Mihin kouluopetus on oikein menossa?

Kaksi päivää sitten julkaistiin Suomen Kulttuurirahaston sivuilla tiedote, joka paljasti kauhistavan tilanteen. Kilpailun nimissä on koululaitokseen tuotu hanke, jossa "peruskoulun 7.-9.-luokkalaiset ja lukiolaiset pääsivät tutkimaan historiaa omassa lähiympäristössään." Siis TUTKIMAAN! Lienee selvää, etteivät nämä koululaiset ole nauttineet päivääkään historian tutkimuksen yliopisto-opetusta ja heitä KANNUSTETAAN TUTKIMAAN. Lopputuloksena oli

kymmeniä tutkielmia mitä erilaisimmista aiheista. Tutkielmissa käsiteltiin mm. lapsuudessa, koulunkäynnissä ja nuorten vapaa-ajan vietossa tapahtuneita muutoksia, siirtolaisiksi lähteneiden sukulaisten elämää sekä sotavuosia.

Vuosi sitten havaitsin, että tätä kouluttamattomien kannustusta oli ihka ensimmäisessä historian koulukirjassani ja tosiasia on, että minut päästettiin lukiossa tekemään historiaprojektia, jossa kirjoitin parini kanssa muutaman sivun raportin. Mutta tämän jälkeen on kulunut 90-luku, 00-luku ja puolet 10-lukua, eivätkä historiantutkijat ole pystyneet puolustautumaan tältä reviirihyökkäykseltä?!

Ehkä se ei muodostakaan heille uhkaa? Vertautuuko koulussa (vapaallakin aiheella) toimeksiannettu tutkielman teko enemmän tilaustutkimusta äheltävään ammattitutkijaan kuin syntiseen elämäntapahistorioitsijaan? Onko ymmärretty, että kannustus koulussa voi johtaa elinikäiseen innostukseen ilman, että yksilö koskaan hakeutuu yliopistoon? Eikö tällaiselle pitäisi tehdä jotain? Missä on Marko Tikka, kun häntä todella tarvittaisiin?

Aikuisten oikeasti: onnittelut palkituille!

Kuva kirjasta "Love Lyrics and Valentine Verses, for young and old. [E. M. Davies. With illustrations.]" British Library, Flickr Commons