Pietarsaaren suuresta pojasta

Jos olisin etukäteen arvannut kuinka vähän tekstiä oli Wava Stürmerin kirjoittamassa ja Ulrica Löfholmin kuvittamassa kirjassa Johan Ludvig - Pietarsaarelaispoika josta tuli kansallisrunoilija (2002), olisin lainannut kirjan alkuperäiskielellä eli ruotsiksi. Sen verran olisin kyllä lukenut tuskattomasti.

Kyseessä on (esipuheen mukaan) Pietarsaaren 350-vuotisjuhlan yhteydessä kaupungin teettämästä kirjasta. Lapsille ja nuorille suunnattua Runeberg-kuvausta ei itselleni ole tullut vastaan, eikä ilmeisesti myöskään julkaisutoimikunnalle, joka näin perusteli hankettaan. (Sittemmin on ilmestynyt Mauri Kunnaksen Koiramäen Martta ja Ruuneperi.)

Koska monet lapsille ja nuorille tarkoitetut suurmieskirjat keskittyvät lapsuuden vuosiin ja kirjan otsikossa oli sana pietarsaatelaispoika, yllätyin kun teksti jatkui Runebergin kuolemaan asti. Kuin myös Runebergin avioliiton aikaisten ihastusten esittelystä. (Tuli mieleen alkusyksystä näkemäni leffa The Invisible Woman Charles Dickensin pitkästä rakkaussuhteesta. "Suurmiehet".)

Tekstin tyyli ei ainakaan suomennoksessa ollut lässyttävä vaan lähinnä asiallinen. Eteneminen oli sivumäärän huomioon ottaen luonnollisesti ripeää, mutta joukkoon oli mahtunut muutamia laajennuksia, jotka nostivat luettavuuden Kansallisbiografian artikkelin yläpuolelle. Lisääkin olisi saanut olla.

Löfholmin kuvat olivat kauniita ja sisältö yleissivistävää, joten kirjaan kannatti kyllä tarttua. Erityisesti pidin viimeisestä aukeamasta, jossa nostettiin esiin Runebergin tekstistä kieleemme elämään jääneitä sanontoja. Nekään eivät kuitenkaan saaneet minua "kiinnostumaan siitä, mitä Runeberg on kirjoittanut", mikä oli esipuheen mukaan yksi kirjan tavoitteista.