sunnuntai 15. syyskuuta 2013

Miten tavallinen kansa pukeutui keskiajalla?

Korjaus 16.9.2013 8:06. Ystävällinen lukija huomautti yksityisviestissä, että olin kirjoittanut kirjailijan nimen alla olevassa tekstissä väärin. Nyt korjattu Aho Hoviksi. Pahoitteluni.

Olen mielenkiinnolla seurannut keskiaikaharrastajien blogeja. Useat ovat paneutuneet vaatteiden autenttisuuteen ihailtavalla syvällisyydellä. Mietityttämään on kuitenkin jäänyt yhteiskuntaluokkakysymys. Ymmärrettävistä syistä harrastajat seuraavat kansainvälisiä malleja, jotka todennäköisesti olivat pienellä viiveellä tuttuja Suomen kaupungeissa. Mutta miten pukeutui rahvas maaseudulla? Kuinka nopeasti se omaksui uudet vaikutteet?

Satu Hovin uusi kirja Keskiajan puvut (2013) on huolellisesti lähdeviitoitettu ja kauniisti kuvitettu sekä taitettu. Asiasisällön osalta jään odottamaan keskiaikablogien lausuntoja, mutta jos tulevaisuudessa haluan kirjoittaa keskiajan käsityöstä tai yläluokan vaatetuksesta, tiedän mihin kirjaan tarttua. (Ja olisin tarttunut myös kirjoittaessani kirjaani Suomen naisellista historiaa.)

Rahvaan pukeutumisestakin Hovi mainitsee jotain. Sivulla 93 on toteamus "tavallinen suomalainen kansa asui maalla ja pukeutui muinaispukujen tyyppisiin asuihin rautakauden perinteen mukaisesti". Koko keskiajan kattavana tämä tarkoittaisi, että vaatteet olisivat pysyneet muuttumattomina nelisen sataa vuotta ja yhtäkkiä alkaneet seurata säätyläisten muotia esimodernille ajalle tultaessa. Uskottavaa?

Lähteitä ei ole, joten selvyyttä on turha toivoa. Varsinkin kun ajan pukeutuminen oli "paikallissävytteistä" (s. 94). Virossa naisten viikinkiaikainen pukeutuminen eli vaippahameen käyttö "säilyi kauan" ja pronssispiraalikoristeitakin käytettiin vielä uuden ajan alussa. Itä-Suomen haudoista 1400-luvulta on löydetty muinaispuvun mallisia vaatteita. (s. 97) Toisaalta idässä vanhanaikainen hopeavyön käyttökin säilyi vuosisatoja sen jälkeen, kun se oli lännestä hävinnyt, eli ehkä siellä on vaippahameestakin maltettu luopua ennen keskiajan loppua?

P. S. Hovin kirjassa asiasanahakemisto olisi puoltanut paikkaansa, mutta sanasto sentään löytyy. "Vaippahame koostuu yhdestä neliön tai kahdesta suorakateen muotoisesta kangaspalasta, jotka kiedotaan poikittain vartalon ympärille ja kiinnitetään olalta joko parittaisin olkasoljin, ompelemalla tai neuloin." (s. 386)

3 kommenttia:

  1. Ainakaan Grönlannin Herjolfsnesissa ei 1400-luvulla pukeuduttu muinaispukuihin vaan kuten muuallakin keskiajan Euroopassa. Oliko tätä kommentoitu mitenkään todisteena suuntaan tai toiseen?

    VastaaPoista
  2. Herjolfsnesin vaatelöytöön varmasti viitattiin kirjassa jotenkin, mutta en voi enää tarkistaa, sillä palautin kirjastoon.

    VastaaPoista
  3. Mikkelin Tuukkalan 1400-luvulle ajoitetut "rautakautiset" hautaukset puhuvat järkkymättä puolestaan.

    Arkeologiassa rautakautiselle vaatetukselle ominaiset piirteet ajoitetaan typologisesti rautakaudelle, koska rautakautisissa puvuissa on sellaisia piirteitä. Kehäpäätelmästä seuraa, että on oikeasti mahdotonta sanoa, kuinka yleisiä muinaispuvut todellisuudessa keskiajalla olivat, mutta ainakin Itä-Suomessa niitä käytettiin varmasti. Ehkä yleistä mallia kannattaisi kuitenkin tosiaan hakea mm. Herjolfsnesista ja Bockstenin miehestä.

    VastaaPoista