maanantai 14. heinäkuuta 2014

Sastamalassa (1/2)

Kesäretkiä pitää keksiä, jos on auto käytettävissä, joten eilen suuntasin suunnattoman suureen Sastamalaan. Ensimmäinen kohde oli Keikyässä ja menomatkalla tuli mieleen, että saman tien voisi käydä katsomassa mummon sedän hautaa. Se löytyi pienehköllä hakemisella kirkon viereiseltä hautausmaalta.


Kirkko osoittautui viehättävästi jugendhenkiseksi. Ensivaikutelmani oli, että näin sen ensimmäistä kertaa, mutta muistini luotettavuudesta jotain oppineena en anna ehdotonta lausuntoa. Olin nimittäin myös sitä mieltä, etten ollut koskaan ollut Keikyän museolla.

Unohdin ottaa siitä ulkokuvan, mutta paikallismuseoksi muunnetun maatilan ison päärakennuksen osannee jokainen kuvitella mielessään. Virkistävästi sisällä oli esillä paljon muutakin kuin maatalouden esineistöä. Sali oli aikanaan toiminut Keikyän ensimmäisenä kouluna ja pikkukamarissa oli tallella kiertokoulun pöydät pienenä kouluinteriöörinä.

Yksi iso huone esitteli Keikyän monipuolista käsityöläis- ja pienyrityshistoriaa.
Seinällä oli eksoottinen maalaus ja hämmästyin suuresti kun opas kertoi sen olleen suunniteltu villakutomotehdas paikkakunnalle. Osa siitä rakennettiinkin, minkä kyllä tiesinkin, mutta tämä kokonaisuus näytti perin oudolta suomalaisessa maisemassa.
Kutomon paikalle tuli aikanaan Finnish Chemicals (nyt osa Kemiraa), joka oli äitini työpaikkana yli 20 vuotta. Hauskaa oli siis nähdä, että sieltä oli pelastettu äskettäin labran laitteistoa museoon.
Käyntimme loppupuolella opas uskaltautui kysymään suhdettamme paikkakuntaan. Totesin äidin työhistorian, minkä jälkeen sain mainita myös hänen nimensä. Vähemmän yllättävästi opas, joka oli myös ollut Finniksessä töissä, totesi minussa olevan samaa näköä. (Äidin eläessä tämä oli hyvin yleinen havainto.)

Hätkähdyttävän yllättävästi hän varmisteli, että "sinähän olit silloin kerran täällä yhteislaulutilaisuudessa"? Pari reaktiosekuntia meni, mutta sitten muistin, että kesätyökesänäni (1992?) olin huomannut ilmoituksen yhteislauluillasta, pyöräillyt paikalle ja istunut jonkun penkin päässä. Loppupäivän sitten mietin, että lauloinko niin nuotin vierestä, että Keikyässä on kaksi vuosikymmentä huokaistu helpotuksesta joka lauluillallassa, johon en ole ilmaantunut? Vai teinkö ulkopaikkakuntalaisena historiallisen kamalan mokan työntymällä paikalle, joka oli tarkoitettu jollekin muulle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti