Ulla-Maija Peltosen tekstin kohdalla on sama käytettävyysominaisuus, joka hämäsi Saressalon osuudessa. Aluksi avautuva teksti on samaa kuin ensimmäinen alaosio vasemman puolen valikosta avattuna. Eilolan tapaan Peltonen on käyttänyt lähdeviitteitä, joita tekninen ratkaisu (tai sen sovellus) eivät ole asiallisesti tukeneet.
Näiden ohi päästyä Peltosen teksti on hieno ja lukemisen arvoinen. Ehdottomasti sivuston parasta antia tähän mennessä. Lainaan loppulauseet: "...on muistettava, että jokainen tulkinta sisältää myös väärintulkintaa.
Siksi menneisyyden tulkitseminen niin tutkimuksen kuin kaunokirjallisin
keinoin on päättymätön prosessi."
Arkistoja riittää ja niiden esittely on jaettu moneen osaan. Ensimmäisessä "Kotiseudun historian tutkimuksesta kiinnostuneen kannattaakin taivaltaa Kansallisarkiston päätoimipisteeseen " eli kokoelmatietokannan käyttö kotoa käsin ei ole suositeltua ja Arkistolaitoksen digitoinnit on jätetty huomiotta.
Paitsi, että Sota-arkiston kohdalla mainitaan sotapäiväkirjat digitoituina. Ja myöhemmin on osio Arkistolaitoksen sähköiset tietokannat ja hakemistot, jossa on muun lomassa Vakka. Teknisiä haasteita on jälleen kohdattu, sillä huomattavasti helpommin sivulta erottuu Satakunnan henkilötiedoston linkki.
Kauttaaltaan tekstit ovat esitteleviä tavalla, joka ei suuremmin kannusta arkistojen lähestymiseen. Osa linkeistä on kuolleita, osa pelkkää tekstiä...
Riina Haanpää aloittaa Haastattelut hyvin asiallisesti ja ehkäpä jopa akateemisesti: "Haastattelussa aineistoa tuotetaan vuorovaikutuksessa ja yhteistyössä haastateltavan kanssa."
Kokonaisuus on iso ja tuntuu kattavan kaiken mahdollisen. Haastatteluja suunnittelevalle tämän läpikäymistä voi tosissaan suositella.
Haastatteluaineistojen käyttö ja tutkimusetiikka on jostain syystä kahden kirjallisuuslistan välissä vasemman puolen hakemistossa. Toivottavasti ei kuitenkaan jää tiedontarvitsijoilta huomaamatta.
(Arviointi perustuu sivuston tilaan 19.11.2014.)
lauantai 29. marraskuuta 2014
Salon iltamissa
Sanomalehti Mikkeli julkaisi 29.4.1904 Eemil Järvisen kirjoituksen Salonsoittaja. Se esitteli Jeremias Kuitusen, joka eli "erään Keski-Suomen pitäjän syrjäisessä seudussa, yksinäisessä metsätalossa", jonka ympäristössä häntä kutsuttiin "Kuitu-Miijaksi". Paikallisiin illanviettoihin oli "Kuitu-Miijan on välttämättä saavuttava soitollansa virkistämään elämän myrkyttämiä, väsyneitä sieluja."
Musiikista puhuen
"Solistina ja kapellimestarina siellä esiintyy tavallisesti vanha Kalle-Vaari pitäjän pääkylän puolelta ja silloin tavallisesti esitetään ensinumerona joku repäisevä kappale. Sitte seuraa vielä tavallisesti kasakanmarssi, juoksumarssi, kirkkoinarssi, kalamiehen ynnä muita sieviä valsseja, polskia ja katrilleja ja useita sävyisiä tunnelmalauluja ja isänmaallisia kappaleita.Piirroksen pariskunta ei liity kuvaukseen. Heidät on tallentanut sveitsiläisen taiteilijan kynä vuonna 1525 ja piirroksen on digitoinut J. Paul Getty Museum.
Ne saavat vähitellen Miijan musikaalisen sielun lennokkaaseen vauhtiin ja soitto alkaa käydä yhä sydämmellisemmäksi ja pehmeämmäksi. Silloin soittajaa ei enää kainous paina ja äänet hänen viulussansa ovat ihmeteltävän puhtaita ja henkeviä. Niissä todistaa jokainen värähdys, että korven taiteilijassa on kehityksen puutteessa lakastunut musikaalinen kyky, joka toista tietä johdettuna olisi alallaan ehkä suuriakin aikaan saanut.
Pidetty laulu tässä seurueessa on myöskin eräs peltomiehen marssi, joka lauletaan viulun säestyksellä ja muutoin tavallista paremmalla kuraasilla, sillä sen innostava sävel ja onnistuneet sanat koskettelevat läheltä peltomiehen rehellisiä sydämmen kieliä ja saattavat ne väkistenkin väräjävään liikuntaan."
Musiikista puhuen
- Dahlström, Fabian: Stadtmusikanten, Organisten und Kantoren im Ostseeraum bis ca.1850
- Nyqvist, Niklas: Från bondson till folkmusikikon : Otto Andersson och formandet av ”finlandssvensk folkmusik”
- Björkholm, Johanna: Immateriellt kulturarv som begrepp och process : folkloristiska perspektiv på kulturarv i Finlands svenskbygder med folkmusik som exempel
- Honkala, Satu: Viulunsoittaja vanhassa suomalaisessa mustavalkoelokuvassa
- Kärjä, Antti-Ville: "Varmuuden vuoksi omana sovituksena" : Kansallisen identiteetin rakentuminen 1950- ja 1960-luvun taitteen suomalaisten elokuvien populaarimusiikillisissa esityksissä
- Juva, Anu: ”Hollywood-syndromi”, jazzia ja dodekafoniaa : elokuvamusiikin funktioanalyysi neljässä 1950- ja 1960-luvun vaihteen suomalaisessa elokuvassa
- Partanen, Pirkko: Koko talo soi : Klemetti-Opisto suomalaisen musiikkikulttuurin kehittäjänä 1953-1968
- Nikkonen, Ahti: Ravintolamuusikon ammatin nousu ja tuho
- Taavitsainen, Iikka: Television musiikkiohjelmat 1958-1972 : televisio määrällisenä musiikkisivistäjänä
- Karell, Teppo: TV:stä tuttu? : musiikkiterapia televisio-ohjelmissa Suomessa 1967-2007
- Wegelius, Leeni: Tahmanauhasta Kanteleaarteiksi : Arkistoäänitteistä koostettua kokoelmalevya toimittamassa
- Wegelius, Anna: Hiljaiset soinnut : Kanteleen mestarin matkassa hiljaiseen tietoon
- Kallio, Kati: Laulamisen tapoja : Esitysareena, rekisteri ja paikallinen laji länsi-inkeriläisessä kalevalamittaisessa runossa
- Niiranen, Elina: Maria Feodorovan laulupolut. Vienankarjalaisen kansanlaulajan repertuaari musiikkisukupolven rakentajana
- Lehmuskero, Helena: Leevi Madetojan ja L. Onervan yhteinen elämä ja sen heijasteet Madetojan yksinlaulutuotannossa
- Tyrväinen, Helena: Kohti Kalevala-sarjaa : Identiteetti, eklektisyys ja Ranskan jälki Uuno Klamin musiikissa
- Laitinen, Martti: Uupumaton uurastus : Tarkastelu Ilmari Krohnin elämänvaiheista ja sävellystuotannosta kevääseen 1905 asti
- Turunen, Hanna: Juho Alvas : huilutaiteilijan pedagogisesta toiminnasta elämäkerrallisessa kontekstissa
- Muhonen, Jukka: Munniharpun alkeet - verkko-opetusmateriaalipaketti
- Miettinen, Aki: "Se soipi sielussain" : varhaisen suomalaisen populaarimusiikin opettaminen peruskoulussa
- Jämsä, Veera: Musiikkikulttuurien murros koulujemme musiikinopetuksessa
- Ranta-Meyer, Tuire: Nulla dies sine linea : avauksia Erkki Melartinin vaikutteisiin, verkostoihin ja vastaanottoon henkilö- ja reseptiohistoriallisena tutkimuksena
- Konttinen, Anu: Conducting Gestures : Institutional and Educational Construction of Conductorship in Finland, 1973-1993
- Kontukoski, Maija: Paikallisradiosta musiikkiradioon. Tapaustutkimus eteläpohjalaisen Radio Paitapiiskan toimintakulttuurin ja musiikinvalintaprosessin muutoksista vuosina 1985-2006
perjantai 28. marraskuuta 2014
Marraskuun loppupuolta
13.11.
27.11.
- .@Suomisyojajuo Museot eivät siis tallenna kauppalistoja, mutta onneksi on SoMe:ssa Löydetyt kauppalaput
- Marko Leppänen arvostaa kirjaa "Helsingin seutu kartoin 1930- ja 2010-luvuilla"
- Pohjanoteeraus.Kirjojeni "markkinointilinkit" blogini marginaalissa olivat enimmäkseen toimimattomia. @bodsuomi offline ja loput ikivanhoja.
- Mervi Pasanen dokumentoi blogimuotoon keskiaikaisesta tekstiilifragmentista lähteneen pukuprojektin.
- .@skrubu tekee hyviä huomioita verkkosanakirjan käytettävyydestä
- Keskiajan tuoreimmat tulkinnat löytyivät YouTubesta.
- Eka tätä laatua. Muistaakseni. Gradu ladattu academia.edu:un, mutta ei Heldan kokoelmiin, johon olisi kivempi linkittää.
- "Päätös Suomen itsenäisyyden päättämisestä kypsyi viimeisen parin sadan vuoden aikana."
- Olen lauantaina menossa pitämään "juhlapuhetta". Äsken järjestäjä otti puheeksi veloitukseni. #neuvotteluasema
- Kahden päivän runomatka Keski-Suomessa
- O-kei, siis tämän näköinen "Kalevala"-leffa. Fun times ahead.
- WIRED By Design: These Incredible High-Tech Exhibits Are the Future of Museums
- 1600-luvun hevosilla oli aika käyrät kaulat? [Asiantuntija kommentoi: Muoti suosi tuolloin ylitaipunutta kaulan asentoa, myös ratsastuksessa – muotia jännästi myös nykyisin.]
- Mikähän taho on suunnitellut Rauhan jälkeen 1944 - testin toiminnallisuuden? Vaihtoehtoja ei valita, oikeat listana?
- Nimimerkin takaa Lappalaisen palkittu tietokirja saa pientä kritiikkiäkin
- Uusi "Ruth Goodman elää menneisyydessä" -sarja ja suomalainen puvustajana! DVD:tä odotellen...
- Virossa hautauspaikat ovat verkossa haettavissa raportoi @SiljaHu
- Tänään pitäisi alkaa @coursera-kurssi "Recovering the Humankind's Past and Saving the Universal Heritage". Vielä ei näy luentoja. #Italia
- Mielenkiintoista Suomen historian tutkimusta tulossa Jalmari Finnen säätiön rahoituksella
- Ismo Pentikäinen luki viime sodan aikana julkaistun Isovihan
27.11.
- .@kungbib tarjoaa vanhan kirjan digitoinnin pdf:ksi 10 eurolla!
- Missähän päin Kokemäkeä virtaa Euranjoki @Museovirasto ? Kuvakokoelmien metadata...
- Norjalainen vaate 1700 vuotta sitten
- Tanskassa löytynyt kivikauden kirves JA SEN VARSI!
Mamselli Holmbergin koulu?
Mamselli Holmbergin koulu on paennut Googlea, mutta ei Turun ulkomaalaisten kortistoa. Sieltä näkyy, että ruotsalainen Anna de la Brache tuli 12.6.1846 Tukholmasta asumaan mamselli Holmbergin luona ja toimimaan opettajana tämän sisäoppilaitoksessa.
Saapuminen kaupunkiin kirjautui myös ilmoitukseen Åbo Tidningarissa 17.6.1846. Siinä näkyy, että yhtäaikaa olivat tulleet ja myös mamselli Holmbergille asettuneet mamsellit Aspegren. Hekin ovat ruotsalaisia. Anna Maria Henrika Aspegren oli ollut Turussa jo 1844-45. Nyt hänestäkin oli tulossa Holmbergin sisäoppilaitoksen opettajatar. Mukanaan matkusti 19-vuotias sisar Therese Gustava.
Neiti de la Brache matkusti Åbo-höyrylaivalla Tukholmaan 14.6.1848 (Åbo Tidningar 16.6.1848) eikä korttinsa mukaan palannut. A. M. H. Aspegren oli saanut passin samoihin aikoihin ja oli samalla laivalla.
Googlaus nimellä de la Brache tuotti isohkon yllätyksen. Turussa pari vuotta opettanut nainen on niin suuri petkuttaja, että on saanut artikkelin SBL:ään! Sen mukaan hän oli alkuperäiseltä nimeltään Aurora Florentina Magnusson, käynyt vain kolme kuukautta köyhien koulua ja ansainnut elantonsa palvelustehtävissä. Hänet palkattiin vuonna 1838 tukkukauppias Henrik Aspegrenin perheeseen ja näin tutustui Aspegrenin tyttäriin.
Ulkomaalaisten kortistosta lisätiedoilla selviää, että "Aurora Sofia Magnusson" oli tullut Turkuun yhtä aikaa Henrika Aspegrenin kanssa. Molemmissa korteissa mainitaan asuminen äidin sisaren mamselli Pihlgrenin kanssa. SBL:n mukaan kyseessä oli Magnussonin täti, jonka nimi oli muuttunut alkuperäisestä Palmgrenista Pihlgreniksi. Magnussonin toinen täti asui Pietarissa ja aviomiehensä nimi Bräsch/von Bräsch lienee innoittanut nimen De la Brache.
SBL:n artikkelin mukaan nuoret naiset palasivat vuonna 1845 Tukholmaan hankkiakseen todistukset koulun perustamista varten. Opettajatar Katarina Holmberg antoi vuonna 1870 todistuksen jonka mukaan naisten koulu avattiin vuonna 1846 ja toimi vuoden 1848 koleeraepidemiaan asti. Halusiko Holmberg ottaa naisiin etäisyyttä antamalla heille oman koulun? Vai ovatko ulkomaalaisten korttien merkinnät harhaanjohtavia? Myöhemmät muistelijat sijoittivat koulun Linna- ja Aninkaistenkadun kulmaan, toiseen kerrokseen (Östra Finland 12.11.1910).
Ainakin vuonna 1870 Katarina Holmberg oli siis/kuitenkin opettaja Turussa ja oli ollut kaupungissa myös vuosina 1845-1848.
Saapuminen kaupunkiin kirjautui myös ilmoitukseen Åbo Tidningarissa 17.6.1846. Siinä näkyy, että yhtäaikaa olivat tulleet ja myös mamselli Holmbergille asettuneet mamsellit Aspegren. Hekin ovat ruotsalaisia. Anna Maria Henrika Aspegren oli ollut Turussa jo 1844-45. Nyt hänestäkin oli tulossa Holmbergin sisäoppilaitoksen opettajatar. Mukanaan matkusti 19-vuotias sisar Therese Gustava.
Neiti de la Brache matkusti Åbo-höyrylaivalla Tukholmaan 14.6.1848 (Åbo Tidningar 16.6.1848) eikä korttinsa mukaan palannut. A. M. H. Aspegren oli saanut passin samoihin aikoihin ja oli samalla laivalla.
Googlaus nimellä de la Brache tuotti isohkon yllätyksen. Turussa pari vuotta opettanut nainen on niin suuri petkuttaja, että on saanut artikkelin SBL:ään! Sen mukaan hän oli alkuperäiseltä nimeltään Aurora Florentina Magnusson, käynyt vain kolme kuukautta köyhien koulua ja ansainnut elantonsa palvelustehtävissä. Hänet palkattiin vuonna 1838 tukkukauppias Henrik Aspegrenin perheeseen ja näin tutustui Aspegrenin tyttäriin.
Ulkomaalaisten kortistosta lisätiedoilla selviää, että "Aurora Sofia Magnusson" oli tullut Turkuun yhtä aikaa Henrika Aspegrenin kanssa. Molemmissa korteissa mainitaan asuminen äidin sisaren mamselli Pihlgrenin kanssa. SBL:n mukaan kyseessä oli Magnussonin täti, jonka nimi oli muuttunut alkuperäisestä Palmgrenista Pihlgreniksi. Magnussonin toinen täti asui Pietarissa ja aviomiehensä nimi Bräsch/von Bräsch lienee innoittanut nimen De la Brache.
SBL:n artikkelin mukaan nuoret naiset palasivat vuonna 1845 Tukholmaan hankkiakseen todistukset koulun perustamista varten. Opettajatar Katarina Holmberg antoi vuonna 1870 todistuksen jonka mukaan naisten koulu avattiin vuonna 1846 ja toimi vuoden 1848 koleeraepidemiaan asti. Halusiko Holmberg ottaa naisiin etäisyyttä antamalla heille oman koulun? Vai ovatko ulkomaalaisten korttien merkinnät harhaanjohtavia? Myöhemmät muistelijat sijoittivat koulun Linna- ja Aninkaistenkadun kulmaan, toiseen kerrokseen (Östra Finland 12.11.1910).
Ainakin vuonna 1870 Katarina Holmberg oli siis/kuitenkin opettaja Turussa ja oli ollut kaupungissa myös vuosina 1845-1848.
torstai 27. marraskuuta 2014
Helsinki salakuljettajien päiväristeilykohteena
Rouva David Osbornen kirjassa The World of Waters (1852) Helsinki vilahtaa tallinnalaisten päiväristeilykohteena 1800-luvulla.
Teema on minulle tuttu (mutta ei näköjään päätynyt aiemmin tähän blogiin?), sillä aikoinaan kokoamaani matkakuvauskirjaan You must not forget your harness sisältyy Elisabeth Eastlaken kuvaus vuoden 1838 paikkeilta nimenomaan tällaisesta päiväristeilystä. (Ja on voinut olla Osbornen lähteenä. Helsingillä sama kirjoitusasu.) Eastaken mukaan suosittu salakuljettajien tekniikka oli päällekkäiset vaatekerrokset:
The town of Helsingforst is clean and handsome, with good shops, containing cheap commodities, which are a source of great attraction to the Esthonians (or natives of Reval) and others who reside in Reval; consequently, in the fine weather, parties are made about once a fortnight for a trip to Helsingforst: these trips are both pleasurable and profitable. The voyage occupies six hours in a little steamboat; and, when landed, the voyagers procure every requisite at a magnificent hotel in the town for moderate charges. They then go shopping, buying umbrellas, India-rubber galoshes, and all descriptions of wearing apparel, which they contrive to smuggle over, notwithstanding the vigilance of the custom-house officers at Reval.Vaikka sekä Viro että Suomi olivat osa Venäjää, välillään oli tulli. Oli taloudellisesti kannattavaa salakuljettaa Helsingistä sateenvarjoja, kumisaappaita ja vaatteita!
Teema on minulle tuttu (mutta ei näköjään päätynyt aiemmin tähän blogiin?), sillä aikoinaan kokoamaani matkakuvauskirjaan You must not forget your harness sisältyy Elisabeth Eastlaken kuvaus vuoden 1838 paikkeilta nimenomaan tällaisesta päiväristeilystä. (Ja on voinut olla Osbornen lähteenä. Helsingillä sama kirjoitusasu.) Eastaken mukaan suosittu salakuljettajien tekniikka oli päällekkäiset vaatekerrokset:
The trunks, everybody knew, were forbidden ground; so those who went up lean to bed came down plump and comfortable, and those who were stout already stretched a size or two without any inconvenience.Tietenkin Suomestakin käytiin Virossa. Huvin vuoksi. Jopa Turusta asti oli ainakin yritystä. Ilmoitus Åbo Underrättelser 30.4.1842.
keskiviikko 26. marraskuuta 2014
"Iso historia"?
Englanninkielisessä mediassa on parin viime vuoden aikana näkynyt termi Big history, jolla tarkoitetaan kokonaisuutta alkuräjähdyksestä tähän päivään. Aiheesta en ole nähnyt suomenkielistä keskustelua, joten ilmeisesti käsitteellä ei ole vakiintunutta suomenkielistä vastinetta. Googlailun perusteella Suomessa Turun yliopisto on viime vuonna ja tänä syksynä tarjonnut opintojakson Maailmankaikkeuden ja maapallon luonnon kehitys alkuräjähdyksestä nykyhetkeen. Nimestä puuttuu sana historia ja opetus kuuluu matemaattis-luonnontieteelliseen tiedekuntaan.
Keskipitkän ajan aikomuksiini on kuulunut tutustua Big History Projectin verkossa ilmaiseksi tarjoamaan materiaaliin, mutta on jäänyt muun touhun takia tekemättä. Viime viikonloppuna huomasin, että tuttujen Green-veljesten Crash course-versio vaikutti aika valmiilta, joten katsoin sen läpi. (Samat videot on upotettu myös BHP:n sivuille. **) Painotus oli pitkälti luonnontieteessä, mutta oikeastaan oli ihan terveellistä käydä koko maailmankaikkeuden historia pikakelauksella läpi.
Konseptiin ihastui paljon voimakkammin Bill Gates, joka luppoajallaan oli seurannut DVD:llä jaettua luentosarjaa, jossa oli paljon enemmän asiaa kuin Crash Course -versiossa. Gates otti yhteyttä luennoitsijaan ja alkoi tämän kanssa kehittää Yhdysvaltojen high schooliin uutta kurssia. Tarjoamalla ilmaisen materiaalin verkossa pääsy lukujärjestykseen mahdollistuu. Siitä vaan, kaiken hallinnon ulkopuolelta. (Lähteenä Andrew Ross Sorkin: So Bill Gates Has This Idea for a History Class ... New York Times Magazine 5.9.2014)
Tämä ei tietenkään ole ihastuttanut kaikkia. Lisämateriaali kouluun tarkoittaa, että jotain on vähennettävä. Ja ajatus opetussuunnitelmien ohjauksesta ulkopuolisella rahalla on hieman pelottava. Eikä esitetty historian tulkinta ole (tietenkään) ainoa mahdollinen.( Lähteenä Katherine Edwards: Why the Big History project funded by Bill Gates is alarming. The Guardian 10.9.2014)
Nykypäivää on, että australialaisella professorilla voi olla idea, joka työnnetään yht'äkkiä tuhansiin kouluihin ja on (mahdollisesti lähdekriittisiltä taidoiltaan puutteelisten) internetsurffaajien ulottuvilla. Hyvää vai huonoa? Ainakin todistaa, että tuoreehkolla akateemisella tutkimuksella on mahdollisuus saada julkisuutta, jos viesti löytää sopivat vahvistimet.
Kuvitus näyttökaappauksia Crash Course Big History -videoiden alkujaksosta. Videoilla CC-BY lisenssi.
** Lisäys 27.11.2014. Crash course -versio ei ollutkaan vielä valmis, sillä löysin juuri osan 7, joka ei sekään taida olla viimeinen.
Keskipitkän ajan aikomuksiini on kuulunut tutustua Big History Projectin verkossa ilmaiseksi tarjoamaan materiaaliin, mutta on jäänyt muun touhun takia tekemättä. Viime viikonloppuna huomasin, että tuttujen Green-veljesten Crash course-versio vaikutti aika valmiilta, joten katsoin sen läpi. (Samat videot on upotettu myös BHP:n sivuille. **) Painotus oli pitkälti luonnontieteessä, mutta oikeastaan oli ihan terveellistä käydä koko maailmankaikkeuden historia pikakelauksella läpi.
Konseptiin ihastui paljon voimakkammin Bill Gates, joka luppoajallaan oli seurannut DVD:llä jaettua luentosarjaa, jossa oli paljon enemmän asiaa kuin Crash Course -versiossa. Gates otti yhteyttä luennoitsijaan ja alkoi tämän kanssa kehittää Yhdysvaltojen high schooliin uutta kurssia. Tarjoamalla ilmaisen materiaalin verkossa pääsy lukujärjestykseen mahdollistuu. Siitä vaan, kaiken hallinnon ulkopuolelta. (Lähteenä Andrew Ross Sorkin: So Bill Gates Has This Idea for a History Class ... New York Times Magazine 5.9.2014)
Tämä ei tietenkään ole ihastuttanut kaikkia. Lisämateriaali kouluun tarkoittaa, että jotain on vähennettävä. Ja ajatus opetussuunnitelmien ohjauksesta ulkopuolisella rahalla on hieman pelottava. Eikä esitetty historian tulkinta ole (tietenkään) ainoa mahdollinen.( Lähteenä Katherine Edwards: Why the Big History project funded by Bill Gates is alarming. The Guardian 10.9.2014)
Nykypäivää on, että australialaisella professorilla voi olla idea, joka työnnetään yht'äkkiä tuhansiin kouluihin ja on (mahdollisesti lähdekriittisiltä taidoiltaan puutteelisten) internetsurffaajien ulottuvilla. Hyvää vai huonoa? Ainakin todistaa, että tuoreehkolla akateemisella tutkimuksella on mahdollisuus saada julkisuutta, jos viesti löytää sopivat vahvistimet.
Kuvitus näyttökaappauksia Crash Course Big History -videoiden alkujaksosta. Videoilla CC-BY lisenssi.
** Lisäys 27.11.2014. Crash course -versio ei ollutkaan vielä valmis, sillä löysin juuri osan 7, joka ei sekään taida olla viimeinen.
tiistai 25. marraskuuta 2014
Uusimaa keskiajalla, 6. luento
Kuten kuvasta (jälleen Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England) voi arvata, tänään aiheena oli keskiajan talonpojat ja maaseutu. Haggrén aivan oikein näki tuoreen ja tulevan tutkimuksen riskinä nykysukupolvien vieraantumisen maataloudesta ja omavaraistaloudesta. Kärsin siitä itsekin, mutta päivän pääkäsitteeseen minulla on pitkä ja problemaattinen suhde. (Pahoittelen, jos seuraava stoori on tullut jo aiemmin täällä kerrottua.)
Lapsukaisena pyöräilin mummoni kanssa pitkin ja poikin Kokemäkeä. Kerran olimme pohjoispuolen tiellä ja mummoni alkoi selostaa ohittamiamme kyliä. Vuoltee, Villiö, Haistila,... Minä olin aivan pöllämystynyt. Pari polkaisua ja olimme uudessa "kylässä", joka ei näyttänyt alkuunkaan kirjojen kyliltä. Vasta sukututkimuksen myötä käsite sai sisällön.
Siis nimenomaan sen kameraalisen, josta luennolla aloitettiin ja olin sen hetken kärryillä. Sitten puhuttiin pitkät pätkät asiaa, joka tuntui istuvan paljon paremmin isoihin englantilaiskyliin kuin minun tuntemiini paikkoihin.
Jos kylä voi olla yksinäistalon tai iso kirkonkylä, niin mikä tekee asutuksesta kylän eikä jotain muuta? (Flashback kesän SuomiAreena keskusteluun, jossa kyläasuminen kattoi kaiken paitsi isot kaupungit.)
Kylä esitettiin yleiseurooppalaisena mallina. Mikä on olennainen ero afrikkalaisiin, aasialaisiin ja muiden maanosien kyliin? Jonkinlainen ryppääntyminen lienee lajiominaisuutemme.
Koosta riippumatta kylien muodostuminen prosessina kiinnostaisi. Vähän Suomessa tutkittu, sanoi Haggrén.
Lapsukaisena pyöräilin mummoni kanssa pitkin ja poikin Kokemäkeä. Kerran olimme pohjoispuolen tiellä ja mummoni alkoi selostaa ohittamiamme kyliä. Vuoltee, Villiö, Haistila,... Minä olin aivan pöllämystynyt. Pari polkaisua ja olimme uudessa "kylässä", joka ei näyttänyt alkuunkaan kirjojen kyliltä. Vasta sukututkimuksen myötä käsite sai sisällön.
Siis nimenomaan sen kameraalisen, josta luennolla aloitettiin ja olin sen hetken kärryillä. Sitten puhuttiin pitkät pätkät asiaa, joka tuntui istuvan paljon paremmin isoihin englantilaiskyliin kuin minun tuntemiini paikkoihin.
Jos kylä voi olla yksinäistalon tai iso kirkonkylä, niin mikä tekee asutuksesta kylän eikä jotain muuta? (Flashback kesän SuomiAreena keskusteluun, jossa kyläasuminen kattoi kaiken paitsi isot kaupungit.)
Kylä esitettiin yleiseurooppalaisena mallina. Mikä on olennainen ero afrikkalaisiin, aasialaisiin ja muiden maanosien kyliin? Jonkinlainen ryppääntyminen lienee lajiominaisuutemme.
Koosta riippumatta kylien muodostuminen prosessina kiinnostaisi. Vähän Suomessa tutkittu, sanoi Haggrén.
Menneisyyden tyttöjä
Finlandia- ja Tieto-Finlandia -ehdokkaina on tänä syksynä monta kehuttua historiateosta. Mutta minä luen ihan muuta.
Anja Lanérin Kylli-täti kertoo. Kylli ja isä on Kylli Koski seuran vuonna 2008 julkaisema. Ikäiselleni TV:n vesiväriluonnoksista ja tarinoista tuttu Kylli-täti eli lapsuutensa 1910-luvun Pyhtäällä ja Karstulassa. Esipuheessa ei selvennetä missä muodossa kirjan kirjoittaja on saanut Kosken lapsuudenmuistot tietoonsa. Niistä hän on kuitenkin luonut lämminhenkisiä ja eläviä pieniä kertomuksia.
Pirkko Myllylän Huomenna isä tulee (2006) on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusliiton kustantama, mutta se ei näy merkittävissä määrin kirjan sisällössä. Piiku-tytön näkökulmasta eletään sotavuosien läpi isohkolla maatilalla. Mukana on sotavangit, sankarivainajat ja lapsen kuolema sairauteen, mutta lapsi ei koe niitä aikuisen tavoin.
Irma Hannulan Tuulenpesä (2010) perustuu todennäköisesti kirjoittajan omiin lapsuusmuistoihin. Takakannen mukaan tapahtumapaikka on Venäjän rajan läheisyydessä jonkin aikaa sodan loppumisen jälkeen. Siskokset toimivat maatalousympäristössä erittäin itsenäisesti ja vanhenevat kirjan kuluessa useamman vuoden. Tarinat ovat lämminhenkisiä, mutta realistisia.
Nämä kirjat löytyivät kirjaston tietokannasta erinäisillä hakusanoilla historiaa esiin haravoiden. Mukaan ei tullut yhtään miehen kirjoittamaa poikakertomusta, joten jään miettimään onko niitä kirjoitettu vähemmän ja jos on, niin miksi. (Sakari Pälsin Fallesmannin Arvo -tarinat ovat odottamassa lukuvuoroaan.)
Lopuksi suosittelen Leena Hietamiehen pientä kirjaa Tekstareita ja mummin mustikkasoppaa (2013). Pieniin väläyksiin nykyelämän keskusteluista on tuotu katsaus menneisyyteen tavalla, joka toivottavasti herättää halun jakaa kokemuksia sukupolvien välillä.
Anja Lanérin Kylli-täti kertoo. Kylli ja isä on Kylli Koski seuran vuonna 2008 julkaisema. Ikäiselleni TV:n vesiväriluonnoksista ja tarinoista tuttu Kylli-täti eli lapsuutensa 1910-luvun Pyhtäällä ja Karstulassa. Esipuheessa ei selvennetä missä muodossa kirjan kirjoittaja on saanut Kosken lapsuudenmuistot tietoonsa. Niistä hän on kuitenkin luonut lämminhenkisiä ja eläviä pieniä kertomuksia.
Pirkko Myllylän Huomenna isä tulee (2006) on Suomen Rauhanyhdistysten Keskusliiton kustantama, mutta se ei näy merkittävissä määrin kirjan sisällössä. Piiku-tytön näkökulmasta eletään sotavuosien läpi isohkolla maatilalla. Mukana on sotavangit, sankarivainajat ja lapsen kuolema sairauteen, mutta lapsi ei koe niitä aikuisen tavoin.
Irma Hannulan Tuulenpesä (2010) perustuu todennäköisesti kirjoittajan omiin lapsuusmuistoihin. Takakannen mukaan tapahtumapaikka on Venäjän rajan läheisyydessä jonkin aikaa sodan loppumisen jälkeen. Siskokset toimivat maatalousympäristössä erittäin itsenäisesti ja vanhenevat kirjan kuluessa useamman vuoden. Tarinat ovat lämminhenkisiä, mutta realistisia.
Nämä kirjat löytyivät kirjaston tietokannasta erinäisillä hakusanoilla historiaa esiin haravoiden. Mukaan ei tullut yhtään miehen kirjoittamaa poikakertomusta, joten jään miettimään onko niitä kirjoitettu vähemmän ja jos on, niin miksi. (Sakari Pälsin Fallesmannin Arvo -tarinat ovat odottamassa lukuvuoroaan.)
Lopuksi suosittelen Leena Hietamiehen pientä kirjaa Tekstareita ja mummin mustikkasoppaa (2013). Pieniin väläyksiin nykyelämän keskusteluista on tuotu katsaus menneisyyteen tavalla, joka toivottavasti herättää halun jakaa kokemuksia sukupolvien välillä.
maanantai 24. marraskuuta 2014
Porilaisten koulupoikien pallipeli 1830-luvulla
Muistelmaharavoinnissa poimin otsikon ja julkaisuvuoden perusteella kirjastokannasta nimekkeen Kouluoloja entisinä aikoina. Kertomuksia ja muistelmia vanhalta koulumieheltä (1884). Vasta käsiini saatuani tajusin tekijän "vanhaksi tutuksi" Porista: Carl Ferdinand Nordlund (myöh. K. Pohjanen).
Kirjan alussa on kuivahkoa kouluhistoriaa Porin oloista, mutta omalta kouluajaltaan 1830-luvulta Nordlund kirjoittaa mukavasti koulupojan näkökulmasta. Opettajista hän kertoo kerättyä ja omaa muistitietoaan varsin suorasanaisesti. Osa nimistä on esitetty lyhennetysti, mutta lienevät selvitettävissä matrikkeleiden avulla.
Avoimesti Nordlund kertoo oppilaiden pahanteosta koulussa ja huvituksista vapaa-ajallakin. Jälkimmäisiin kuuluvista pallipeleistä olisi suonut tallettuvan lisääkin yksityiskohtia. Sivuilta 44-45:
Kirjan alussa on kuivahkoa kouluhistoriaa Porin oloista, mutta omalta kouluajaltaan 1830-luvulta Nordlund kirjoittaa mukavasti koulupojan näkökulmasta. Opettajista hän kertoo kerättyä ja omaa muistitietoaan varsin suorasanaisesti. Osa nimistä on esitetty lyhennetysti, mutta lienevät selvitettävissä matrikkeleiden avulla.
Avoimesti Nordlund kertoo oppilaiden pahanteosta koulussa ja huvituksista vapaa-ajallakin. Jälkimmäisiin kuuluvista pallipeleistä olisi suonut tallettuvan lisääkin yksityiskohtia. Sivuilta 44-45:
Jos osasi olla kaunis päivä, suostuttiin jo saman päivän iltapuolella lähteä pallisille tavalliselle tantereelle lähellä kaupunkia. Pallileikit olivat hyvin vaihtelevaiset ja niihin tarvittiin paljon harjoitusta. Kaikki taitavimmat katsomatta mihin luokkaan kuuluivat saivat ottaa osaa yhteisiin harjoituksiin, mutta taitamattomat opettelivat alkuharjoituksia pienemmissä parvissa. Toiset taas olivat keilisillä ja kiekkosilla tai heittelivät "sarkaa".Kuva Velikulta no 3/1903
Näin oli tantereella iloinen ja vilkas liike, joka oikein ihastutti ulkopuolella seisovaa katsojaa. Erittäin viehättävää oli katsella kuinka palli taitavan mailamiehen iskemänä lensi yhä ylöspäin aina silmän siintämättömiin ja kuinka se sitten taas vähitellen tuli näkyviin ja vihdoin kiitäen saapui jonkun onnellisen käsiin. Oli, näet, oikein riemun riemu saada palli tavoitetuksi.
"Poltinpalli" vaati erittäin tarkkuutta ja vikkelyyttä. Joka ei ollut hyvin kepeä kengiltään, tuli poltetuksi niin syvään ett kyllä tuntui monta päivää perästäpäin, ja sai paitsi kipua vielä kärsiä pilkkaa. Pallit joita käytettiin olivat suurenpuoliset ja lujat, sisäpuolella päällystetyt kautsulla, josta tulivat kimmahtavaisemmiksi.
sunnuntai 23. marraskuuta 2014
Fiktiivistä keskiaikaa
Koska esiintyminen Porissa, viikonloppu Kokemäellä. Poikkesimme heti perjantai-iltana Kokemäen kirjastossa palauttamassa kirjoja ja hakemassa uusia. Ensisijaisesti isälleni, mutta oman huomioni kiinnitti uutuustelineessä Simona Ahrnstedtin ruotsalaiseen keskiaikaan sijoittuva Sitoutumuksia. En ollut siitä mitään kuullut ja harvemmin saan suomeksi kirjoitettuja tai käännettyjä kirjoja luettua, mutta
Ahrnstedt vei mukanaan. Posotin neljä sataa sivua yhdessä illassa. Aivan alussa häiriinnyin hieman upouudesta kirkosta joka mystisesti ränsistyi alle päivässä, mutta sitten annoin tarinan vaan viedä. Juonikuvio oli tuttu ja turvallinen lukuisista Englannin 1800-luvulle sijoitetuista historiallisista romaaneista eikä pettänyt missään vaiheessa.
Kyse on puhtaasti viihteestä. Historiaa oli minusta mukana ihan tarpeeksi. Kuningaspari oli saatu ympättyä uskottavasti tarinaan samoin kuin pätkä elämää hovissa.
Kaikkia lukijoita kirja ei miellyttänyt yhtä paljon. Ullan mielestä kirja
Apropoo, Kauniston kirjojen lukeminen on jäänyt minulla ensimmäisille sivuille. En muista tarkalleen mistä en pitänyt. Ehkäpä ylenmääräisen vakavasta historiallisuudesta?
(Kansikuva kaapattu kustantajan verkkokaupasta.)
Ahrnstedt vei mukanaan. Posotin neljä sataa sivua yhdessä illassa. Aivan alussa häiriinnyin hieman upouudesta kirkosta joka mystisesti ränsistyi alle päivässä, mutta sitten annoin tarinan vaan viedä. Juonikuvio oli tuttu ja turvallinen lukuisista Englannin 1800-luvulle sijoitetuista historiallisista romaaneista eikä pettänyt missään vaiheessa.
Kyse on puhtaasti viihteestä. Historiaa oli minusta mukana ihan tarpeeksi. Kuningaspari oli saatu ympättyä uskottavasti tarinaan samoin kuin pätkä elämää hovissa.
Kaikkia lukijoita kirja ei miellyttänyt yhtä paljon. Ullan mielestä kirja
antaa silotellun kuvan keskiajasta ja ajankuva jää hyvin ohueksi. Siinä kuvataan lähinnä ihmisiä, mutta ympäristö ja ajankuva jäävät vieraiksi. Esimerkiksi Kuningas Maunu Eerikinpoika sekä kuningatar Blanka ovat läsnä, mutta siitä huolimatta ajankuva jää hyvin vajavaisiksi eli enemmän olisi voinut ammentaa tuon ajan historiallisesta kontekstista. Taustatyö historiaan olisi saanut korostua ja näkyä enemmän.Jane on samoilla linjoilla
Maunun ja Blankan hallitsijakausi oli värikästä aikaa kapinoineen ja takinkääntöineen, olipa Maunu julistettu pannaankin. Voi kunpa edes jotain näistä olisi hyödynnetty tarinan taustalla tapahtuvana!Kapinat ja epävarmuus vilahtivat kirjassa minusta sopivasti. Naispäähenkilö oli (taas kerran!) kirjoitustaitoinen lääkintäosaaja eli hiukan tautia ja kurjuuttakin oli mukana. Ulla jää kaipaamaan Kauniston kirjojen löyhkäisempää ja pornahtavampaa keskiaikaa.
Apropoo, Kauniston kirjojen lukeminen on jäänyt minulla ensimmäisille sivuille. En muista tarkalleen mistä en pitänyt. Ehkäpä ylenmääräisen vakavasta historiallisuudesta?
(Kansikuva kaapattu kustantajan verkkokaupasta.)
Torppari Huhtamaan tuomiot
eli mitä minun piti sanoa eilen Satakunnan sukututkimusseuran 50-vuotisjuhlijen puhujana. (Toteutumasta voi pyytää lausuntoja kymmeniltä paikalla olleilta.)
Aluksi epätoivoinen aasinsilta Porin Suomalaisen Klubin (tapahtumapaikka) hallituskuvasta, jossa vaarini Erkki Ilmavalta vuonna 1961, yhdistyselämän realiteetteja sivuten siihen, miten kuva menneisyydestä on painottuu viralliseen totuuteen ja säntilliseen elämään.
Mutta
voi törmätä hovioikeustuomioon, jonka kautta (ks. Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi s. 80 ) selviää, että menneisyydessäkin on rikollisuutta. Joka tosin on torpassa kaukana päätalosta.
Rikoksentekijällä voi olla rikollinen tausta
Mutta vain yhdestä rikoksestaan siteerattavaksi sopiva värikäs kertomus ja oikeuspöytäkirjan hieno kuva tapahtumapaikasta (Talosen rusthollin puolikas Kokemäellä).
Rikoksia tutkittiin useammassa oikeudenistunnossa ja epäiltyjä oikeasti kuljetettiin rautoihin kahlittuna.
Konkreettinen esimerkki tutkintavankeuden pituudesta ja SSHY:n digitoimista vankikuvista.
Uuteen vankilakokemukseen liittyi 21-vuotiaan rikostoverin kuolema vankilassa, mutta pelkäsin ajan ylittämistä niin paljon, että tämä(kin) jäi sanomatta.
Ja lopuksi piti kannustaa monipuoliseen sukututkimukseen kaikenlaisten lähteiden parissa, mutta muotoilu jäi vähän hataraksi.
Aluksi epätoivoinen aasinsilta Porin Suomalaisen Klubin (tapahtumapaikka) hallituskuvasta, jossa vaarini Erkki Ilmavalta vuonna 1961, yhdistyselämän realiteetteja sivuten siihen, miten kuva menneisyydestä on painottuu viralliseen totuuteen ja säntilliseen elämään.
Mutta
voi törmätä hovioikeustuomioon, jonka kautta (ks. Yli-Forsbystä Kyläkoskeksi s. 80 ) selviää, että menneisyydessäkin on rikollisuutta. Joka tosin on torpassa kaukana päätalosta.
Rikoksentekijällä voi olla rikollinen tausta
Mutta vain yhdestä rikoksestaan siteerattavaksi sopiva värikäs kertomus ja oikeuspöytäkirjan hieno kuva tapahtumapaikasta (Talosen rusthollin puolikas Kokemäellä).
Rikoksia tutkittiin useammassa oikeudenistunnossa ja epäiltyjä oikeasti kuljetettiin rautoihin kahlittuna.
Konkreettinen esimerkki tutkintavankeuden pituudesta ja SSHY:n digitoimista vankikuvista.
Uuteen vankilakokemukseen liittyi 21-vuotiaan rikostoverin kuolema vankilassa, mutta pelkäsin ajan ylittämistä niin paljon, että tämä(kin) jäi sanomatta.
Ja lopuksi piti kannustaa monipuoliseen sukututkimukseen kaikenlaisten lähteiden parissa, mutta muotoilu jäi vähän hataraksi.