torstai 28. toukokuuta 2015

Elämäntapahistorioitsijan kirjallisuushaku

Avoimen yliopiston kurssin suorittamiseksi pitää kirjoittaa esseen tapainen. Valitsin aiheeksi 1600-luvun alun oikeuspöytäkirjojen hopeavyön: olisiko sen materiaalisuudesta jotain tavoitettavissa?

Ensimmäinen kriittinen kysymys oli: löytyykö kirjallisuutta? Kilauta kaverille -metodin ja perusgooglailun lisäksi hyödynsin Google Booksia. Vaikka sieltä ei saa tuoreita kirjoja kokonaisina näkyviin, nimekkeistä JA sivunumeroista on AIKA paljon iloa. Kiinnostavat nimekkeet kannattaa klikata auki, jolloin näkyviin voi tulla lisää osumia ja sivunumeroita.

Jos jo tietää jonkun opuksen, jossa kiinnostava sana esiintyy, voi hakea ensin sen ja sitten tehdä kirjan sisäisen haun. Kaikissa teoksissa ei ole (omaa tarvetta palvelevaa) hakemistoa, joten jollei halua lukea koko kirjaa...

Sanahakua voi kokeilla myös Hathi Trustin puolella. Siellä sivunumeroiden kaivelu vaatii useampia klikkauksia.


Lopuksikaan ei näe minkälaisessa tekstin pätkässä sana esiintyy, mutta jos esiintymiä on vähän, niin kirjan hakemista kirjastosta ei tarvitse laittaa työlistan tärkeimmäksi tehtäväksi.

Sitten kun kirjoja otetaan käsiin, niistä tietenkin tarkistetaan lähteet lisäkirjallisuuden toivossa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti