Kuoharit

En ole kunnostautunut museoiden "kuukauden esine"-seuraajana, kun niissä ei (missään?) ole rss-syötettä. Tulin kuitenkin avanneeksi Kansallismuseon maaliskuun esittelyn kuoharin puukosta. Suomessa näistä ammattilaisista en muista aiemmin mitään lukeneenikaan. Ruotsalaisissa radiojutuissa on sikäläisen resande-väen yhtenä ansaintatapana kuohitseminen esiintynyt ja olin jäänyt käsitykseen, että kyse ei ollut kovin arvostetusta työstä. Niinpä Risto Hakomäen tekstissä yllätti toteamus "hevoskuohitsijan ammatti oli maaseutuyhteisössä erityinen, hyvin tärkeä ja arvostettu."

Ainoa käsillä oleva todistusaineisto on sanomalehdet. Niissä kuohariin yhdistyy taikakeinot ja parantaminen (Hämäläinen 31.1.1862, Kaiku 14.12.1878) ja Hakomäkikin kertoo, että "Suomessa kuohari oli usein myös noita, ja työhön kuului loitsujen lukeminen työn onnistumiseksi, varsinkin tulehdusten ehkäisemiseksi."

Kiertäviin kuohareihin voidaan kategorisesti yhdistää taitamattomuus (Keski-Suomi 25.11.1890) ja taitamattomista kerrottiin sanomalehdissä (esim. Keski-Suomi 7.5.1892 ja oheinen leike Savo-Karjala 29.4.1889). Kuohari saattoi myös pettää jättämällä työnsä tekemättä (Keski-Suomi 1.12.1898).

Kuten Ruotsissakin, Suomessa kuohareina toimivat romanit. Näin todetaan myös Hakomäen tekstissä ja artikkelissa Suomen mustalaiset (Uusi Suometar 21.12.1894) on pitkähkö selostus

"Kaikki mustalaiset ovat taitavia kuohareita ja hevosen kengittäjiä. Kuohitessa he eivät tarvitse kaataa hevosta ja 2-3 päivän kuluttua hevonen on jälleen työhön kykenevä." "Soinissa oli provasti Colerus nähnyt mustalaisen kuoharin toimessa. Oriin toinen etu- ja toinen takajalka vaan oli sidottu Apuna oli yksi renki ja sukkelasti oli työ suoritettu. Kiikkalasta kerrotaan että mustalaisella on nuoraan sidottu lyijykuula, jonka hän upottaa hevosen korvaan ja sitoo vielä ulkokorvan umpeen, jotta hevonen ei voi pudistaa kuulaa pois. Kuulan värinä tärykalvolla tuottaa hevoselle niin sietämättömän tuskan että se tukehuttaa sen, jonka kuohitus tuottaa. Haava poltetaan eli käristetään raudalla. Lohtajalla mustalainen toimessaan kummitteli liikkeillään ja puukollaan, lukien suomalaista loitsurunoa [...]. Viime sanat lausuessa heitti hän pois puukkonsa merkiksi, että työ oli hyvin onnistunut. Siellä ei tietty että eläin olisi kuollut mustalaisen kuohittua. Raision Filppulassa julkaisi kuohari Juho Hultin 1821 ilmoituksen, jossa lupaa kuohitun hevosen terveeksi 24:ssä tunnissa. Mustalaisnaiset saavat pienemmän eläimet osallensa."

Hakomäen mukaan "etenkin venäläiset ammattilaiset olivat hevosenomistajien silmissä kunnioitettuja miehiä". Sanomalehdissä venäläinen kuohari hirtti itsensä (Mikkelin Wiikko-Sanomia 2.6.1864), ilmoitti tulostaan etukäteen (Hämäläinen 20.3.1873, Hämäläinen 7.6.1890), "sai kuohitaksensa orivarsan, mutta toimitti työnsä niin kelvottomasti, että hevonen heti sen jälkeen kuoli" (Hämeen Sanomat 18.5.1883),

oli eräässä talossa useoita kertoja käynyt kärttämässä oritta, jonka isäntä viimein antoi kuohita. Kun orit oli iso ja voimakas, niin eivät köydet pitänetkään, joten kuohitessa orit useioita kertoja pääsi köysistä irti. Tässä hädässä meni kuoharin veitsi rapamahaan taikka suolet poikki, jonka onnettomuuden kuohari heti huomasi, koska heti huomasi, koska hän kysyi, onko ori tyyris. Leikkauksen päätettyä joi kuohari kupin kahvia ja samalla valheen kanssa hyppyyn. Hevosrukka kovia tuskia kärsittyään vuorokauden perästä heitti henkensä, rapa suusta ja sieramista ulostullen. Ei ole sen koommin kuoharia kuultu eikä nähty. (Oulun Ilmoituslehti 3.10.1888)

...saattoi majoittua hotelliin (Aamulehti 30.4.1891), leikkasi oriin ja "vähän ajan perästä hevonen leikkaushaavoihin heitti henkensä" (Mikkelin Sanomat 30.5.1896) sekä levitti maanjakohuhuja (Päivälehti 30.3.1899).

Yllä olevan kuvan (Kansalliskirjaston kuva-arkisto) hevonen ja mies eivät liity mihinkään mainittuun sanomalehtiuutiseen.