Otsikon "långa" tarkoitti, että Ljungqvist oli lähtenyt kuvaamaan keskiaikaa määriteltynä keskieurooppalaisittain eli Rooman valtakunnan tuhosta alkaen. Tosin tämä rajaus jäi kirjassa melko nimelliseksi ja pohjoismaiden perinteistä keskiaikaa oli pidennetty lähinnä viikinkiajalla.
Ljungqvistin "Norden" oli yhtenäiskulttuuri, joka oli 1200-luvulle asti orjayhteiskunta (s. 130) ja jossa kylpykulttuuri katosi lähes kokonaan keskiajan loppuun mennessä (s. 248). Pari kertaa Ljungqvist jaksaa huomauttaa Suomen alueen eroja ja epilogissaan (s. 275) vihdoin toteaa, että saamelaisilla ainakin oli erilainen elämäntapa kuin kirjassa käsitelty. Lopun kirjallisuusluettelossa ei ollut mitään yksin Suomea koskevaa.
Kyseessä on siis hyvin yleistävä esitys ja sellaisena se pitää lukea. Ljungqvist on itse tutkinut ilmastohistoriaa ja se oli kirjassa monin paikoin mukana. Amatöörille tuli hyvänä muistutuksena tieto, että siinä missä liika sade tuotti ongelmia Norjassa, Tanskassa ja läntisessä Ruotsissa aiheutti kadon uhan itäisessä Ruotsissa ja Suomessa kesän kuivuus (s. 167). Katoja ja huonoja vuosia ei kannata kevyin perustein levittää maantieteellisesti.
Tanskaan saatiin rautakärkisiä lapioita vuoden 1000 paikeilla ja meni pari sataa vuotta ennen kuin ne olivat levinneet koko Pohjolaan (s. 159). Vasta näillä saatiin aikaa kuivaavia ojia (s. 160-161).
Kaljaa juotiin "förmodligen till och med i större utsträckning än vatten", mikä on aika vesitetty ilmaisu (s. 179). Minulle oli uutta ja ihmeellistä, että (siellä varsinaisessa Pohjolassa?) kuivattu kala syötiin usein sellaisenaan ja tavallisesti runsaan voin kera (s. 178).
Kirkkohistorian opintoni ovat niin puuttelliset, että yllätyin myös siitä, ettei Keski-Euroopassakaan ollut pitäjänkirkkoja ennen 800-lukua (s. 24-25). Emme olleetkaan niin jälkeenjääneitä?
Kuva kirjasta A treatise on wood engravings : historical and practical (1881). Via Internet Archive ja Flickr Commons.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti