torstai 23. huhtikuuta 2015

Näkövammaismuseossa

Vielä löytyy kokemattomia museoita Helsingissä. Pääsin eilen illalla ensimmäistä kertaa (ryhmäkäynnillä tavallisten aukioloaikojen ulkopuolella) Näkövammaismuseoon Iiris-talossa. Se on - tarkoituksellisesti - vanhanaikainen esillepanoltaan.

Sisällössä pääasiana olivat kirjalliseen kulttuuriin liittyvät tekniikat eli pistekirjoituksen tuottamiseen liittyvät laitteet sekä myöhempien aikojen ääninauhurit ja skannerit.

Pistekirjoituskirjat ladottiin käsin - peilikuvana - vielä 1950-luvulle asti.
 Ainakin ennen vanhaan lapset opettelivat kirjoittamaan mallineella.

Tekniikan ja sitä sivuavan koulunkäynnin lisäksi esillä oli harja-, kori- ja rottinkityö.

Minimalisten esinekylttien (myös pistekirjoituksella) ohella oli näkevillä luettavana pidempiä infotekstejä. Meillä oli opastus, joten en niitä kaikkia huolella lukenut.

Sekä näkövammaiset että näkevät saavat koskea museon esineisiin ja eräs ryhmämme (näkevä) jäsen piti tästä niin, että mainitsi sen loppukiitosten aikaan.

Jälkikäteen mietittynä kokonaisuudesta puuttui arkielämä, mutta myös yhteisölle tärkeät yhdistykset. Mukavaa eläväisyyttä tuli vanhoista valokuvista, joissa ei kuitenkaan ollut tunnistetietoja. Yhtä muistitietopätkää lukuunottamatta museo ei nostanut nimettyjä henkilöitä esille.

Museon verkkosivuilla voi kuunnella puheenvuoroja näkövammaishistoriasta ja Louis Brail­le 200 vuot­ta -oh­jel­ma­sar­jan. Ja lukea artikkeleja sekä Sokeain Airut -lehtien vuosikertoja 1920-luvulta.

Museon amanuenssi Kari Huuskonen (oppaamme tai ainakin hyvin saman näköinen) väitteli vuonna 2013. Tutkimuksensa Pimeyden puolelta – modernisaation kokemukset näkövammaisten kerrontayhteisössä tarkastelee "näkövammaisten ensimmäisten järjestäytyneiden sukupolvien modernisaatiokokemusten rakentumista 1800-luvun lopun ja 1900-luvun alkuvuosikymmenien kerrontakontekstissa".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti