Eikä tilanne helpotu (mielestäni) vaikka postikortin kokoisista kuvista poistettaisiin vesileimat. Kun ei niillä voi tehdä mitään! Enkä suuremmin lämpene kirjastokantojen yhdistämisellekään, sillä hakisin kirjoja mielummin kirjoille rakennetusta tietokannasta. Johon saa tietenkin mielellään olla yhdistettynä usemman kirjaston tietoja. Ja saa sinne laittaa linkkejä digitaalisiin versioihin julkaisutietokannoissakin.
Twitterissä Almin tekstistä syntyi hieman keskustelua. Omaan twittiini nostin Almin tekstistä lopun: Onko Finna "pienen tutkija-asiakasryhmän neppailukanava" ja jääkö sellaiseksi?
Eli olemmeko me pidempään tilannetta seuranneet hätähousuja? Alm linkitti tekstinsä nostolla "Missä luuraa Finna? Oletteko nähneet juttuja tiedotusvälineissä?"
Sampsa Heinonen: "Pitäisiköhän tiedottamiseen ja lanseeraukseen satsata toisella tavalla? Vrt. SA-kuvapalvelun julkaisun huomiointi mediassa."
Alm: "En ole varma onko ongelma vain tiedottamisessa. Onko ylipäätänsä halua?"
Minä: "Tai isoa yleisöä kiinnostavaa sisältöä..."
Heinonen: "Tai vaikka palvelussa olisi "isoa yleisöä" kiinnostavaa sisältöä, sen löytäminen ei välttämättä ole kovinkaan helppoa."
Alm: "Jos ministeri+pääjohtajat tiedottaisivat, niin varmasti ylittäisi uutiskynnyksen. Huomiota saa, jos sitä haluaa."
Tässä välissä lienee aiheellista palauttaa mieleen tapaus Arhinmäki ja Europeana...Finnan kanssa työskentelevä Tapani Sainio kommentoi edellä näkyvää: "medialle tiedotettiin aktiivisesti julkistuksen yhteydessä ja tätä arvatenkin jatketaan eri yhteyksissä." "sen sijaan laajempaa (loppukäyttäjä)markkinointia tehdään 2014-15-> sitä mukaa kun sisältöjä tulee lisää."
Heinonen: "Ehkä tähän liittyen on vaikeampaa löytää sopivaa markkinointitäkyä kuin sota-ajan kuviin."
Heinonen: "Juuri tästä syystä tällaisen palvelun markkinointi asiakkaille on astetta haastavampaa."
Alm: "Ja juuri siitä syystä asiasta pitäisi nyt rummuttaa ja kunnolla. Eikä vain suorittavan portaan vaan johdon."
Eli eteenpäin jollain ladulla.
Kuva kirjasta East of the Sun and West of the Moon. Old Tales from the North.
Suomessa on 300 000 5.-9. luokkalaista peruskoululaista ja 100 000 lukiolaista, jotka voisivat hyvin käyttää Finnaa historian, ruotsinkielen ja vaikkapa kuvaamataidon tunneilla. Suomessa on satatuhatta sukututkijaa, jotka voisivat hakea Finnasta vähän vaihtelua kirkonkirjoille. Suomessa on satojatuhansia historianharrastajia, jotka voisivat käyttää Finnaa oman tutkimusaiheensa lähteiden etsintään.
VastaaPoistaEntäpä SoTe-puoli? Esimerkiksi vanhojen valokuvien, julisteiden, mainosten, jne, katselua käytetään yleisesti ikääntyneiden muistin aktivoinnissa. Mikä potentiaali SoTe-puolelta löytyisikään.
Termi "kansallinen" velvoittaa minusta siihen, että Finna on saatava näiden suurten kansanjoukkojen tietoisuuteen ja heidän palveluun.
Kannattaako keskittyä Suomen noin kolmen tuhannen humanistisen tutkijan palveluun, varsinkin koska he käyttävät joka tapauksessa aivan muita järjestelmiä (= edistynyt tutkija pyrkii mahdollisimman lähelle primäärilähteitään, eli käyttää mielummin ko. muistiorganisaation omaa taustajärjestelmää kuin geneeristä Finnaa).
Kiva, että selvensit. Oma mielikuvitukseni on niin olematonta, että suurien massojen liikkeelle saanti on vaikeaa visioitavaa. Sukututkijoille ja paikallis-historiaharrastajille Finnassa on toki ainekset... kunhan sinne tulee tavaraa lisää. Ja sitähän on luvassa.
VastaaPoista(Vitsi, jos ne satatuhatta sukututkijaa eksyisivät tänne blogiini, niin tilastoni siirtyisivät aivan toisille sfääreille...)
Ylen Elävällä arkistolla muistaakseni noin 100 000 käyttäjää per viikko. Kyllä historia ihmisiä kiinnostaa, kun se vain paketoidaan oikein.
VastaaPoista