perjantai 11. lokakuuta 2013

Kumpujen yöstä

Uhrasin tämän viikon Kansallisarkisto-keskiviikon menemällä Opistotaloon kuuntelemaan Tommi-Tapio Hämäläisen esitelmää Aarno Karimon kirjasarjasta Kumpujen yöstä. Osoittautui hyväksi valinnaksi.

Sillä tietoni tästä "isänmaallisuuskasvatuksen kulmakivestä" olivat hyvin heikot. Kuten Hämäläinen aloituksessaan totesikin, ikäluokkani tuntee kirjat korkeintaan nimeltä ja harvempi on niitä selaillut. Kun selostin esitelmää jälkikäteen yli kymmenen vuotta itseäni nuoremmille, kävi ilmi, etteivät he tunteneet kirjaa edes nimeltä.

Hämäläinen esitteli perusteellisimmin sarjan ykkösosan, jonka sisältö on nykysilmin suurelta osalta soopaa. Osaksi Karimon poliittisen ajattelun vuoksi ja osaksi ajan esihistoriallisen ymmärryksen vuoksi. Suomalaiset ovat kirjassa "vaelluskansa", joka yhtenäisenä rantautui ajanlaskun alun aikaan Suomeen. Mukanaan jopa suomenhevonen. Vilautettujen otsikoiden perusteella kävivät sittemmin "Teljän markkinoilla", joten ehkä pitää kirja joskus etsiä käsiini Kokemäki-fiktion kartoituksen nimessä.

Se, että kirjasarjassa Hämäläisen mukaan kuljetaan "sodasta sotaan" ei suuremmin houkuta. Tosin ilmiselvästi tekstistä saisi tarkkaavaisuudella hupaa irti. Esimerkiksi vuonna 1918 valkoisten puolella aktiivisesti toiminut Karimo sijoittaa esihistoriaan Suomea auttaneet Itämeren etelärannalla asuneet germaanit, joille oli ominaista "määräperäinen järjestelytaito".

Tuon takia piti tarkistaa, miten julkaisuaika 1929-32 suhtautui Hitlerin valtaanpääsyyn. Ennen.

Kirjasarjasta on kolmiosaiseksi muokattu versio, joka julkaistiin 1953-54. Siitä putosi pois kakkos- ja kolmososien suomalaisten sotaisuutta ja nelososan venäläisvastaisuutta. Hämäläinen arveli, että uusjulkaisu oli kustantajan ajatus. Karimo oli kuollut vuonna 1952.

5 kommenttia:

  1. Kirjan olen jossain kyläpaikassa pikkupoikana nähnyt, vähän lukenutkin, mutta opetustaulut, joita kirjan kuvista tehtiin, ovat tuttuja kansakouluajoilta. Karimo oli mm. kuvataiteilija, Gallen-Kallelan opissa ollut.

    Netissä on huutokaupattavana monia Karimon koulutauluja. Teljän markkinoita kuvaavaa en löytänyt.

    VastaaPoista
  2. Koulutaulut Hämäläinenkin mainitsi, eivät vaan blogitekstiin asti päässeet.

    Teljän markkinoiden mahdollista kuvitusta en tullut ajatelleeksikaan. Eli lisämotivaatiota kirjan käsiin saantiin, kiitos!

    VastaaPoista
  3. Teljän markkinakuva saattaa olla yhden osan kansipaperissa. Kaupankäyntiä siinä näyttäisi ainakin olevan.

    Kemppinen on kirjoittanut teoksesta viime vuonna.

    VastaaPoista
  4. Itse asiassa Teljän markkinoista on kuin onkin kirjassa kuva, joka näyttää tältä. Onnekseni kirja löytyy hyllystä. Olen jotenkin pitänyt teosta aina itsestäänselvästi yleisesti tunnettuna, ala-asteen historiankirjanikin käytti sitä kuvituksessa. Mutta en tiedä ovatko muut syynänneet kuvitusta niin tarkoin.

    VastaaPoista
  5. Kiitos Ilari kuvasta! Ei kyllä mitään tekemistä oletetun (tai olettamani) Teljän maantiedon kanssa. Mutta oletukset ovat vaarallisia, yleissivistykseen sisältyvän kirjallisuuden osaltakin.

    VastaaPoista