Uusimaa keskiajalla, 4. luento

Tämän viikon luennolla en kysynyt (muistaakseni) mitään. Selitys on raadollinen eli se, että putosin kärryiltä. Kartan hahmotuskykyni on olematon ja jos siihen pitää vielä liittää ajassa muuttuvat rajat ja rannat, olen hukassa. Haggrénin selitykset muinaisista suurtiloista eivät siis auenneet eivätkä myöskään tulleet ymmärretyiksi.

Olin myös varsin skeptinen kun aivan luennon viime minuuteilla vaakunakoristeinen pronssihela ja isohko rakennuksen pohja teki Espoon Mankbystä jotain muuta kuin pelkän talonpoikaiskylän. Mankbyn vieressä kun kulki suuri rantatie ja matkoilla putoaa yhtä ja toista. Samaisen Folkunga-suvun (jos kyseistä termiä halutaan käyttää) yksi jäsen (esi-isäni, tottakai) hukkasi sinettinsä Viroon, mutta ei se tarkoita, että kyseinen pelto olisi viljelyksessään?

Luennon aiheena oli maallinen rälssi, josta luulin tietäväni aika paljon. Mutta en ollut tullut ajatelleeksi, että (tuolloinkin) ratsupalvelusta saattoi aktiivisesti tarjota, jos resursseja oli. Kaikkia ei tultu kotoa hakemaan.

Asiallisesti tuli luennolla selväksi myös flöte-vero, jonka perässä juoksin maanantaina kuin päätön kana ja käytin yhden "kysy keskiajasta tietävältä tuttavalta" -kortinkin. Voisi ajatella, että tuhlasin energiaa turhaan, mutta käsite aukesi kyllä aivan toisella tavalla kun oli yrittänyt sitä itse ratkoa.

Sillä pointtinahan ei ole istua luennoilla ja kirjoittaa nimi läsnäololistaan, vaan oikeasti ymmärtää. Minkä takia olen innoissani aloittamassa esseen kirjoitusta. "Hiukan" hirvittää kirjoittaa itselle vieraasta ajasta ja paikasta niihin erikoistuneelle tutkijalle, mutta eikös ne itsensäkehittäjät jankuta jostain epämukavuusalueelle menosta?

Kuvat jälleen Charles Harrisonin kirjoittamasta ja kuvittamasta kirjasta A Humorous History of England.