perjantai 11. syyskuuta 2015

Lapista päin

1) Kesän alussa "Museovirasto avasi verkossa saamelaiskulttuuria esitteleviä aineistoja":
Museoviraston Kuvakokoelmat on julkaissut museoiden, arkistojen ja kirjastojen yhteisessä Finna-palvelussa 6000 kuvan otoksen, jossa on saamelaiskulttuuria esitteleviä valokuvia, grafiikan vedoksia ja piirustuksia. Museoviraston ylläpitämässä Kulttuuriympäristön rekisteriportaalissa on julkaistu Samuli Paulaharjun käsikirjoituksia hänen vuonna 1914 tekemältään matkalta inarin- ja koltansaamelaisten pariin (Valitse Kulttuuriympäristön tutkimusraportit > kansatiede > tekijä: Samuli Paulaharju).
Ja muistutti, että "Finna-palvelussa on myös Suomen kansallismuseon esinekokoelmien 2 600 saamelaisesinettä".

2) Keskellä kesää oli "Tarinoiden Inari" -äänitearkiston julkistamistilaisuus. Äänitearkisto tulee Tarinoiden Inari -verkkosivuille kuunneltavaksi.

3) Pitkin kesää on julkaistu tarinoita Sallasta blogissa Ei palijon missähän.

4) Varmaan iät ja ajat on verkossa ollut Saamelaiskulttuurin ensyklopedia.

5) Agricolan keskustelussa huomautettiin "Kootusti keskeisimmät matkakirjailijat, toki Tornionlaakson näkökulmasta, on käsitelty Jouko Vahtolan vuonna 1977 ilmestyneessä laajassa artikkelissa "Magnuksesta Tayloriin" Faravid-aikakauskirjassa (Faravid 1/1977)." Lisäksi mainostettiin, että tämä olisi verkossa saatavilla. Ja tosiaankin Pohjois-Suomen Historiallisen yhdistyksen vuosikirja Faravidin juttuja saa auki yhdistyksen sivuilta.

6) Lappiin liittyviä digitointeja Ruotsista
7) Opinnäytteitä
8) Valokuvat Ivalonjoesta ja Pyhätunturilta Gallican digitoimasta albumista "9 phot. de Finlande, notamment de Laponie, don Selim Lemström en 1888" Kuviin ei käyttöoikeuksia, katsotaan tulevatko perään ja millä perusteella. Selim Lemströmistä tietoa Wikipediassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti