sunnuntai 6. syyskuuta 2015

Kuopion tammimarkkinat 1840 (Roos 3/7)

Viime sunnuntaina kuvattu teatteriseurueen talvinen matka Kuopioon vaikutti ensin järjettömältä, mutta sai Johan Peter Roosin muistelmissa Gömdt är icke glömdt! Några och tretioåriga teater-anteckningar pian selityksen: kaupungissa oli käynnissä markkinat.

Ottaen huomioon Roosin melko kriittisen asenteen ympäristöönsä hänen kuvauksensa Kuopion tammimarkkinoista voi tulkita vain aitona, vaikka se kuullostaa ylitsevuotavalta. Kaupunkiin oli tullut kaikenlaisia venäläisiä, puolalaisia juutalaisia, armeenialaisia ja lappalaisia. Kauppiaita Pietarista, Moskovasta, Torniosta, useimmista Suomen kaupungeista sekä Ruotsista, ainakin Skellefteåsta, Luulajasta ja Haaparannasta. Saksalaiset ja ruotsalaiset kauppamatkustajat sekä Suomen kaartin värvärit hyörivät ympäri kaupunkia.

Kuopion ravintoloissa virtasi shampanja pitkin päivää. Tätä kohtaa on erityisen vaikea uskoa, mutta Roos väittää, että markkinaviikkojen aikana Kuopiossa kului tätä juomaa enemmän kuin koko Ruotsissa vuodessa. Ymmärrettävä kuvainnollisesti, mutta silti.

Kaupan oli nahkatavaraa, pellavaa, hamppua, lintuja, poron- ja karhunlihaa, kalaa ja paljon muuta. Käsityöläisten työn jäljestä Roos ei perustanut, mutta nämäkin tekivät pian kauppansa, osin rahaa vastaan ja osin vaihtokauppana. Jään peittämällä Saimaalla myytiin hevosia ja karjaa. Vastaavaa määrää myytäviä hevosia Roos ei ollut nähnyt millään ruotsalaisilla markkinoilla.

Markkinaväelle Westerlundin seurue piti ensimmäisen näytöksen heti tultuaan, talvisään käheyttämillä äänillä ja ilman rooliasuja. Yleisö oli niin pettynyt ettei suostunut lähtemään ennenkuin saisi jotain rahan vastinetta. Tukholman kuninkaallisessa baletissa opiskellut näyttelijä tovereineen esitti sitten koomisen paritanssin (pas de deux). Tämän jälkeen ei (ruotsiksi) yritetty esittää mitään taidetta vaan nauratettiin yleisöä niin paljon kuin osattiin.

Markkinoiden päätyttyä teatteriseurue lähti heti seuraavaan paikkaan.

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista. Yksi seikka on pakko korjata. Kuopio sijaitsee Kallaveden, ei Saimaan, rannalla.

    VastaaPoista
  2. Kiitos korjauksesta. Seurasin suoraan Roosin tekstiä enkä huomannut epäillä maantiedon osaamistaan.

    VastaaPoista