maanantai 25. toukokuuta 2015

Terveisiä mereltä

Lauantaiksi oli Inkoon edustalle luvattu aika paljon tuulta ja niimpä retkipäivän aloittanut pätkä Rönnskäriin ei ollut kovin miellyttävä. Mutta paatti pääsi laituriin, jossa meitä olivat vastaanottamassa Puolustusvoimien harjoittelijat aseet kädessä. Onneksi oli luvat kunnossa.
Majakoista on tottumattoman vaikea arvioida valmistumisvuotta. Ronnskärissä tehtävää helpotti kivisen osuuden selkeä päiväys vuodelta 1800.
1800-luvulla saarella oli myös luotsiasema ja siellä asui oppaamme mukaan ei-niin-pieni yhteisö. Siitä on maastossa merkkinä enää joitakin kivijalkoja.
Sitten kiersimme Storgaddenin ja Segerskärin pookit. Niistä ottamani kuvat ovat niin surkeita, että kiinnostuneiden kannattaa kurkata matkablogiin Kaukokaipuu, jossa Nella kertoo melkein samasta retkestä viime vuonna. Niihin verraten tosin Storgaddenin reikä oli suurentunut ja todennäköisesti pooki on pian mennyttä meriperintöä.

Nella oli erottanut osan Jussaröstä erilliseksi tekstiksi, mutta minä jatkan tässä.

Jussarö ilahdutti heti alkuunsa majakalla, johon kiipeäminen ei vaatinut suurempaa kuntoa,
mutta tarjosi (ikkunan läpi) upat näkymät. Lintubongaukset eivät ole alaani, mutta kuulemma näin toisesta ikkunasta lokin ahdistelemassa merikotkaa.
Täysi yllätys minulle oli Jussarön kaivosmenneisyys 1900-luvun puolivälissä. Siitä oli jäänyt sekä rakennuksia että kaivosjätteellä täytetty merenlahti.

Kaivos ulottui pitkälle meren alle.
Kaivoksen lisäksi jäljellä on asuin- ja toimistorakennuksia. Niiden ulkomuoto on kärsinut Puolustusvoimien taajamataisteluharjoituksissa. Rakennuksissa seikkailua ei voi suositella, sillä niissä on asbestia ja todennäköisesti muutakin vaarallista.


Kiersimme pari tässä mainitsematontakin majakkaa, mutta sattuuneesta syystä minulla ei ole niistä kuvia, muistiinpanoja eikä muistikuvia. Ilman meripahoinvointia joihinkin Suomen majakoihin voi tutustua näillä Ylen Vetamix-videoilla

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti