keskiviikko 30. heinäkuuta 2014

Miten savutupa lämmitettiin?

Yleisradion historiasarjojen Kaupunkirakentamisen ensimmäisessä osassa toimittaja antoi ymmärtää, että entisajan savutuvista lähdettiin pakkaseen seisomaan lämmittämisen ajaksi. Mukana ollut asiantuntija ei (ainakaan toimitetussa ohjelmassa) väittänyt vastaan, mutta minäpä vänkään.

Olen nimittäin Siperia-projektini puitteissa lukenut ranskalaisen tutkimusmatkailijan tekstiä 1700-luvun puolivälistä. Venäjällä iso uuni vei neljänneksen tuvan pinta-alasta. Se lämmitettiin kerran päivässä, aamulla. Heti tulen sytytyksen jälkeen huone täyttyi savusta ja katon räppänä avattiin vasta noin kolmen tunnin jälkeen kun tuvan lämpötila oli noussut 40 ja 50 asteen välille. Lämmityksen aikana ainoa hengityspaikka tuvassa oli lattia ja noin metri siitä ylöspäin. Paikallaolijoiden oli istuttava lattialla ja kävellessään kumarruttava voimakkaasti.

 Tietoa Suomen savutuvista saa ainakin Gunnar Suolahden kirjasta Suomen pappilat 1700-luvulla, jossa todellakin on paljonkin muuta kuin otsikko lupaa. Savon suunnalla uunit pitivät lämmön ”koko vuorokauden ja kauemminkin” eli lämmitystiheys on Venäjää vastaava. Mutta
Pirtissä olo tuli tosiaan lämmittämisen aikana varsin kiusalliseksi, koska, kuten vanha muistitieto Pälkäneeltä kertoo, savu tällöin saattoi ”tulla pirttiin sisälle lattiaan asti, että ihmiset olivat hupussa suullaan sängyssä ja ovesta tuli pakkanen pihalta”; eikä kumma, että pyrittiin savuamisajan haittoja välttämään pakenemalla naapuritaloon, taikka paraimmassa tapauksessa vierastupaan, jossa sitten turhan päiten istuskeltiin ja juteltiin: savupirtin lämmitysajan hankaluudet ehkä selittävätkin kaksipirttijärjestelmän yleisyyden maamme pihamailla.
Ei siis välttämättä pakkasessa eikä savussa.


Kotuksen Vanhan kirjasuomen korpuksen almanakkateksteissä on aihetta sivuten seuraava vuonna 1765 julkaistu pätkä
Pirttein hywistä tawoista taita se parahiten sanoa, joca packasella pääse sinnä matcasta sisälle.  Ne olisit wielä paremmat ja hyödyllisämmät, jos nijsä olis sencaldaiset ackunat, että ne saattais sulkia sittä cuin häkä on pois mennyt:  sillä nyt on enimmiten joca paicasa ainoastan sencaldaiset ackunat, joista sauwo ulos lasketan ja päiwä sisälle tule, cosca waimo-wäki toimittawat heidän sisä-ascareitansa. He istuwat silloin likelle ackunata, ja tulewat nijn muodon kylmäxi yhdeldä puolelda cosca he owat kyllä lämbymät toiselda: sijttä alca heidän ruumistans pacottaman, ja jos käsiwarsia särkemän rupia, tulewat he kelwottomaxi ascareitans toimittamaan.
Kuvat pirtistä ja pirttien uuneista (eka ja toka) kirjasta Bidrag till vår odlings häfder, utgifna af A. Hazelius British Libraryn digitoimina, Flickr Commons.

5 kommenttia:

  1. Ihmettelen tuota lämmittämistä hiukan, sillä olen lämmittänyt savusaunaa ja rappänä avattiin heti kun alettiin lämmittämään. Samaten korvaavaa ilmaa piti tulla. Muistankohan oikein.

    VastaaPoista
  2. Hieno täsmennys yhteen menneisyyden epäselvyyteen! Savupirttien aikaan ei pienhiukkasia peljätty.

    VastaaPoista
  3. Korvausilmaa on savusaunakin uunin saatava, meillä pidetään sekä ikkuna että ovi auki lämmityksen aikana.

    Täällä Itä-Suomessa oli paritupia, joten karkuun voitiin mennä toiseen tupaan, tai sitten oleskella samassa huoneessa. Savutupa oli korkea huone. Silmäsairauksia oli paljon savutupien aikana.

    Savutuvassa oli sekä seinä- että kattolakeinen, jotka avattiin lämmityksen ajaksi...

    VastaaPoista
  4. Kyllä tuo savutuvan tai savupirtin lämmitystä koskeva kommentti Siperiasta 1700-luvulta on täyttä roskaa, siinä ei ole totta hiventäkään. Kirjoittajalla ei ole ollut miknkäänlaista käytännön kokemusta asiasta, vain joku olettamus. Tämmöistä ei pitäisi levittää muka jonkinlaisena totuuskertomuksena.
    Olen itsekin kuullut samantapaisen selvityksen 1978 Novgorodin ulkomuseossa, jossa nuorehko opas sikäläisessä savutuvassa kertoi lämmityksestä. "Kun tuli pantiin uuniin, laskettiin tupaan savua ja kun oli näin saatu riittävästi lämmintä, pantiin ovet ja luukut kiinni".
    Tämä oli tietysti hyvin yksinkertaistettu kertomus ja kaukana totuudesta.
    Todellisuus oli tietysti paljon riippuvainen savutuvan koosta ja korkeudesta. Puhun tässä Savon, Keski-Suomen ja Karjalan savutuvista. Tällä alueella ei ollut savupirttiä, vaan savutupia, siis nimitys myös huomioitava alueen mukaan.
    Lämmityksen alussa avattiin heti lakeinen sekä ovi raolleen, ehkä joku luukkuikkunakin vedon parantamiseksi. EI SIIS LÄMMITETTY KOLMEA TUNTIA JA VASTA SITTEN AVATTU LAKEISTA JA MUITA LUUKKUJA. Viimeksi mainittu menettely ei olisi ollut edes mahdollinen, koska tuli olisi sammunut ilman puutteeseen ja tuvassa olijat kuolleet häkään.
    Lämmityksen alkuvaihe oli hankalin, koska syttymisajan runsas savu painui suuressakin tuvassa melko alas. Kun tuli syttyi kunnolla, savu alkoi kohota ylemmäs, suuressa tuvassa reilun 2 m korkeuteen ja pysyi siellä, jos ei äkkinäisilla liikkumisilla sotkettu savua alemmas. Palamisen loppuvaiheessa savu hälveni vain harsoksi, tuvan orret ja laipio näkyivät jo savun seassa.
    Kun Tuomisto kertoo, että polttopuut kuorittiin, että niistä tuli vähemmän savua, tuo on myös täyttä satua. Savutuvan ihmisillä oli paljon todellista ja tärkeää tekemistä. Kukaan ei joutanut lämmityspuita kuorimaan. Ihmettelen myös miksi pitää puhua kuivikasalämmittimestä, kun kiuas tai uuni ovat vuosisatoja vanhoja ja kaikkien ymmärtämiä nimityksiä. Myös savutuvasta tai savupirtistä tehtävät havainnekuvat pitäisi olla totuuden mukaisia, ovet, ikkunat ja muut rakenteet jonkin oikean esikuvan mukaan. Tehtävämme on antaa oikeita ja totuuteen perustuvia tietoja historiastamme, eikä vääristellä sitä paikkansapitämättömillä tarinoilla.
    Savutupaterveisin Seppo Latvala

    VastaaPoista
  5. Katso ROOTS kirja by kauppi

    VastaaPoista