tiistai 3. marraskuuta 2015

Miksi museot ovat maanantaisin kiinni?

Vietin pari päivää museolaisten parissa. Eräässä taukokeskustelussa alan ammattilainen totesi, ettei tiedä miksi museot (ainakin) länsimaissa ovat pääsääntöisesti kiinni juuri maanantaisin. En tiedä minäkään, joten kysyin Googlelta. Kuten ilmeisesti muutama muukin on tehnyt.
Mutta Googlen tarjoamat linkit eivät tarjonneet kaipaamani tietoa. Arvelu siivouspäivän tarpeesta ei ole vakuuttava selitys. Suomalainen kirjastonhoitaja vetoaa kansainväliseen käytäntöön ja esittää myös arvailuja.

Arvailujen sijaan kerron itse, että Helsingissä Kansallismuseo on ilmeisesti ensimmäinen, joka sulki ovensa nimenomaan maanantaina. Vuonna 1911 painetussa esitteessä Helsingin opas ja matkailijakartta nykyiseen Kansallismuseon rakennukseen jo siirretty Kansatieteellinen osasto oli "av. joka päivä, paitsi ei maanant. klo 1—3, sunnut. 12—3" kun taas toisella puolella tietä, Hakasalmen huvilassa, Sivistyshistoriallinen osasto "Av. joka päiv. 1—3". Myös esimerkiksi Cygnaeuksen galleria oli "av. joka päivä klo 11—4".

Esitteen Berliiniin mukaan vuonna 1914 kaupungin kahdessa tärkeimmässä museossa ovet pidettiin kiinni vain maanantaina, mutta muissa oli hyvin vaihtelevia käytäntöjä. Kymmenen vuotta myöhemmin esitteen Viiden päivän oleskelu Tukholmassa perusteella vaihtelua museoiden välillä oli paljon, mutta pääsääntöisesti museot eivät olleet auki maanantaina.

Mutta vuonna 1939 käytäntö ei vielä ollut kattava, sillä Uudenkaupungin museo oli "avoinna arkipäivisin klo 10—12 ja 14—17 sekä sunnuntaisin 9—17" esitteen Uusikaupunki meren kaupunki mukaan.

Kattavampaan katsaukseen rahkeeni eivät riitä ja syy jää kartoituksellakin hämäräksi. Jossain voisi olla arkistoituna museolaisille suunnattu "parhaat käytännöt" -ohje 1910-luvulta?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti