Kirjoitin maaliskuussa oikeudesta tulla unohdetuksi eli tietoverkkojen tarjoaman henkilötiedon ongelmista. Toissa päivänä aihe pulpahti uutisiin, kun EU:n tuomioistuin teki päätöksen espanjalaisen miehen nostamassa jutussa: Googlen pitää pyydettäessä poistaa hakuindeksi yksityishenkilöä koskevaan tekstiin, joka on vanhentunut.
Olli Alm huomasi uutisen ulkomaisesta mediasta (7:08) ja kirjoitti blogitekstinsä ennen Ylen verkkouutisia (14:27) todeten, että
jotenkin maailma ei ole vielä sopeutunut digitaaliseen murrokseen. Tieto ja sen julkisuus ei ole muuttunut. Ainoastaan tiedon löydettävyys on muuttunut, ja se laittaa nyt ihmisiltä pasmat sekaisin.Hän, kuten minä maaliskuussa, lopetti visioimalla vaikutusta arkistoihin
Mitä jos joku sotaveteraani nyt ilmoittaisi, että hänen nimensä on poistettava sotapäiväkirjoista ja hänen kantakorttinsa tuhottava.Mutta päätöksessähän ei puhuttu aineistosta vaan siihen viittaavasta linkistä. Kari Haakana kommentoi omassa blogitekstissään problematiikkaa näin:
Keskeinen kysymys kuuluu tietenkin, miksi EU-tuomioistuin haluaa puuttua juuri tiedon linkitykseen eikä itse tietoon? Analogiat ovat ongelmallisia, mutta käytetään sellaista kuitenkin: pitäisikö Kansallisarkiston vastaavalla tavalla poistaa arkistojensa indekseistä viittaukset kaikkiin sellaisiin henkilöihin, joiden jälkeläiset kokevat viittaukset ongelmallisiksi? Henkilöiden tiedot toki edelleen olisivat arkistossa, mutta niiden löytäminen olisi oleellisesti vaikeampaa.Ylen jutussa on haastateltu tietosuojavaltuutettu Reijo Aarniota ja annetaan ymmärtää, että on jo olemassa verkkosivujen julkaisijaa koskeva velvollisuus olla esittämättä vanhentuneita tietoja. Eli internet ei olisikaan "elefanttien hautausmaa, että kun sinne laitat [tietoa], niin siellä pysyy eikä muutu ollenkaan". Mistä juontuu taas uusia haasteita elektronisen tiedon arkistointiin...
Tuomiotekstin julkaisi blogissaan Jukka Kemppinen. Kommentoijat ihmettelivät koukeroista kieltä.
Jyrki Kasvi totesi
Ihmisillä on oikeus saada vapaasti tietoa, mutta ihmisillä on myös oikeus yksityisyyteen. Tämä on tuttu jännite kaikille toimittajille. Netissä se vaan laajenee koko yhteiskuntaan.IT-viikon verkkouutinen päättyy
Ongelmia on luvassa, sillä ulkopuolisen arvion mukaan oikeuden päätös jättää jossain määrin hämäräksi, millä perusteilla tietojenpoistovaatimuksia pitää arvottaa.
Monenlaisia ongelmia. Yle Uutisten toimittaja Jussi Hanhivaara kirjoittaa näkökulmassaan Jos meille, yli puolelle miljardillle EU:n kansalaiselle, avataan mahdollisuus pyyhkiä pois menneisyyttämme koskevia tietoja, eikö silloin samalla rajoiteta muiden mahdollisuutta nähdä meidät sellaisena kuin olemme, tai olemme olleet? Kaikkine puutteineen. Ja mikä on tämän merkitys, jos mikään? Tai kenelle delegoidaan valta päättää, missä vaiheessa jokin menneisyydessämme muuttuu merkityksettömäksi?Kuva.
Toiset ovat kehuneet ratkaisua voitoksi yksilön oikeuksille, toiset taas pitävät sitä verhottuna sensuurina.
En ole perehtynyt tuohon alkuperäiseen päätökseen, mutta kuulostaa kyllä oudolta, että nyt pakotetaan poistamaan viittaus eikä alkuperäistä tietoa. Sama asia tosiaan kuin että arkistoluettelot hävitettäisiin, mutta ei itse asiakirjoja.
VastaaPoistaTakana voi tietysti olla se, että Google toimii EU:n alueella, mutta sen viittaamat tiedot voivat olla EU:n saavuttamattomissa, joten on helpompi ohjeistaa Googlea kuin pakottaa "huitsinnevadassa" olevaa verkkosivustoa hävittämään tietonsa.