Gust A. Elo ja perintönsä

Ammattilaissarjassa historiablogilempparini on porilainen Korsmanin talossa, jossa eletään vuotta 1951 arkisine iloineen ja suruineen. Tänään julkaistussa tekstissä "rouva Korsman" harmittelee, että appensa elää hyvissä voimissa Merikarvialla eikä ole Amerikassa kuollut Gust. A. Elo, jonka poikaa kuulutettiin perintöä jakamaan sanomalehdissä.

Lyhyt blogiteksti tarjoaa sen verran tietoa, että Gust. A. Elo eli alunperin Kustaa Arthur Elonen löytyy parilla klikkauksella Ancestry.com:sta. (Tämä ei ole maksettu mainos, sivusto vaan on aika loistava.) Mies oli syntynyt jossain Porin tienoilla 7.5.1884. Hän oli saapunut laivalla SS Caledonia Glasgowsta New Yorkiin 6.3.1910.

Kansalaisuushakemuksen mukaan Elonen/Elo oli asettunut sitten King kauntiin Washingtonin osavaltiossa, mutta väestönlaskennassa 1920 hän kylläkin oli sinkku Kaliforniassa. Seuraavana vuonna hän meni naimisiin Washingtonin osavaltiossa Lottie Porkan kanssa. Tuo avioliitto ei kestänyt, sillä Elo meni uusiin naimisiin vuonna 1925 Viola Haberin kanssa ja vuoden 1925 osoitehakemistossa vaimon nimi tosiaankin on Viola. Mutta vuoden 1930 väestönlaskennassa mies on eronnut. Vuoden 1940 väestönlaskenta tai sen indeksointi on Kustaan ohittanut. Kuolinpäivämäärä 8.4.1950 sopii blogitekstiin.

Ancestryn sivuille syötetyssä sukupuussa Kustaalla ei ole tarkkaa syntymäpäivää, mutta syntymäpaikaksi on tarkennettu Eurajoki. Pitääkö paikkansa? Ei kastettujen listan perusteella (kiitos SSHY:n vapaaehtoiset!). Muttei ole kyllä kastettu Porin kaupunkiseurakunnassa eikä maaseurakunnassakaan, mikä selittänee sanomalehtikuulutusten tarpeen?

Pääsiäislehtiä (2/5)

Pääsiäis-Tonttu vuonna 1901 sisälsi niin huonoja vitsejä, että parhaasta päästä oli

Matematiikan professori postikonttoorissa: "Voisinko saada 20 pennin postimerkin".
"Kyllä!"
"Kuinka paljo se maksaa?"

Pääsiäis-jutuissa 1902 vitsit ovat myös vähissä. Yrittänyt toimittaja Mikko Vilkastus on, mutta ei minua naurata. Kuvaan oikealla kuului "juttu"'

Herra: (joka on pelastettu järvestä) Minun rakas pelastajani, minun täytyy vielä, ikävä kyllä, vaivata Teitä, nähkääs, minun rahakukkaroni on pudonnut taskusta ja on varmaan tuolla järvessä.

Pääsiäis-Pekan vuoden 1903 numero oli "1:nen vuosik. N:o 0." ja alaotsikkonsa mukaan "maailman paras lehti, jota sopii lukea kotona ja kylässä, kapakassa ja työmailla". Ei sentään käymälässä?

Eikä myöskään vuonna 2013. Lehden sisältö on pitkähköjä tekstiä, joissa ilmeisesti kommentoidaan ajankohtaista politiikkaa. En ainakaan ymmärtänyt nauraa.

Myöskään vuoden 1904 Pääsiäis-Pekka ei ollut vitsivaltainen. Kannessa huomio huomiselle:

Pääsiäisaamuna odotetaan auringon nousua.

Tänäkin vuotena, kuten ennenkin nousee aurinko Pääsiäis-aamuna joten kaikkien on välttämätöin olla sitä katsomassa ennen pääsiäis-keinulle menoa.

Pohjois-Suomi eli hutkimista hutkimisen jälkeen

Pari päivää sitten hutaistu Pohjois-Suomi -ihmettelyni oli saanut anonyymin mutta asiallisen kommentin

Juhanan 1557 saaman herttuakunnan kaksikilpisen vaakunan toisessa kilvessä oli siis Pohjois-Suomen vaakuna. Alun perin Pohjois-Suomi käsitti Maskun ja Vehmaan kihlakunnat. 1600-luvun loppupuolella siihen näyttää kuuluneen koko Aurajoen länsi- ja pohjoispuolinen alue aina Poriin ja Vesilahdelle asti.

Entinen Pohjois-Suomen vaakuna vakiintui myöhemmin (viimeistään 1800-luvulla) Satakunnan vaakunaksi. Aiemmin Satakunnalla oli jo ollut käytössä muita karhuaiheisia tunnuksia.

Tämä antoi aihetta lisähutkimuksiin. Arkistolaitoksen digitaaliarkistossa Pohjois-Suomi lakkaa näkymästä 1611, 1500-luvulle sijoittuvan mielikuvani mukaisesti. Vuoden 1634 hallintouudistuksen myötä aiempi aluejako jäi käytöstä, mutta vaakunaa käytettiin vielä jossain?

Nimi säilyy ainakin laamannikunnissa. Ramsayn Frälsesläkter mainitsee vielä 1660-luvulla Pohjois-Suomeen nimitettyjä laamanneja ja Anrepin Ättar-tavlor moisen vielä vuodelta 1680. Vakan mukaan Etelä-Suomen laamanninoikeus on toiminut 1435 - 1776 ja "Suomi jaettiin vuonna 1435 kahteen laamannikuntaan: Etelä- ja Pohjois-Suomen." Mutta saanko Vakasta ulos Pohjois-Suomen laamanninoikeutta... en. Luulisi, että olisi Turun ja Porin laamanninoikeuden edeltäjä? Tosin sille ei ole merkitty alkuvuottakaan, vaikka

Vuonna 1776 Turun ja Porin laamannikunta muodostui (kuninkaan kirjeen 7.5.1776 määräyksen mukaisesti) Pohjois-Suomen laamannikunnan eteläisestä puoliskosta, johon kuuluivat Ahvenanmaan, Vehmaan ja Ala-Satakunnan, Mynämäen ja Maskun sekä Ylä-Satakunnan ylä- ja alaosan kihlakunnan neljä tuomiokuntaa. Eräiden lähteiden mukaan Turun ja Porin laamanninoikeus oli aloittanut toimintansa Pohjois-Suomen laamannikunta -nimisenä jo vuonna 1721. 

Takaisin vaakunaan.Antiqvarisk Tidskrift för Sverige on 9:nnessä osassaan julkaissut Hans Hildebrandin artikkelin Landskaps vapen, jossa todellakin

Norra Finland. Alla tre uppteckningarna äro här ense: en delad sköld, upptill blå, nedtill guld, och i denna dels en upprätt brun (svartbrun) björn, krönt (enligt C), hållande i ramarne ett gyllene svärd, dels två silfverstjernor, en på hvar sida om björnen. Ingendera uppteckningen säger, att de två stjernorna skulle placeras i det öfre fältet, men detta måste hafva varit händelsen, då man ej ansågs böra sätta silfver på guld, metall på metall. Det vapen för Norra Finland, som förekommer i den omtalade handskriften af Laurentii Petri krönika, har ingen krona på björnens hufvud och låter björnen hålla svärdet med endast den ena ramen. I teckningen af k. Johans begrafnings-procession förekomma de två stjernorna i det öfre fältet.

Herra Livrustkammaren intendentti olisi siis voinut viitata tähän ja pistää suuni suppuun, inventaarionumeroista höpisemisen sijaan. (Edelleenkään en ymmärrä miten minä sain verkkosivulta esiin kyseisen numeron, mutta museon henkilökunnalle kyseinen toimenpide oli mahdoton.)

Ja nyt voisi "joku" sitten editoida Wikipedian Historialliset maakunnat -artikkelia, jossa

Suomen historialliset maakunnat (ruots. historiska landskap) on Suomessa yleensä määritelty Ruotsin valtakunnan hallintoalueina myöhäiskeskiajalla olleiden linnaläänien mukaan; tätä kantaa ovat edustaneet esimerkiksi historioitsijat Eino Jutikkala ja Kauko Pirinen.

Myös ruotsalaisen Landskap i Sverige -artikkelin vuoden 1560 kartan kuvateksti edustaa toista todellisuutta kuin Hildebrandin artikkeli.

Sveriges landskap, år 1560. Detta är den länsindelning som vanligtvis betecknas som landskap. En ny länsorganisation etablerades genom regeringsformen 1634 som ändrade landskapens utformning.

Mutta historiassahan ei ole ainoita totuuksia. Historiallisen paikkatiedon ontologiaa odotellessa.

Pääsiäislehtiä (1/5)

Ikäni muistan isotätini kauhistumisen, kun minulla oli pääsiäisenä kirkkaan punainen ulkotakki. Eihän se ollut sopivaa suruaikana. Hieman siis yllätyin kun Kansalliskirjaston digitoimissa aikakauslehdissä huomasin useampia pääsiäislehtiä, jotka paljastuivat kevät- ja vappulehtien edeltäjiksi. Nykyisten tapaan, kaikki vitsit eivät ole hyviä ja/tai eivät kestä aikaa.

Pääsiäis-Vekkuli vuodelta 1894 kertoi Ihmeellisestä pelastuksesta:

Herra Miettinen pelastui tässä joku aika sitten hengenvaarasta melkein kuin ihmeen kautta. Hän aikoi muuttaa paitaa, mutta havaitsi, että siitä puuttui yksi nappi. Päättävästi hän laski paidan akkunalle ja otti uuden. Silloin tuulenpuuska tempasi paidan akkunalta ja viskaa sen alas kolmannesta kerroksesta kivitetylle kartanolle. — Jos ei sallimus olisi johtanut Miettistä ottamaan uutta paitaa, niin hän nyt makaisi pää halki ja jäsenet poikki kartanon kovilla kivillä.

Muita vitsejä

Kyllä kai. Rouva: Sepä oli hauskaa, että sait niin komean arvonimen. Mutta hauskempaa olisi ollut, jos olisit saanut ristin rinnallesi.
Herra: Asianomaiset näyttävät hyvin tietävän, mitä minulla ennestään on.

Opettaja: "Jos sinulla on viisikymmentä penniä ja ostat koko rahalla konvehtia jotka maksavat kaksi penniä kappale, mitä silloin saat?"
Oppilas: "Selkääni, kun tulen kotiin".

Maaliskuun loppupuolta

14.3.

• Fyssan historiaa tanssina ja räppinä! Nikola Tesla vs Thomas Edison. Epic Dance Battles Of History

15.3.

• Nähtyäni tämän ajattelin Hakaniemen patsasta ja niin Hannu Marttilakin, Wikipedian mukaan.
• Artefactassa mietitään, miten ammattilaiset saataisiin keskustelemaan esineistä verkossa.
• Stuff you missed in history class: joku suomalainen jumalaisella näyllä tulkinnut Voynich käsikirjoitusta.

16.3.

• Sai kuulla, että viime viikolla nähty isän tädin jäämistön postikorttikasa oli nyt karsittu ja suurin osa revitty roskiin. Argh.
• Äitini jäämistön oudot pronssikaulakorut eivät menekään (suoraan) kirpparille. Toisessa Kalevala Korun leima ja toisessa lukee P. Sarpaneva.
• Anna Haverisen tutkimuskohde Second Lifessa hävisi bittiavaruuteen. Dokumentointi tärkeää verkkotutkimuksessa.  

17.3.

• "Where are we supposed to draw the line between acceptable invention and irresponsible fabrication?"

18.3.

• Amerikassakin ollut keskustelua hautakivien kuvaamisesta, mutta ei henkilötietolain näkökulmasta kuten Suomessa. 
• BBC:n Noise: A Human History -jaksot 7pv ladattavissa talteen. Sarja vasta alkamassa.
• Onko @HelMet_kirjasto dumppaamassa IGS:n? Google löysi betana "Kysy mitä vain" Paljon sukututkimusta, enemmän hissaa.
• Jäämättä odottamaan @helmet_kirjasto vastausta, tutustun sivun sisältöön, joka kertoo "Kysy.fi on entinen iGS Tietohuoltoasema."
• Besserwisseröin ensimmäisen kysy.fi vastaukseni. Minkähänlainen moderointipolitiikka sivustolla mahtaa olla...

22.3.

•  Norjasta on löytynyt villatunika vuodelta 300. Miksei meillä ole jäätiköitä...
•  "Restopedia on Hotelli- ja ravintolamuseon hanke, jonka avulla kerätään suomalaisia ravintolamuistoja."
• Katsastamassa Päivälehden museon Harald Hirmuinen -näyttelyä. Hauska!
• Kirjastosta kannettu Amanitan julkaisema Unto Salon Kalevalaiset myytit ja uskomukset I-III. Vaikea uskoa silmiään.
• Salon trilogiaa selailtuani ymmärrän (taas) vertaisarvioinnin arvon. Tuskin SKS:n torppaama Pulkkisen käsiskään näin villi ja vapaa oli.

23.3.

• Avasin talohistoriikkikäsiksen ja huomasin, että nimiösivulla kadunnimi väärin. Ehrendsvärd, Ehrenvärd ja lisää syntynee.
• Osoitteeni olivat Tapiolassa helpompia ja kauniimpia: Itäranta ja Mäntyviita.
• Kokemäellä asuin Matintiellä, jonka Matti kävi koulua mummoni kanssa ja eli vielä minunkin nuoruudessani.
• Rikhardinkadun kirjastossa saa neuloa! Sitten Kansallismuseon Vinttiin kutomaan mattoa... äsh, se maksaa.

24.3.

• Jees! Kansalliskirjaston digitoiduille sanomalehdille tulossa *järkevä* talkoistusproggis.
• Lauri Mäntypaeus, Jeremias Sudenkorva ja Karolus Kilvanheimo. Arvid Lydeckenin henkilönimet kutsuvat seikkailuun...
• Soolon Seesar Napoleon Valtamaan isoisä Atarot piillotti aarteen Algeriin. Lydeckenin aika taitaa olla ohi.
• Lydeckenin Kuudes maanosa se, jossa Väinämöinen lähdettyään oli perustanut siirtomaan Pohjoisnavan trooppiselle saarelle.

25.3.

• "Using Wikipedia to Enhance the Visibility of Digitized Archival Assets"
• I Found the Papers of the Fact Checker Who Worked on “In Cold Blood.” What Did He Miss?
• Idea Salatut elämät -sarjaan syntyi Kansallisarkistoa penkomalla ja akat. julkaisuja lukemalla.
• Museot ja kuvien jakaminen, monta hyvää kommenttia yhdessä blogitekstissä. Mukana myös Finna
• Sotahistoriakeskus Kannasta ei perusteta | Yle Uutiset | yle.fi 

 26.3.

• Jos yrittää tarjota tietokantaan korjaavaa tietoa, ja saa vastauksen, että se on siellä jo, eikä kuitenkaan ole, niin ei tule hyvälle tuulel
• Itämeren rannoilta löytyi tuhansien vuosien takaisten kauppapaikkojen ketju | Yle Uutiset | yle.fi

28.3.

• Tukholman rantaveteen pulpahti vanha laivanhylky | Yle Uutiset | yle.fi

Tietokeskuksessa

Eilen mainitsin Eija Rauskeen väitöskirjan "Kivet puhuvat. Arkkitehtuuritoimiston Usko Nyström-Petrelius-Penttilä asuinkerrostalot Helsingissä 1895-1908" (2004), josta on ollut merkittävää apua talohistoriikkiprojektiini. Talon suunnittelija kun oli Vilho Penttilä, josta tarvitaan kirjaani myös sivuj... taustaa.

Luonnollisestikin olen tutustunut Rauskeen alaviitteisiin ja jossain määrin kirjallisuuslähteisiinkin. Mielenkiintoisin eli Rauskeen s. 193 viitteen 148 "Ks. "Helsinki, Eira. Rakennushistoriallinen inventointi", 1969. Muinaistieteellinen toimikunta. SRM" on valitettavasti toistaiseksi tavoittamatta.  Tiedustelin sitä Arkkitehtuurimuseosta ja sain vastauksen "ei meillä, kysy Museovirastosta". Museoviraston kirjasto ei tiennyt mitään.

Epätavallisena älynväläyksenä lähestyin sitten Helsingin kaupungin tietokeskusta, jonka työntekijä ystävällisesti ja tehokkaasti etsi kaupunginmuseon teettämän inventoinnin Eirasta vuodelta 1994. Siinäkään ei ollut viitettä vuonna 1969 tehtyyn inventointiin, jonka esiin saanti vaatii ilmeisesti väitöskirjaa tekevän tutkijan.

Mutta arkkitehti Minna Aarnion työ vuodelta 1994 auttoi minua huomattavasti. Kiitos pyyntöni ja tietopalveluammattilaisten työn inventointi löytyy nyt tietokeskuksen kirjastokannasta ja itse kirjastostakin, jotka olivat molemmat minulle uusia tuttavuuksia. Kirjaston seinällä olevan lapun mukaan kyseessä on "kaikille avoin Helsinkiä koskevien tilastojen ja tutkimusten erikoiskirjasto ja tietopalvelu".

Erinomaista palvelua, verorahoilla. Ei minkäänlaista tungosta

Kanssani sposteja vaihtanut henkilökunnan edustaja vielä ennen lähtöäni tarkisti (koska en sitä itse siis ollut tehnyt), oliko heidän kirjastotietokannassaan mitään muuta Eiraa koskevaa. Ei tärpännyt. Sitten hän mainitsi tilastot ja näytti koneelta  miten saa esiin esimerkiksi Eiran väestömäärät viime vuosikymmeniltä. Etusivulta linkki Aluesarjat-tilastotietokanta, sitten avautuvan sivun vasemmasta reunasta Tilastokanta ja Pääkaupunkiseutu alueittain. Sitten pitää valita jo tilastoitava asia ja aikasarjat linkkien takana ovat eri mittaisia. Mutta kaupunginosan tarkkuudella tarkasteltavia.

Käytettävyys ei ole kehuttava, mutta onnistuin kyllä viikko vierailun jälkeen saamaan esiin samat väestöluvut, jotka vahvasti viittaavat siihen, että Eira oli vetovoimaisempi asuinalue 1960-luvulla kuin nyt?

Yritystä (postilaatikosta kopsattuna)

Sunnuntaina esittämäni vaakunakuva jäi sen verran vaivaamaan, että rustasin maanantaina tiedustelu-palautteen Bernadottelandiaan. Kopsaan tähän sellaisenaan, oikeakielisyysherkkien kannattaa sulkea silmänsä.

undrar lite om [linkki].

Det finns dock en historisk område "Norra Finland" i Finland: Halvan av Egentliga Finland norr om Aura å. Jag vet inte hurdan dess vapen har varit. Men er bild ser ut som vapen av Satakunda (eller Satakunta). Vapen för "historiska landskap" enligt wikipedia här, nere: http://fi.wikipedia.org/wiki/Suomen_historialliset_maakunnat

Kan ni förklara varför ni tycker att bilden föreställer Norra Finlands vapen? 

Automaattivastaus lupasi varsinaisen vastauksen kolmessa päivässä ja tänä aamuna postilaatikkooni tuli viesti

Jag har ingen aning om varför någon har eventuellt skrivit fel. För att kunna undersöka saken så skulle jag behöva inv. nr. på det föremål som du har sett. Den länk som du angett eller kopierat är inte relevant. Det bör finnas en annan länk eller ett inventarienummer och utan det kan jag inte göra någon ting.

Vai niin. No pitäkää tietonne (mahdollisesti) virheellisinä. Joku saattaa luulla niitä oikeiksi, pelkästään siksi, että kyse on museosta, mutta minä olen oppinut läksyni lähdekritiikistä. (Toisin kuin Ilkka Pernun tämän aamuisen LongPlay-pääkirjoituksen Google-syrjäytyneet.)

Rakentajaveljekset

Talohistoriikkini pidentä... taustoittamiseksi ei riittänyt Niilo Ahlgrenin arkiston pengonta Mikkelissä, vaan piti myös saada selville jotain miehestäkin. Kuten moneen kertaan tässä blogissa on käynyt esille, amatööriltä se onnistuu kätevästi Kansalliskirjaston digitoimilla lehdillä. Hyvänä apuna minulla oli myös Eija Rauskeen väitöskirja Kivet puhuvat (2004), jossa esiintyi Niilon ja Albert-veljensä rakennustoiminta Helsingissä.

Rauskeelta sain luotettavimmin miesten syntymävuodet ja -paikan, joille löysin varmistuksen Hiskistä. Pusulan Wörlön kylän Mikkolassa talonpoika Nikolaus Ahlgrenin ja vaimonsa Eufrosina Thomasdotterin pojiksi olivat syntyneet Johan Albert 18.3.1861 ja Niilo August 20.11.1862.

Niilo pääsi Tuorlan maanviljelyskoulun oppilaaksi 1889 (Turun lehti 3.8.1889) ja Albert valmistui seuraavana vuonna rakennusmestariksi (Rauske). Vuosisadan vaihteessa Niilo oli perustamassa perhettä, johon syntyi Wikipediastakin löytyvä poika, ja aloittelemassa yritystoimintaa sahojen ja puutavaran piirissä.

Sanomalehdet kertovat, että hän oli myös mukana koulujen, lastenkodin ja kansanopiston tukemisessa. Niilo Ahlgrénin luonto- ja ihmisystävyys ei kuitenkaan ollut rajaton. Hänen nimensä esiintyy jutussa avohakkuista (Suomalainen 19.8.1910), uutisessa "Torpparien kiristäjät toimessa" (Maanvuokraaja 9/1912) sekä Työmiehessä järjestäytyneiden rakennusmiesten syrjijänä.

En laittanut muistiin milloin oli ensimmäinen maininta eläinsuojelusta, mutta niitä oli monta. (Osumia on tullut myös Kansalliskirjaston pienpainatteiden osasta eläintensuojelu.) Ainoa löytämäni Niilo Ahlgrénin muistokirjoitus julkaistiin Suomen eläinsuojeluyhdistyksen äänenkannattajan Eläinten ystävä numerossa 8-9/1920. Siinä kirjoitettiin

"Kuten tiedämme, oli eläinsuojelutyö niitä aatteita, joihin vainajan mieli erikoisesti oli kiintynyt. Runsaat ja monilukuiset ovat ne uhrit, mitkä hän sekä mieskohtaisen työn että rahallisten avustusten muodossa on juuri meidän yhdistyksellemme vuosien varrella kantanut."... "Suomen Eläinsuojelusyhdistys on kautta aikojen muistava Niilo Ahlgrenin."

Liekö näin käynyt? (Albert-veljen muistokirjoitus ainakin Rakennustaito 12/1941:ssä.)

Eläinsuojelun tultua mainittua kuvituksena Helsingistä tuntematon poika ja tuntematon koira SLS:n digitoimana. 

Eilen Kansalliskirjastossa ja tänään identiteettiongelmissa

Kansalliskirjaston Rotundassa on jo pinottain muuttolaatikoita ja Lehtisalin mikrofilmit ja laitteet on siirretty  Fabianian kakkoskerrokseen. Itselleni tuttu paikka, jossa ennen vanhaan luin Fennica-varauksiani. Mutta kuten kuulin henkilökunnankin toteavan, mikrofilmilaitteiden käyttö tulee olemaan aika tuskaista kun aurinko porottaa kahdesta suunnasta pieneen tilaan.

Itselleni oli jo tuskaa käyttää sähköistä mikrofilmilaittetta, jolla skannailin pari sanomalehden sivua peilikuvana, kun en muuta osannut. Saahan ne kuvankäsittelyssä käännettyä. Ja sitten tarkemmin katsottuna Ilta-Sanomien uutiskuvassa ei ollutkaan meidän talo.

Tuon ähellyksen jälkeen päädyin viereiseen huoneeseen siirretyille päätteille tekemään lisähakuja digitoiduista aikakauslehdistä hyödyntäen aamulla kerrotun mukaisesti Brages Pressarkivetissa oppimaani: rouvien ja tyttärienkin nimillä kannattaa tehdä hakuja.

Talossamme kasvaneista näyttelijäsisarista Yrsa ja Aagot Cannelin sain esiin paljon hienoja vaatekuvia ja jäin miettimään, miten näistä voisi saada digikopioita. Mikrofilmejä saa skannata, mutta digitoiduista lehdistä saa vain paperikopsuja. Koska tekijänoikeus?

Mysteerisen Åke von Wendtin vaimo Ulli (oik. Gurli, o.s. Wasastjerna) osoittautui jonkinlaiseksi kulttuuripersoonaksi. Radiokuuntelija-lehden ohjelmatiedoissa hän pakinoi vuosina 1938-1940, kirjoitti Kotiliedessä teurastuskaudesta vuonna 1934 ja Astrassa talvisodan lapsikuljetuksista Ruotsiin. Ruotsinkielisten Marttojen lehdestä Husmodern selvisi, että jouluksi 1943 oli ilmestynyt Ulli von Wendtin kirja Filikrunkels finurliga ABC.

Moinen olisi kiva nähdä, joten Fennicaa selaamaan. Tekijähaku ei onnistunut. Sanahaulla ilmeisesti sama kirja tuli esiin. Kun en nähnyt siinä Ullin nimeä riensin antamaan täydentävää palautetta Kansalliskirjastolle.

Sain vastauksen "Fennicassa on oikeat tiedot, huomautuksena myös oikea tekijä". Ihmettelevän kysymykseni vastauksesta selvisi, että painamalla tekijänimen linkkiä tulee esiin lisätieto "Todellinen nimi: Ulla von Wendt".

Jolla googlailemalla tulee esiin paljon tietoa. Kuten Fazerin tiedotteesta "Ulla von Wendt, Sven Fazerin siskon tytär, suunnitteli Suomen ensimmäisen adventtikalenterin, jossa oli ruskea piparkakkutalo." Tästä ja muista sivuista olisi kiva liimailla lisää tietoa käsikirjoitukseeni, mutta kun Ulli/Gurlin äidin tyttönimi ei ole Fazer, niin epäilen, että sekoittaisin kaksi henkilöä keskenään.

Vaaditaan lisäselvityksiä ja-tarkistuksia. Ehkä martttojen lehdessä oli yksi vokaali väärin? Tai luin sen väärin?

Jälleen Brages Pressarkivetissa

Melko pian talohistoriikkiproggiksen uuskäynnistyksen jälkeen mieleeni tuli kysyä Brages Pressarkivetista, josko heillä olisi osoitteen tai kaupunginosan mukaan järjestettyjä leikkeitä. Sain ripeän vastauksen, että valitettavasti ei. Se siitä ja muihin materiaaleihin.

Kunnes (ilmeisesti äskettäin julkisuuteen tulleen rahoitusongelman vuoksi?) BP aloitti melko aggressiivisen Twitter-markkinointikamppanjan. Joku viesteistä sai päässäni aikaan naksahduksen: siellähän voisi olla tietoa asukkaista... Siitäkin huolimatta, että talo on ollut suurimman osan aikaa suomenmielisessä omistuksessa ja enemmistö asukkaistakin suomenkielisiä...

Kun minulla on asukkaista aakkosellinen luettelo ja BP:n henkilöaineistot aakkosissa, niin oli helpompaa käydä testaamassa kuin jäädä miettimään todennäköisyyksiä. En sentään innostunut hakemaan jokaista nimeä, vaan ympäröin etukäteen listastani joitakin ruotsinkielisiä ja/tai julkisissa ammateissa toimineita.

Sain yllätyksiä ja opetuksia. Etsin ensisijaisesti miesten nimiä, sillä... ja kas kun yhdestä rouvasasukkaasta olikin pitkä nekrologi ja miehestään vain kuolinilmoitus. Tämä rouva Borghild Cannelin "innehade föreståndarinnebefattningen" talostamme näköetäisyydellä olleessa tehtaassa. Vielä kun ymmärtäisi mitä se tarkoittaa.

Agronomi Åke von Wendt pettymyksekseni oli agronomimatrikkeleiden lisäksi pakoillut BP:n saksenkärkiä, jotka eivät siis olleet ottaneet talteen niitä kennelaiheisia juttuja, jotka Kansalliskirjasto on digitoinut. Mutta tuskin mies kasvatti koiria kerrostaloasunnossa?

Taitelijoista tuntui löytyvän eniten materiaalia. Googlelta kadoksissa ollut taiteilija Eugenia Lutschinski oli lehtileikkeen mukaan maalannut jopa rouva Lilli Ahlströmin eli ei ollutkaan aivan mitättömyys. Google ei tiedä kaikkea! (Vielä.) Jopa eilen esittelemäni Severin Tigerstedtistä paljastui taiteellinen(kin) puoli. Näyttely Salon Strindbergissä keväällä 1926 oli yhtä unohdettava asia kuin rotubiologinen artikkeli?

P.S. Aikaisempi BP-raporttini.

Ei aivan tavallinen hammaslääkäri

Talohistoriikkia aloitellessani (kuten täällä tuolloin kerroin) kiinnitin huomiota Kokemäen historiasta tuttuun sukunimeen Tigerstedt. Kyseinen tutkimustalossani muutamia vuosia asunut hammaslääkäri Severin Tigerstedt ei ollut syntynyt Kokemäellä, mutta yhteyksiä paikkakunnalle kyllä löytyy.

Tuomas Hopun Kokemäen historiassa kerrotaan, että Severin Tigerstedt oli vuosisadan vaihteessa hämmästyttänyt kokemäkeläisiä yhtenä paikkakunnan ensimmäisenä polkupyöräilijänä. Valokuvaajatietokannassakin mainitaan Kokemäki ja sen yhden ainoan kerran kun yritin käyttää Helsingin poliisilaitoksen osoitekortistoa, olen merkinnyt muistiin, että Severinin Alma-vaimo muutti Kokemäelle ja sitten takaisin Helsinkiin.

Ihmeen kauan kesti ennen kuin älysin käyttää niinkin yksinkertaista lähdettä kuin... hammaslääkärien matrikkelia. Moisesta löytyi Severinille melko täydellinen ja monivaiheinen elämäntarina, josta itseäni kiinnostivat vuodet 1920-luvun alkuun asti. Severin syntyi Bulgarian Sofiassa 10.1.1882, oli ylioppilas Moskovassa 1901 ja aliluutnantti sotakoulussa 1904, osallistui Venäjän ja Japanin sotaan (1904-1905),  suoritti hammaslääkäriopintoja Moskovassa ja sitten Zürichissa, Chicagossa ja Berlinissä. Ancestry.com:n maihinnousulistat vahvistavat saapumisen Sveitsistä Amerikkaan 26.8.1909. Vaikuttaa siltä, kuin Severin olisi tuolloin väittänyt syntyneensä Kokemäellä?

Severin laillistettiin hammaslääkäriksi Suomessa 15.2.1910. Hän toimi 1910-1914 hammaslääkärinä Kokemäellä, Helsingissä ja tuolloisen Helsingin ulkopuolella olleissa Tapanilassa, Malmilla ja Käpylässä. Hopun mukaan maailmansodan alkaessa vuonna 1914 reserviin kuulunut Severin Tigerstedt matkusti heti Moskovaan liittyäkseen rykmenttiinsä. Matrikkelin mukaan Severin työskenteli Kiovan sotilassairaalassa vuoteen 1917.

Suomeen palattuaan Severin asettui asumaan taloomme ja matrikkelin mukaan ansaitsi elantonsa Helsingin sotilassairaalassa 1919-20 ja muuten kansakoululaisten hammaslääkärinä. Ei kovin hohdokasta, mikä saattoi olla motivaattorina m.m. Jussi Jalosen blogissaan selostamalle retkelle Abessiniaan 1930-luvulla.

Tuo retki mainitaan sekä hammaslääkärien että valokuvaajien matrikkeleissa, mutta missään en nähnyt merkintää digitoitujen aikauslehtien hausta esiintulleesta aktiviteetista. Asuessaan talossamme Severin Tigerstedt on hammaslääkärityön ohessa ”onnistunut löytämään avaimen erilaisten ihmisrotujen ja sivistyskausien selittämiseen”. Tämä ajalle ominainen rotuajattelun tuotos julkaistiin  vuosina 1922-23 lehdessä Ihminen otsikolla ”Spektraali-pigmenttiteoria ihmisrotujen kehityksestä”. Artikkelin unohtamiselle lienee syynsä.

Kohdattua

Oikealla on näyte Ruotsissa suuresti mainostetusta tekijänoikeusvapautetusta museokuvastosta. (Agricolassakin julkaisu mainittiin.) Livrustkammaren tietokannan mukaan kuvassa on "Norra Finlands vapen" eli Pohjois-Suomen vaakuna. Pohjois-Suomihan oli ennen vanhaan Varsinais-Suomen Aurajoen pohjoispuoli. En tiedä miltä sen vaakuna on näyttänyt, tuo oikealla oleva muistuttaa huomattavan paljon Satakunnan vaakunaa... Ja on muuten siinä määrin heikkolaatuinen kuva, etten minä tuosta rahaa maksaisi.

Ilari Aalto mietti arkeologisten löytöjen käyttöä opetuksessa.

Ilona Pajari miettii länsi- ja itäsuomalaisten hautaustapojen eroja.

Soihdunkantaja haki tietoa kuurosta, joka osallistui vuoden 1918 sotaan.

Heini Kirjavainen kertoi omasta osuudestaan Espoon museon keskiaikaisen elävöitysasun suunnittelussa.

Rami Heinisuo väittää, että museoiden "luettelointitietojen pitäisi saada aikaan positiivisia väristyksiä, todellisia ja ravistelevia kokemuksia siitä, miten kuvattu esine tai asia liittyy lukijan ja kokijan omaan todellisuuteen, menneessä, nykyisyydessä ja tulevassa"

J. Tapio kiinnitti huomiota kaupunginosaan väärässä ajassa. Hanna Pudas kunnioitti Minna Canthia top ten -luettelolla.

Esa Hakalan blogi Musiikkia muun muassa suuntautuu menneisyyteenkin. Keijutyttö asetti tavoitteen:

1. Alan lukea vanhoja historiankirjoja. - Tärkeät historiantapahtumat ovat painuneet unholaan, ja on todella vaikeaa lukea esim. romaaneja, joiden historiallisesta kontekstista ei ymmärrä mitään. Lisäksi haluan lukea, millaista kuvaa lukion historiankirjat antavat historiasta - kenen äänellä on "neutraalissa" oppikirjassa puhuttu?

Jukka Laajarinne nautti Peter Englundin esseistä. Kirsi Hietanen luki Nina Hurman historiallis-eroottisen dekkarin Yönpunainen höyhen. Blogissa Kalaksikukko arvioitiin Markku Turusen Vaeltaja. Heli luki Jaakko Hämeen-Anttilan uutuuden Islamin miekka. Idän ja lännen konfliktien historia.

Ylen kirjakerhossa Urho Kekkonen - julkista ja yksityistä , Kremlistä luoteeseen ja 1083 sivua yhdestä elämästä - Jörn Donnerin minä.

Tillman kommentoi Panu Rajalän uutuutta ja kirjoitti:

Varoittavana esimerkkinä muistan aina  totuudellisuudesta sen, kun  eräs naiskirjailija kirjoitti 30 vuotta sitten erääseen romaaniinsa  sisälle  minun isoisäni. Sitä asiaa vähän kauhisteltiin ja kummeksuttiin.  Suvun piirissä  syntyi jopa jonkin sortin kirjallisuuskeskustelu kirjallisuuden funktiosta ja rakenteesta. Keskustelu oli kuitenkin näin jälkikäteen arvioiden  sangen vaisua ja piilottelevaa.  Minä kiinnostuin asiasta niin paljon, että luin asianomaisen romaanin. Enkä koskaan saanut selville sitä, kuka henkilöistä oli isoisäni.