Tampereella: Vapriikki

Museoista ensimmäisenä avautui Vapriikki. Lipputiskin työntekijän mukaan kuvata sai "ilman salamaa" "ei markkinointitarkoituksiin" "vain omaan käyttöön". Keskimmäistä rajoitetta en ymmärrä suhteessa viimeiseen, joka jätti kännykkäni eli kamerani kaappiin. Mielestäni blogini on tiedotusväline, joten sellaisille tarjottuja kuvia alla.

Ala-aulassa uutena ja värikkäänä elementtinä minua kutsui vaihtuva näyttely Revontuli. 60-luvun eleganssia. Esillä oli Suomen Trikoon 1966-69 vientimarkkinoille tuottamia vaatteita, jotka olivat tosi upeita. Joskus tällaiset näyttelyt tuottavat myötähäpeää, mutta tästä olin vain ihastunut.
Erinomainen lisä oli ajan musiikki, jota kävijät saivat valikoimasta vaihtaa. Ehdin tansahdella vapaamuotoisesti ennen kuin tilaan tuli muita ja soittaa 4 biisiä. Miksei museoissa soi useammin musiikki? Talonpoikaisympäristössä pelimannin viulu tai a cappella rekilaulu?

Revontuli – Säkenöivää eleganssia Pohjolasta. Kuva: Marika Tamminen / Vapriikin kuva-arkisto

Palattuani aulaan kassan antaman kartan perusteella osasin kääntää nenäni kohti äskettäin avautunutta Postimuseota, mutta kun silmiini osui vain kyltti "Auditorio" tarvitsin henkilökunnalta tukea, ennenkuin tohdin lähteä liikkeelle. Huono alku, jonka merkeissä seinällä olevat 1600-luvun tunnelmaan johdattavat videoruudut jäivät ymmärtämättä.

Viestinviejät-näyttelystä. Kuvaaja Juha Valkeajoki. Postimuseo

Näyttelyssäkin pääsin useasti eksymään primäärireitiltä, jonka kulku ei aina istunut logiikkaani. Moinen yhdistettynä satunnaisesti reagoiviin kosketuspainikkeisiin häiritsi keskittymistäni itse sisältöön.

Sitä esiteltiin yhdellä isolla ja useilla lyhyemmillä aikajanoilla. Välillä yhdessä ja välillä erikseen olivat postin hallinto, asiakaskokemus, työnteko ja logistiikka. Mistään näistä en saanut ehjää kuvaa. Museonäyttely ei ole narratiivisen historian ystävän paikka?

Viestinviejät-näyttelystä. Kuvaaja Juha Valkeajoki. Postimuseo

Positiivisia hetkiä. Alun 1600-luvun tunnelma äänineen (ks. edellinen näyttelyarvio yllä) ja filmeineen oli hieno. Dramaattinen tarina Ahvenanmeren postinkuljettajista toi mieleen lukuisat puhtaaksikirjoittamani matkustustarinat samoilta vesiltä. Postinkuljettajan massiivinen ase 1800-luvulta palautti mieleen erään postiryöstäjän nimeltä Österholm... ja Pikku Kakkosen posti sekä Syksyn sävelen postikortit oman lapsuuteni.

PS 1. Tapasin sattumalta käynnin yhteydessä Postimuseon johtajan Kimmo Antilan, joka tarjosi minulle kupillisen kahvia ja kuunteli päällimmäiset valitukseni. Tämä ei mielestäni olennaisesti vaikuttanut blogitekstin sisältöön. Pääsylippuni maksoin itse.

PS 2. Eilen sain toisessa yhteydessä Vapriikin kuvapolitiikan kirjoitetussa muodossa

@K_KM_K Omaan käyttöön tarkoittaa ei kaupalliseen käyttöön. Saa jakaa somessa.
— Vapriikki (@vapriikki) October 14, 2014

Voi elämä. Yksi museolainen sanoo, että "omaan käyttöön" ei tarkoita mitään jakamista verkossa ja nyt sen määritelmä onkin "ei kaupallinen käyttö". Joka kattaa somen, mutta olisiko kattanut blogin?

Seuraavalle lippukassaa varten tulostan oheisen lomakkeen ja pyydän kuittauksen kirjallisena. Enkä jatkossakaan pyydä lupia erikseen, sillä tämän on tarkoitus olla hauskaa. Hah.