Tampere: Vapriikki

Milavidan avautumisen lisäksi Tampereen reissuani motivoi Vapriikin pyhiinvaellusnäyttely, jonka olin käsittänyt näkemisen arvoiseksi. Mutta (taas - Vapriikin kirous?) mätti heti alusta. Lukemieni blogitekstien perusteella tiesin, että näyttelyssä voi kerätä leimoja korttiin. Joten sisään päästyäni etsin korttienjakopistettä. Elleivät näyttelyn juuri läpikulkeneet olisi ääneen todenneet "ai täällä on kortteja, joihin ne leimat kuuluvat" olisin myös löytänyt kortit vasta näyttelyyn tutustumisen jälkeen. Mikä ei kai ollut tarkoitus? Joten miksi kortit olivat niin kaukana aloituspisteestä?

Ilmeisesti juuri blogiteksteistä oli syntynyt mielikuva antoisasta ja hienosta näyttelystä. Ehkä odotukseni olivat liian korkealla, mutta kirkkojen pyhimyskuvat, reliikit ja muutamat pyhiinvaellusmerkit eivät merkittävässä määrin tuoneet keskiaikaa minua lähemmäksi tai pyhiinvaelluskokemusta ymmärrettävämmäksi.

Aurinkoisemmalle mielelle palatakseni kävin (taas) Revontuli-näyttelyssä jammailemassa Dannyn Kesäkadun tahtiin. Postimuseon perusnäyttelyn kierto ei avannut enempää ajatuksia kuin ensimmäiselläkään kerralla. Vaihtuva näyttelynsä Liikkeelle - Uuteen kotiin yllätti rinnastamalla Karjalan evakot nykypäivän pakolaisiin. Kokemukseni mukaan tästä yhdistelmästä "joku" saa sätkyn ja aloittaa valituksen. Museo otti siis reilusti kantaa, mihin teemaan palaan kunhan saan verkkokurssin Behind the Scenes at the 21st Century Museum antia märehdittyä.

Vapriikin kakkoskerroksessa oli pieni maistiaisalue Suomen pelimuseosta, jonka suunnitellaan avautuvan (joukkorahoituksen myötä) Vapriikkiin loppiaisena 2017.

Kaiteen yli katsomalla huomasin, että jotain uutta oli ilmaantunut edellisen käyntini jälkeen (tai vaihtoehtoisesti muistini prakaa). Diplomi-insinööri Paavo Korhosen kivikokoelma on saanut aiemmin tilapäisen toiminnan tilan ykköskerroksesta. Itse en kivistä mitään ymmärrä, mutta olivathan nämä kauniita katsella. Mutta miksi näyttelyn kyltteihin oli valittu Kiviset ja soraset -tyyppinen kirjainmalli?