Arkeologian yössä

Heurekassa on parhaillaan näyttely Maan alta, joka ei käsittele arkeologiaa vaan kaivostoimintaa. Yhdistin yllä näkyvän narikan ensinäkemältä kyseiseen näyttelyyn, mutta se olikin osa eilistä arkeologian yötä ja esitteli arkeologien työasuja. Vieressä oli Helsingin kaupunginmuseon piste, jossa sai veikata esinettä, joka ei ole arkeologin työväline. Kirjoitin kuponkiin munakellon, mutta näin jälkikäteen ajateltuna ruutuja taidetaan kaivaa vuoroissa?

Vastaukseni taisi olla hieman väärin myös Vantaan kaupunginmuseon pisteessä, jossa yllä näkyviä vitriinissä olevia kaivauslöytöjä piti metsästää taiteilijan ennallistusesityksistä. Perinteinen tehtävä, mutta vaikeusastetta oli tarpeeksi mielenkiinnon herättämiseen. Varsinkin kun kyse oli keskiajan löydöistä ja mielessä vielä rippeet tiistain luennosta.

Aulassa oli myös päivällä käynnissä olleeseen kalliotaideseminaariin liittyen pieni näyttely kalliopiirroksista Venäjän puolelta sekä niihin liittyviä askartelupisteitä, joista näyte (hiihto)tyylistä.

Kuvittelin saavani yleisempää lisätietoa Venäjän puolella olevasta kalliotaiteesta Rauno Lauhakankaan esityksestä, jonka etukäteisohjelmassa ollut otsikko antoi tätä ymmärtää. Mutta salissa otsikko oli toinen eikä sekään oikeastaan kuvannut sisältöä, jossa lähestyttiin yhden kalliokaiverruksen kautta menneisyyden ihmisten kommunikatiivista suhdetta maitovalaisiin. Lopuksi Lauhakangas vertasi kuvan (hänestä) paljastamaa musiikkia Voyagerin levyyn, johon on kaiverrettu musiikin lisäksi sen kuunteluohje. Todella hieno esitys, mutta uskottavuus kärsi olemattomista lähtötiedoistani. En edes ollut tiennyt maitovalaiden olemassaolosta.

Sitten Jokiniemen kaivausten pienoisnäyttelyyn, joka jää joksikin aikaa Heurekaan. Vitriineissä olevat idolit olivat kuvista tuttuja ja keramiikan sirpaleetkin ymmärrettäviä. Pääsin juttelemaan hetken kaivauksia johtaneen Jan Fastin kanssa ja hän ystävällisesti lahjoitti minulle 3D-printterin tuottaman kopion yhdestä Jokiniemen idolipäästä.

Planetaariossa näytettiin vajaan puolen tunnin Ancient Skies -ohjelma, joka esitteli megaliittien arkeo-astronomiaa tai sen mahdollista olemattomuutta. Ainoaksi varmaksi asiaksi jäi lopulta se, että nykyajan valaistussa kaupunkiympäristössä olemme kadottaneet yhteyden tähtitaivaaseen ilmiöineen.

Jan Fast oli Hyljekansan jäljillä ja selosti sitä, mitä Jokiniemen asukaista oli sanottavissa. Rinnastus Ötziin (eli Jokiniemen asutuskauden loppupuolella) toi mieleeni hämmästyttävän hyvin Espoossa näkemäni näyttelyn selostukset. Tietenkään kulttuuri Euroopassa ei ole tuohon aikaan ollut yhtenäinen, mutta ainakin ymmärtää mikä oli teknisesti mahdollista.

Tuontitavarat todistavat yhteyksistä Itämeren toisille rannoille (aivan kuten keskiajalla tiistain luennon perusteella) ja Fast muistutti siitä, että kuva on epätäydellinen, sillä orgaaninen aines on hävinnyt (tämäkin tuttu juttu tiistailta).

Hämmästyttävää on, miten helposti menneisyyden yhteisön ajattelee pelkkinä aikuisina. Fast palautti mieleen lasten läsnäolon ja täytyy yrittää pitää se mielessä. Mielenkiintoinen oli myös pointti ahavoituneen ihon väristä. Ihmettelemään jäin toteamusta siitä, että näille kivikauden ihmisille "peseytyminen oli enemmän pahe kuin hyve". Jos emme tiedä oliko ryhmien välisiä konflikteja, niin miten voimme tietää peseytymiskulttuurista?

Oli aika lähteä takaisin Helsinkiin, mutta ehdin pari minuuttia katsomaan tee-se-itse muumion alkua. Käärimisen kohde tuupertui silmiemme edessä, mutta silti yleisössä ihmeteltiin ääneen sisäelinten poiston väliinjättämistä.