Viime viikon DocPoint-festarilla eka katsomani elokuva oli amerikkalaisen Jessica Oreckin Aatsinki. Oreck oli kuvannut Sallassa poromiesten elämää vuoden. Lopputuloksessa kameraa ei näkynyt eikä mukana ollut mitään selityksiä. Eteläsuomalaisen tiedoilla pysyi aika hyvin mukana, ulkomaiden kaupunkilaisille voi olla vaikeampaa.
Kysyin loppukeskustelussa paikalla olleilta elokuvan kohteilta oliko se heistä "totta", heidän todellisuuttaan. Mies vastasi myöntävästi, sillä olihan Jessica vaan kuvannut sitä mikä oli tapahtunut. Mutta jotain oli rajattu mukaan ja jotain jätetty pois?
Siis ulkopuolisen näkymä toiseen kulttuuriin. Näihin suhtautuu kriittisesti Kirste Alkion, Esa Salmisen ja Suvi Westin tuore kirja Märät Säpikkäät. Sápmi underground - saamelaisten käyttöopas.
"Ulkopuolisten tekemissä jutuissa saamelaisuus on tyypillisesti joko eksotisoitua, alkukantaista, vanhaa ja historiallista tai täynnä erilaisia kiistoja maasta ja poroista."(s. 22)
Aatsinki ei ollut tuota, enkä edes tiedä pitivätkö elokuvan kohteet itseään saamelaisina. Niin kontekstiton kuvaus oli.
Alkio ja West ovat saamelaisia ja kirjoittavat kulttuurista siis sisältäpäin. Salmisen eli kotiantropologin kummastelut ovat hyvä tasapainottava elementti kirjassa, jonka luin yhdessä päivässä mielenkiinnolla. Sisällössä oli paljon uutta - eksoottiselta (!) tuntuvaa. Suosittelen.
"Huomaan, että viihdyn etelässäkin parhaiten omia juuriaan ja kotiseutuaan arvostavien ihmisten seurassa. pystyn paremmin samaistumaan paljasjalkaiseen helsinkiläiseen, jonka mielestä Helsinki on maailman paras paikka, kuin ihmiseen, joka etsii itseään vierailta mailta ja vieraista kulttuureista."(s. 21)Tällaisena etsijänä esittäytyi Miia Tervo, jonka elokuvan Santra ja puhuvat puut näin myös DocPointissa. Hän haki juuriaan Karjalasta viettämällä aikaa kansanperinteen edelleen hallitsevan vanhan naisen kanssa.
Kirjasta
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti