keskiviikko 21. elokuuta 2013

Kansanomainen uskonnollisuus, luento 4

Maanantain luennolla jatkettiin sielunelämää kuoleman jälkeen. Suomalaisessa uskossa ennen aikaansa kuolleet ovat voineet muuttua syyttömiksi tai syyllisiksi kotonakulkijoiksi. Tämän estämiseksi on tehty taikakeinoja vainajalle ja kodille. Idässä tehty karsikkopuita, joista on jo ollut useasti täällä puhettakin.

Uskomusten maantieteellinen jakauma tuli luennolla pariin kertaan esille, joten oli syytä tarkistaa, että Sarmelan Suomen perinneatlas on edelleen verkosta(kin) saatavilla. Pitäisi huolella tutustua. Joku päivä.

Sielujen liikkeisiin liittyi myös saamelaisilta, nenetseiltä ja metsäsuomalaisilta saadut viitteet jälleensyntymisuskosta. Lapsi oli jonkun vielä muistetun esivanhemman edustaja. Kierto päättyi, kun esivanhempaa ei enää muistettu ja silloin hän liittyi kasvottomaan kalmanväkeen. Näistä kuvioista tuskin kannattaa etsiä aukotonta logiikkaa, mutta sukututkijan sydän lämpenee edesmenneiden muistamisesta.

Kuoleman enteitä tuntui olevan lähes kaikki. Luennolla mainitun lisäksi muististani pulpahti käpyleikki, joka tarkistuksen perusteella ennustikin "vain" nälkävuotta. Negatiivista kuitenkin. Luennoitsijan mukaan perinteessä enteet useimmiten liittyvät pahaan, onkohan tämä yleismaailmallista?

Lopuksi siirryimme magiaan. Yhdestä kalvosta kopsasin kahtia jaon, jossa kristinusko yhtyy vähään tyytymiseen sekä tasa-arvoon ja pakanallinen magia yltäkylläisyyteen ja muiden ylle nousemiseen. Ilmankos on suomalaisessa yhteiskunnassa syntistä.

Esimerkkien kautta käytiin läpi minkälaisia tavaroita on käytetty taikavoiman eli väen lähteinä. Sammakon, lepakon, kontiaisen ja käärmeiden osia, tulusrautoja ja kivikauden työvälineitä, joita ajateltiin ukkosen käyttämiksi. Sekä cowrie-kotiloita, joita on ajateltu kyyn kallon näköisiksi? Näitä tuotiin ulkomailta eli olivat ostotavaraa. Yritin sanomalehdistä löytää jonkun maininnan, onnistumatta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti