perjantai 4. heinäkuuta 2014

"Perinnepukeutuminen"

Aamulla Yle julkaisi uutisen Naisten körttipuvun juuret löytyvät Pariisin huippumuodista. Oli haastateltu Riitta Linnola-Jokirantaa, joka oli opinnäytetyöhönsä vuonna 1984 dokumentoinut naisten körttipuvun valmistuksen vaiheet ja kaavat.

Jutussa todetaan, että
Naisten körttipuku oli alunperin 1600-luvun Pariisin muotihuoneista lähtöisin oleva vaate, joka saavutti suosiota muun muassa Pietarissa. Suomeen asu rantautui noin vuosisadan myöhemmin, jolloin se ei enää ollut muotivaate vaan rahvaan asu.
Eli tunnustetaan, että kansan vaatteet ovat saaneet vaikutteita säätyläisten muodista. Ja muuttuneet.


Velikullassa 12/1909 körttiläiset esittiin melko kirjavissa vaatteissa.

Tuntia myöhemmin Ylen sivuilla Perinnetyyliset vaatteet kiehtovat nykyihmistä – "Kirjailujen uskottiin karkottavan pahoja henkiä". Kansallispukukonsultti Taina Kangas Suomen kansallispukukeskuksesta kutsuu Duudsonien jakkuja "kansanomaiseksi pukeutumiseksi", jossa on hyödynnetty "kansanomaisia kaavoja". Tässä jutussa ei ole sanaakaan samaisten vaatteiden  "kansattomasta" lähtöpisteestä. Sillä kyse "perinnetyylistä".

Juuri katselin eilen kaupungilla farkkutakki päällä kulkiessani toisia samanlaista takkia käyttäviä. Taitaa olla "kansanomaista pukeutumista"? Ja perinteiseksi kutsuttiin opiskeluaikoinani tapahtumaa, joka järjestettiin toista kertaa.

P. S. 1. Pukeutumiseen liittyen tarkastelin täällä viime syksynä Satu Hovin keskiajan vaatteita käsittelevää kirjaa. Siitä ilmestyi äskettäin erittäin asiantunteva arvio Mirator-lehden numerossa 1/2014.

P. S. 2. Bernadottelandiasta opinnäytteitä vertailevaa tutkimusta varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti