Vänrikki Stoolin suosiot ja Karkun Maijat

Tyyni Tuulio pakinoi Runebergin päiväksi 1927 (Tuulian pakinoita. 1931) Vänrikki Stoolin tuolloisesta uudesta, suuresta kansansuosiosta "kaikkein nuorimmankin yleisön keskuudessa. Olemme tietysti olleet katsomassa filmiä. Ja meidät on vallannut suuri isänmaallisuus."

Tuulion oma kosketus runoihin oli syntynyt, kun isosiskonsa toi kaupungista kotiin suomenkielisen painoksen.

"Tämä pieni kovakantinen koulukirja, jossa jo oli koulukäytön merkkejä, vaikutti tulisoihdun tavoin sortovuosien aikaiseen, heräävään isänmaallisuuteemme ja kohotti sen suoranaiseksi paatokseksi. Vänrikki Stoolin sankarit tulivat tutuiksi ja läheisiksi kuin omaiset. Ja oli tapaus, kun päästiin vieraisille paikkaan, missä oli Edelfeltin kuvittama painos Vänrikki Stoolia.  

Pienestä koulukirjasta kiisteltiin sen kesän aikana. Syksyllä oli ikävää, kun iso sisar vei sen taas mukanaan koulukaupunkiin. Navetta-Maijakin pyysi kerran kirjoittamaan hänelle "muistoksi" Torpan-tytön. Silloin oli suomalainen painos jo poissa. Navetta-Maija väitti kivenkovaan, että "kun äites kerran osaa ruottia, niin kyllä se voi sanoa sen sulle siitä ruottalaisesta kirjasta suomeksi". Työläs oli opettaa Navetta-Maijalle runousopin alkeita!"

Sama tarina on Tuulion muistelmakirjassa Lapsuuden maa (1966), jossa Navetta-Maija eli Maija Kreeta Esala (s. 1867) kuvaillaan tarkemminkin. Loppulauseena: "Hyviäkin puolia Maijassa varmasti oli."

Upein Karkun Maijoista Tuulion muistoissa oli Koulu-Maija eli Maria Kaarlentytär Leppänen (s. 1833), joka oli opettanut "ennen kansakoulun, ennen virallisen kiertokoulunkin aikoja". Hänestä Tuulio kertoo muun muassa:

Maijalla oli muuan ominaisuus tai sanoisinko tapa, joka teki hänestä eräänlaisen tragiikan muusan: hän huokasi yhtä päätä, ei hiljaa ja salaa, vaan melkein kohisemalla. "Minkätähden Maija aina huokaa", joku kysyi häneltä. "Kun Sanassakin sanotahan että eläkää aina huokauksissa", oli vastaus.

Kuvituksesta kiitokset project Runebergille.