljesten karhu-jahti

Lähde: Velikulta 6/1909