torstai 23. lokakuuta 2014

Syntinen vkl Tukholmassa (3/3)

Sunnuntaiaamun sanomalehti muistutti syntiä vastaan toimivista voimista eli Åke Holmbergin Ture Sventon -etsivästä. Jutun innoittamana aloitin aamuni katsastamalla hänen toimistonsa rakennuksen seinään kiinnitetyn kyltin. Luin pari muutakin kylttiä ja opin, että Drottningsgatanilla on 1600-luvulla alkunsa saaneita rakennuksia.

Sitten Konstakademien, jossa on esillä venäläisen taiteen näyttely Från tsarer till folkkommissarier. Katsaus 1800-luvun alusta 1960-luvulle toimi sekä taidehistoriallisena että historiallisena. Synnit olivat pinnan alla.

Esillä oleviin synteihin palatakseni kävelin uudestaan Södermalmille.
Kaupunginmuseon näyttely Skuggsidan oli pääsyy Tukholman reissulleni. Kokemuksena ja tietosisällön puolesta ei osoittaunut matkan arvoiseksi, mutta tulipa nähtyä.

Tiedonmurut aikajärjestyksessä. Suomesta tullut piika sai emännältään 1487 niin pahasti selkäänsä, että kuoli. Emäntä sai isot sakot. Seksityöläisten välittämisestä syytetty selvisi 1747 oikeudesta tuomiotta. Todennäköisesti vaikutusvaltaisten tuttavien avulla. (Sofia Gustafsson mainitsi esityksessään Viaporin ja Helsingin 1700-luvulta, ettei prostituoituja ollut näkynyt kaupungin oikeuden pöytäkirjoissa.)

Tukholmassa 1700-luvun jälkipuoliskolla tunnettu varas ja petkuttaja Jacob Guntlack oli tehnyt rikoksia myös Suomen puolella. Mitä ja missä? SBL kertoo, että hänet oli tuomittu pakkotyöhön Viaporiin, mutta onnistui karkaamaan ja joutui vastaamaan varkaussyytökseen Lohjan kihlakunnanoikeudessa.

Svenska panoptikon avattiin 1889 ja sisälsi näkymiä rikoksista ja rangaistuksista. Vastaavia kiersi Suomessakin.

Tiesin, että näyttely jatkui keskiaikamuseossa ja kuvittelin siellä keskityttävän juuri keskiajan vuosiin. Hämmästyksekseni siellä pienessä näyttelytilassa oli sama aikajana vuoteen 2000 asti. Teematkaan eivät liittyneet erityisesti keskiaikaan. Hieman erikoinen ratkaisu, minusta.

Ennen laivasatamaan tarpomista vietin hetken keskustan kirjakaupassa ja ostin syntisen monta DVD-levyä. Kunhan saan katsottua, niin kerron sisällöstä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti