Päivä Pärnussa (1/2)

Anni Sinnemäen usein kuulluin sanoin Pärnussa

nähtävyyksiä ei ole mutta
taloista katsoo pyöreät ikkunat

Paikan päälle päästyäni selvisi, että toinen säe tarkoitti sitä, että kaupunki on niin täynnä viehättävää arkkitehtuuria, että kaipasin kuolalappua. Esimerkiksi hotellini Ammende Villa, joka on sata vuotta sitten rakennettu balttiansaksalaisen kauppiaan tyttären häitä varten.

Sieltä lauantaiaamuna lähtiessäni tulin heti Tallinnan portille, joka infokyltin mukaan on ainoa säilynyt 1600-luvun kaupunginportti Baltiassa.

Portin edessä näkyvä pöydän tapainen on pienoismalli kaupungin bastioneista nykytilassaan. Kun jatkoin säilynyttä osuutta eteenpäin tulin amfiteatterille, jonka keskellä oli esitetty kaupunki 1800-luvun puolivälissä, ennen purkutoimenpiteitä. Jatkoin eteenpäin ja pujahdin vallin läpi.

Osuin kirjastolle, jonka ympärillä piti olla merkkejä aiemmin paikalla olleesta linnasta, mutta en ole varma löysinkö oikeat tiilet. Olin muutenkin hieman hukassa ja ilman karttaa, joten suuntasin vanhan raatihuoneen turisti-infoon.

Minkä jälkeen kaupungin museoon. Sitä kuvattiin joissain materiaaleissa pieneksi, mutta sain kaksi tuntia mukavasti kulumaan.

Museon rakenne oli selkeän kronologinen. Ensimmäisessä huoneessa käsiteltiin esihistoria kivikaudesta rautakauteen. Pärnun ympäristössä on asuttu jääkauden loppumisesta lähtien ja videonpätkillä sekä arkeologisilla löydöillä oli luotu melko selkeä kronologia. Yhtäläisyyksiä Suomen kehitykseen tuntui olevan. Sukupuuttoon kuollut alkuhärkä tosin oli itselleni uutuus. Eikä Suomessa ole taidettu löytää 200-luvun roomalaisten rahojen kätköä?

Seuraavassa huoneessa elettiin keskiaika, jonka aloitti saksalaisten tulo. He piirittivät suon takana olleen Soontagana-linnoituksen. Janoa kärsineet virolaiset joutuivat antautumaan, mutta saivat sitten vettä kurkkunsa sijaan päällensä. (Seuraavassa huoneessa todettiin, että 1200-luvulla tuotu kristinusko oli todennäkoisesti jäänyt suurelle osaa kansasta vieraaksi ja he omaksuivat keskiajan mittaan kristinuskon ja kansanuskon sekoituksen, joka eli 1900-luvulle asti. Saman voisi sanoa Suomessakin, mutta enpä ole missään museossa nähnyt.)

Keskiajan materiaalinen kulttuuri näytti Pärnussa olleen hyvin samanlaista kuin Turun arkeologiasta esitetty. Mikä ei tietenkään ole suuri yllätys. Huoneessa oli lautanauhan tekopiste, mutta en uskaltanut siihen koskea.

Keskiajan jälkeisessä huoneessa tultiin melko ripeässä tahdissa 1500-luvulta 1800-luvun alkuun. Sotaisat esineet 1500-luvun sodista toivat mieleen Olof Ångermanin, joka oli täällä Pärnussa panttivankina. Tämän muistaen olin kirjastolla linnan merkkejä etsinyt, mutta museon pienoismallista selvisi, että ainoa jäljellä oleva kaupunginmuurin torni on myös toiminut vankilana...

Museon vaihtuvat näyttelyt olivat vaihdossa, joten perusnäyttelyn lopun läpi käveltyäni oli hyvää aikaa vielä ihailla sisääntuloaulassa olevaa 1300-luvun koggin palasta ja lattian alle jätettyä kaupunginporttia, jonka jäänteet löytyivät museorakennuksen kunnostuksessa.