lauantai 25. lokakuuta 2014

Kirjamessuilla

Huomasin, myöhään, mutta kuitenkin, että Helsingin kirjamessut tarjosivat bloginpitäjille rekisteröintiä, jolla sai ilmaisen pääsyn messuille ja takkinsa lehdistön naulakkoon. Kirjoitan täällä kohtuullisen usein kirjoista, joten laitoin hakemuksen sisään ja sain akkreditoinnin, jota ehdin hyödyntämään vasta tänään.
Lyhyt harhailu ennen ensimmäistä esitystä vei tuttujen pariin.
Haastattelun perusteella SSHY:n ständi oli saanut kävijöitä edellisinä päivinä hyvin. Sitten kirjoja kohti.
Kalevala-versio toivottavasti löytyy kirjastosta, sillä kauppoja en siitä tehnyt. Kansanperinnettä ja historiaa oli muokattuna monessa kirjassa. Ajankohtaisimmillaan Kreetta Onkelin ja Jussi Kaakisen kirjan Ahmattien yö - kekriseikkailu takakannessa: "Kekriaatto on sama selkäpiitä kutittava juhla, jota Amerikassa juhlitaan nimellä halloween." Miten lie juhla kansien sisällä kuvattu?

Kylpyläkulttuurin keskustelu kolmen tutkijan (Marja-Leena Hänninen, Maijastina Kahlos ja Liisa Suvikumpu) oli hämmästyttävän onnistunut ottaen huomioon lyhyen ajan ja huomattavan hypyn antiikista moderniin Suomeen. Mielenkiintoisin kysymys oli ilmeisesti käsikirjoituksen ulkopuolelta: kuuluiko kylpyläkulttuuri lapsille? Antiikin tutkijoille ei tullut heti mieleen kirjallista lähdettä suuntaan eikä toiseen.

Sitten harhailin päämäärättömästi.
Olisin twiittaillut enemmänkin, mutta kun porukka lisääntyi niin verkko ei enää päästänyt päivtyksiäni läpi.

Päivän finaaliksi kuuntelin Mirkka Lappalaisen mainospalan Kustaa II Adolf -kirjastaan. Sen yllättävin anti oli tieto hopeakaivosyrityksistä eteläisessä Suomessa. Yksi monttu on Porkkalassa ja Lappalaisen kuvauksen perusteella hän oli käynyt sen paikan päällä katsomassa. Mutta yksikään arkeologinen retki ei ole minua sinne vienyt. Ehkäpä vielä joskus.

1 kommentti:

  1. No hitsi, tuollaisella hopeakaivoksen jäänteellä pitäis kyllä päästä käymään. Tosin niin pitäis kyllä lukea tuo kirjakin. Kuninkaasta, joka perusti minulle tärkeän kaupungin lähes 398 vuotta sitten.

    VastaaPoista